Bruce Willis on John McClane - John McClane on DIE HARD.Hurjan suosion 90-luvun alussa saavuttanut DIE HARD palaa 12 vuoden tauon jälkeen taas valkokankaalle! Maailma on muuttunut – nyt taistellaan ”näkymätöntä” vihollista vastaan. John McClane joutuu kohtaamaan uuden maailman, kun terroristit hyökkäävät internetiin aikeena kaataa koko USA toimintakyvyttömäksi. Miten käy, kun vanha konkari kohtaa uuden ajan viholliset?
Neljännelle Die Hardilla on isot saappaat täytettävänä, sillä ensimmäinen Die Hard uudisti erittäin onnistuneesti lähes yliluonnollinen tarkasti laumoittain vihollisia ampuviin muskelissankareihin juuttunutta toiminta genreä ollen yksi kaikkien aikojen parhaista toimintaelokuvista. Seitsemän vuoden sisään ilmestyneet jatko-osat jatkoivat onnistuneesti samaa linjaa, joskin yltämättä ensimmäisen osan mahtavuuteen, johon onkin erittäin vaikea päästä. Nyt kaksitoista vuotta myöhemmin saapui sarjan neljäs osa ryminällä elokuvateattereihin pääosassaan Bruce Willis, vaikka tuo aito ja alkuperäinen John "Yippee-ki-yay, motherfucker" McClane onkin iältään jo lähes eläkeläinen.
Mutta ikä ei miestä paina, vaan John joutuu jälleen tekemään hikihatussa töitä terroristien pysäyttämiseksi. Matkan varrella hän mm. toikkaroi lennossa olevan suihkuhävittäjän siivellä, ajaa autolla päin helikopteria ja leipoo tuttuun tapaan pahiksia lättyyn, tosin tällä kertaa jääden pariin otteeseen pahasti alakynteen. Eikä tässäkään tapauksessa selityksenä ole iän painaminen, joka se kyllä mieluummin saisi olla, kuin se että Maggie Q:n esittämä Mai Lihn on naurettavan yliluonnollisen kestävä. Tämä supernainen kun selviää pahimman luokan pieksennän jälkeen kolarista ison katumaasturin kanssa. Eikä mistään tavallisesta kolarista, vaan sellaisesta, jossa maasturi ajaa suoraan häntä päin kuljettaen häntä puskurissaan useiden lasiseinien läpi lopulta törmäten betoniseinään. Ja kyseessähän siis EI ole supersankarifilmatisointi. No ainakin Mai Lihn jää mieleen joskin ei ihan positiivisimmassa mielessä.
Varsinainen pääpahis, eli Timothy Olyphantin esittämä Thomas Gabriel sen sijaan ei oikein jää mieleen. Siinä missä kolmen ensimmäisen elokuvan pahikset olivat julmia ja kunnianhimoisia, mutta fiksuja ja järjestelmällisiä finanssiterroristeja tai fanaatikkoja, jää Gabriel mieleen lähinnä hallitukselta saamistaan rukkasista tuohtuneeksi mieheksi, joka haluaa näyttää hallitukselle närhen munat pysäyttämällä koko maan infrastruktuurin kertaheitolla. Vaikka tavoite ja suunnitelmat ovatkin suuret ja todellinen tavoitekin paljastuukin häijymmäksi, ei Gabriel mm. heikomman dialogin takia jää mieleen läheskään yhtä hyvin kuin esim. Hans Gruber. Lopputaistelukin häntä vastaan jää aivan liian lyhyeksi ja epähenkilökohtaiseksi.
Itse John McClane jää tietysti jälleen hyvin mieleen, mutta ei enää niin hyvin, sillä paitsi että leffan lopussa kuultava "Yippee-ki-yay, motherfucker" –huudahdus on kuultu jo 3 kertaa, niin neljännessä Die Hardissa on ehkä liikaan huomiota varastavia muita hahmoja. Mukana häärivät paitsi roistojen nappaamaksi joutuvaa McClanen tytär Lucyä esittävä mm.
Final Destination 3:sta ja
Death Proofista tuttu Mary Elizabeth Winstead, myös väärille ihmisille keikan tehnyt Justin Longin esittämä hakkeri Matthew Farrell ja
Kevin Smithin tulkitsema hupaisa äitinsä kellarissa asuva überhakkeri lempinimeltään Velho. Velho toimii sopivan hauskana sivuhahmona lyhyen esiintymisensä ajan, mutta yhtenä päähahmoista Matthew Farrell kyselee tyhmiä ja kauhistelee menoa vähän liikaakin. Vähempikin olisi riittänyt mainiosti. Muutenkin kieli ja koko elokuva on nykytrendin mukaan rahan kiilto silmissä siistitty yhä nuoremmille sopivaksi.
Se missä Die Hard 4.0 onnistuu parhaiten, on sarjan tuomisessa 2000-luvulle. Efektit ovat erittäin näyttäviä, mutta silti ilahduttavasti suurin osa stunteista tehdään aidoilla autoilla ja eri otokset vain liitetään yhteen tietokoneella. Tuloksena on paljon näyttäviä kolareita ja muuta hienoa toimintaa. Johnin edetessään jahdissaan nähdään tehoistein toteutettuna erilaisia massiivisiakin sortumisia ja tietysti räjähdyksiä, joista ainakin autokolareista syntyvät ovat oikeilla räjähteillä toteutettuja. Ammuskelu sen sijaan jää alun sarjatulituksen jälkeen vähän liiankin vähäiseksi. Käsirysyjä sen sijaan on sopivasti ja ne ovat mukavaa katseltavaa varsinkin kätyreiden huimien, muttei yliluonnollisten akrobaatin taitojen takia. Loppujen lopuksi toiminnan parhaiksi osiksi jäävät huimiin kolareihin päätyvät hurjastelut. Vähän hölmö ratkaisu on se, että upouusi F-35B suihkuhävittäjä leijailee sillan alla, vaikka sillä voisi yhtä hyvin ampua hakeutuvia ohjuksia turvallisemmalta etäisyydeltä.
Muutenkin kuin tehosteiden osalta Die Hardin tuo 2000-luvulle sen juoni, jossa terroristit eivät hyökkää perinteisin räjähtein ja asein, vaan fiksusti aiheuttavat maan vajoamisen kaaokseen lamaannuttamalla kokonaan sen infrastruktuurin. Aluksi liikennevalot saavat liikenteen täysin jumiin, sitten puhelimet, internet sun muut viestivälineet pimenevät ja lopuksi sähkö ja vedenjakelukin lakkaavat. Kaikki tämä onnistuu hakkeroimalla sekä pääpahiksen omaavan etulyöntiaseman avulla. Tuloksena on massiivinen kaaos ja paniikki, jonka seassa McClane yrittää pysäyttää terroristit ja pelastaa tyttärensä. Matkalla riittää mukavasti näyttävää toimintaa varsinkin kolarien osalta, sekä jonkin verran hyviä juonen käänteitäkin. Neljäs Die Hard on siis oikein kelpo toimintaelokuva, joka olisi kaivannut syvällisemmän pääpahiksen, vähemmän supervoimia omaavia rikollisia, kunnon lopputaistelun ja vähemmän jäkättäviä sivuhahmoja viemään huomiota itse pääjehulta. Hyviin puoliin lukeutuvat toiminta, tehosteet, modernisointi, juoni, sekä näyttelijäsuoritukset ja hahmot ainakin pääosin. Kannattaa siis katsoa oli sitten die hard Die Hard -fani (huom. sanaleikki) tai ei. Rahoilleen saa hyvin vastinetta, vaikka selvästi enemmän olisi kyllä toivonut. Kaikkeahan ei aina voi saada. Silti neljäs Die Hard ansaitsee tuplat eli 8,0, mikä ei ole ollenkaan huono vaikka kyseessä onkin sarjan heikoin osa.
Perjantaina ostin Anttilasta The Big Bounce - Huijaus Havaijilla -nimisen leffan, mutten jaksanut blogata sitä, koska ei oikein ollut muuta pölistävää. Tilanne muuttui kun lauantaina Hulk yllättäen soitti ja kysyi haluanko lopullisesti pitää itselläni häneltä lainaamani Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu DVD:n, koska hän oli itse juuri ostanut koko trilogian sisältävän boksin. No mikäpäs siinä, kyllä ilmainen leffa aina kelpaa varsinkin kun kyseessä on kelpo piraattiseikkailu! Trilogiansa huonoin osa, mutta hyvä kahdeksikon arvoinen leffa silti. Kiitoksia vaan vielä kerran mieluisasta yllätys ”lahjasta” =)! Nyt vaan pitäisi löytää ykkösosan special edition jostain halvalla ja hankkia kolmonen kunhan se halpenee. The Big Bouncen näkemisestä haaveilin nähtyäni sen trailerin jossain ja nyt sen viimeinen kappale komeili hyllyssä sopivan 4,99€ hintalapun kera. Ka-ching, sanoi kassakone :D!
