Sekalainen seurakunta sisältöä

Kuten kuvasta näkyy kaikennäköistä tuli taas hankittua. Nimenomaan paino sanalla tuli, sillä koska en aiemmin ehtinyt pahemmin blogailla, on suurin osa noista on jo mennyttä kalua :D! No oli miten oli, tällä kertaa hankinnat on lajiteltu neljään osaan: Perjantaisiin Hulkilla vietetyn leffaillan eväisiin, lauantaina MatoApinan kanssa leffateatterissa katsotun Die Hard 4.0 eväisiin, mutsin työmatkaltaan Sveitsistä tuomiin tuliaisiin, karkkipäviäkarkkeihn (selitys alempana) sekä muihin hankintoihin.

Leffailtaeväät:

• 2x Coca-Cola: Se aito oikea. Toinen kyllä jäi kokonaan yli sillä Tontsa ja Hulk olivat jo kokista janoonsa hankkineet.
• Pringles Original & Paprika: Työpaikan läheisessä kaupassa yhteensä 3€, eli sama tarjous kuin Lidlissä, mutta paremmin matkan varrella. Meinasin vetää Paprikat leffaillassa ja Originalit Die Hardia katsellessa, mutta Paprika riittikin molempiin ja Original säästyi myöhemmäksi.
• Fanipala tuplasuklaa: Nämä erittäin loistavat sekä himottavat suklaakeksit oli tarkoitus syödä jo edellisessä leffaillassa, mutta eipä tullutkaan joten nyt tein uuden yrityksen ja noin puolethan siinä meni.
• Irtokarkit: Edellisestä kasasta jäljellä olevat uutuusmakukarkit.
  

Die Hard 4.0 eväät:

• Mountain Dew: Hedelmälimujen huippua, jota kelpaa ostaa useamminkin, koska sitä löytää aina helposti hintaan 1,95€ tai vähemmän.
• Haribo Persikor: Tosi hyviä hedelmäkarkkeja jota ei yleensä löydy kuin esim. laivan Tax Free myymälöistä ja karkkitukuista. Nyt niitä ja useita muita Haribon karkkeja onneksi löytyy työpaikan läheisestä kaupasta.
  

Karkkipäiväkarkit:

• Mitäh? :D… No kun meillä töissä on aina viikon viimeinen päivä karkkipäivä, jolloin jokainen vuorollaan tuo karkkia jaettavaksi =)! Viime perjantaina oli mun vuoro, joten toin sekalaisen lajitelman: Ässämix, Tutti Frutti Mix ja Pop Suklaasydän. Kyllä kelpasivat!
  

Tuliaiset:

• Kinder Schokolade: Maailman parasta suklaata tuliaisena mutsin työmatkalta Sveitsistä =)!
• Skittles: Semi-kovien (:D) hedelmäkarkkien eliittiä tuliaisina =)!
• Bilar: Ihan hyviä tuliaisia nämäkin.
  

Muut:

• Taffel Chips: Maksoivat Työpaikan läheisessä kaupassa 2€ enkä muutenkaan ollut näitä aikoihin vedellyt. Vieläkin tosin on noin puolet jäljellä kun eivät nämä mitenkään erityisen himottavia ole.
• Home Cinema Collection: Digitaalisen äänen siirtämiseksi uusiin kaiuttimiin koaksaali sekä optinen äänijohto.
• V niin kuin verikosto (2-Disc Special Edition): Vihdoinkin kauan havittelemani loistavan leffan kahden levyn DVD tuli 9,99€ tarjoukseen, joten hetkeäkään epäröimättä mukaan varsinkin kun hyllyssä oli enää yksi kappale. Kyseessä oli niin uusi tarjous, että hintalappu osoittautui kassalla tarkistuksen jälkeen vanhaksi.
  
• Borat (Special Edition): Loistava ei edes vuotta vanha komedia hintaan 9,99€, thank you! Myös tässä hintalappu oli ajastaan jäljessä.
  

Siinähän niitä hankintoja taas oli. Normaalisti lauantaisin blogaisin DVD-kokoelmani esittelyn seuraavan osan, mutta kaikennäköisten kiireiden (mm. järjestely uusia kaiuttimia varten, niiden asennus sekä testaus ja lukuisat leffaillat MatoApinan kanssa) takia en ole vielä ehtinyt katsoa seuraavan DVD:n sisältöä kokonaan saati arvostelua kirjoittamaan, joten se nyt siirtyy jonnekin tulevaisuuteen. Samoin kuvat ja tarinat uusista kaiuttimista. Ne saatan ehtiä tehdä huomenna mutta mitään en voi luvata. Lisäksi arvostelen jossain vaiheessa paitsi Die Hard 4.0:n, myös Hulkilla katsotun Dirty Sanchez: The Movien, mutta niissä voi kestää aika kauan koska vieläkin rästissä ovat kahden edellisen leffaillan leffat sekä leffateatterikäynnit. Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan…

Jotain olen sentään onnistunut koko maailmalle tarjoamani sisällön suhteen tekemään, sillä nyt muutamat omatekoisista YouTube videoistani ovat jonkun aikaa nähtävissä myös FileFrontissa (Filefront poistaa katslumahdollisuuden jonkin ajan kuluttua jos katseluita ei tule todella tiheään). Kuvanlaatu siellä on erityisesti Need for Speed videoissani YouTubea huomattavasti parempi ja kaikki videot saa myös ladattua koneelleen erittäin helposti ilman mitään turhaa koodien syöttelyä tai odottelua, joten sinne vain kaikki katsomaan ja latailemaan! Tarjolla on myös videoiden parhaita paloja kuvina. Alla esimerkkinä jättimenestykseksi (jo lähes 105 000 katsojaa!) osoittautunut Need for Speed Most Wanted: Stupid Cops videoni Filefrontista ladattavana B)! Suora lataus onnistuu klikkaamalla tästä.



Lopuksi korjaus Logitech MX3000 Laserin tarinaan: Lopussa luki vahingossa ”Näppäintuntuma on hyvä ja ääntäkin näppäilystä lähtee huomattavasti vanhaa enemmän.” vaikka ääntä siitä tietenkin lähtee huomattavasti vanhaa vähemmän.

Posing with Michelangelo of the TMNT

Kuten tuli MatoApinan blogissa luvattua, niin tässä on nyt se kuva jossa poseeraan itsensä Michelangelon kanssa Disney Worldissä, Floridassa B)!

Siellä oltiin reilusti ajastaan edellä, kun jo vuonna 1992 myytiin tommosia hauskoja hymiönaamareita :D! Huomatkaa taustalla parkissa oleva Turtles auto. Tämän kuvan kuvatekstinä valokuva-albumissa oli "Mike (Michelangelo) oli Matskun suosikki". Julkaisempa nyt samalla kolme muuta kuvaa jotka tuli sieltä otettua back in good old '92 :D!

Toisessa kuvassa Turtlesit saapuvat näytöspaikalle, milläs muullakaan kuin Turtles autollaan B)! Sillä aikaa kun Leonardo, Raphael ja Donatello poseeraavat ja April O'Neil ajaa, taitaa Michelangelo olla takapenkillä syömässä pitsaa tai jotain :D!

Saatuaan energiaa pitsasta päättää Michelangelo esitellä ensimmäisenä taitojaan lavalla B). Kaikki ovat aivan haltioissaan :D!

Sitten on näytösottelun vuoro. Raphaelin ja Donatellon ottaessa mittaa toisistaan April katsoo taistoa huolestuneena taustalla :$... :D!

Siinäpä niitä oli. Itse Disney World reissulta löytyy varmaan satoja kuvia joita en nyt ehdi julkaista, puhumattakaan koko 1,5 vuotta kestäneeltä Amerikan-matkalta. Niiden skannaaminen koneelle yksi kerrallaan kun on varsin työlästä hommaa. Ehkä sitten joskus myöhemmin, vaikka eläkepäivillä viimeistään :D!

Uudet/toiset kajarit tilaukseen

Ihastuinpa sitten Tontsan Logitech Z-5400 Digital 5.1 kaiuttimiin niin paljon, että päätin pistää samanlaiset tilaukseen! Tai itse asiassa vähän paremmat, eli Logitech Z-5450 Digital 5.1:set. Ainoa ero on että 5450:ssa takakaiuttimet ovat ”langattomat”. Lainausmerkeissä, koska niissä on silti oma virtajohtonsa. Oikeasti langattomia kaiuttimia kun ei nykyteknologialla pysty toteuttamaan… ainakaan kovin suuritehoisia. Ainoa mahdollinen ”langaton” virtalähde kun ovat paristot ja akut, joiden teho tai kesto ei vielä riitä tarpeeksi pitkälle. Z-5450 hankin monestakin syystä:

• Takakaiuttimet ovat ”langattomat”, joten voin paljon helpommin vaihdella niitä television ja tietokoneen välillä.
• Niitä on 30 kappaleen tarjouserä Jimm’s PC-Storessa hintaan 287€. Muualla hinta vaihtelee suunnilleen välillä 300-400€.
• Nykyiset 4.1 kaiuttimet ovat jo neljä vuotta vanhat. Ei niissä mitään vikaa ole, paitsi etteivät ne tue 5.1 ääntä tai niitä ei saa liitettyä televisioon, DVD:hen tai digiboksiin.
• Jotta pistin piirun verran Tontsaa paremmaksi B), HEHEE :D!
  

Aiemmin ajattelin hankkia 5.1 (tai jopa 7.1) kaiuttimet vasta kun muutan pois kotoa ja silloinkin kunnon vehkeet: Jotkut vähintään 500€ tai jopa 1000€ maksavat sekä erillisen vahvistimen. Mutta nyt Tontsan upeita tehoihinsa ja ominaisuuksiinsa nähden halpoja kajareita kuunneltuani päätin että en todellakaan jaksa siihen asti odottaa. Rahat kunnon vehkeisiin kyllä riittäisivät, mutta niin isojen kaiuttimien sijoittelu ei onnistu ennen kuin rahat riittävät omaan asuntoon. Lisäksi kun aiemmin tutkin kaiuttimia ostoaikeissa, etsiskelin lähinnä Creativen malleja eikä mitään niistä ole mahdollista liittää tietokoneen lisäksi muihin laitteisiin ilman erillistä dekooderia. Logitechistä löytyy tämän lisäksi rautapohjainen purku mm. Dolby Digital, Pro Logic II ja DTS 5.1 äänille. Niillä voin sitten nauttia digitaalisesta 5.1 äänestä sekä tietokoneen, television, digiboksin, että tallentavan DVD:n kautta. Tietokoneen liiitän analogisella monikanavatulolla, tallentavan DVD:n koaksaalilla ja digiboksin sekä digitelkun optisella. Ja kaikki tämä monta sataa euroa halvemmalla ja pienemmällä tilalla kuin erillinen vahvistin/dekooderi, TOD FUCK YEAH!

Sitten kun joskus muutan omaan kämppään, saavat nämä jäädä tietokoneen yksityiskäyttöön ja AV-laitteet saavat kaverikseen aikanaan kunnon jättivehkeet B)! Tällä hetkellä taidan tehdä niin, että blogailen, surffailen ja pelaan äänellisesti ”kaksiulotteisia” pelejä (kuten strategiat, taloussimulaatiot, retropelit jne.) 17” LCD näytön ääressä toimistotuolissani istuen ”vain” hienoista 4.1 äänistä nauttien, sillä tietokoneeni ja 32” LCD televisioni ovat toisiinsa nähden 90 asteen kulmassa (2. kuva). Television ääressä sängyllä maaten/istuen sitten katson leffat sekä TV-sarjat ja pelaan 1st ja 3rd person pelit upeista kolmiulotteisista äänistä ja isosta kuvasta nauttien =)! Ja harvinaisen tilanteen vaatiessa voin myös siirtää melko helposti takakaiuttimet tietokoneen näyttöä vastapääte. Etukaiuttimienkin siirto onnistuu pitkien johtojen ansiosta helposti: Jätän niihin nipussa olevaa ”löysää” tarpeeksi, jotta ne yltävät tarvittaessa myös tietokoneen näytön eteen ja sivuille, ilman että joudun purkamaan siististi niputettuja tietokoneen, dekooderin ja etukaiuttimien välillä kulkevia johtoja. Suunnitelmat ovat siis selvääkin selvemmät. Saa sitten nähdä toteutuvatko ne kuten suunnittelin :D! Parhaassa tapauksessa se selviää jo huomenna, sillä Jimm’s PC-Storen Helsingin myymälän varastossa niitä on seitsemän kappaletta. Tuskin maltan odottaa.

Kolmas kuva on minä pienenä poseeraamassa Michelangelon kanssa Disney Worldissä, Floridassa B)! Aiheesta lisää MatoApinan Tilt blogissa parin viime päivän ajalla tai vaihtoehtoisesti MatoApinan Blogger blogista hakusanalla 'TMNT'. Aiheesta löytyy myös hauska tarina.

Nyt soi: "Pendulum feat. The Freestylers - Fasten Your Seatbelt" 6:38

DVD-kokoelmani esittely: Osa XIX

Riddickin aikakirja
(The Chronicles of Riddick)
DVD versio: 2-Disc Unrated Director's Cut
Genre: Sci-fitoiminta
Ohjaaja: David Twohy
Pääosissa: Vin Diesel, Colm Feore, Thandie Newton, Judi Dench, Karl Urban, Alexa Davalos
Maa: USA
Vuosi: 2004
Kesto: 2h 8min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,7

Vin Diesel (XXX, Hurjapäät) loistaa tässä sähäkässä ja mahtavassa, erikoistehosteita tulvivassa toimintaelokuvassa! Säälimättömiä palkkionmetsästäjiä vuosia paennut, tuomittu Riddick huomaa yhtäkkiä joutuneensa kahden voiman väliin taistelussa ihmisrodun tulevaisuudesta. Mahtavista ja kuolettavista maailmoista hurjaa taistelua käyvästä yksinäisestä ja vastahakoisesta sankarista tulee ihmiskunnan esitaistelija – ja tuhon partaalla olevan universumin viimeinen toivo. Tätä elokuvaa siivittävät uraauurtavat erikoistehosteet ja sykettä nostava, tauoton toiminta!

Riddickin aikakirja on loistavan Pimeän uhan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa jatko-osa. Se on kaikilta osin isompi, eeppisempi, vauhdikkaampi ja megalomaanisempi teos kuin edeltäjänsä. Siinä missä Riddick joutui ensimmäisessä osassa vastahakoisena antisankarina pelastamaan muutaman ihmisen, lepää jatko-osassa hänen harteillaan tavalla tai toisella koko ihmiskunnan pelastaminen. Aivopesuun, helvettiin, kuolemanjälkeiseen elämään ja muuhun ilkeään uskovat nekromangit kiertävät planeetalta toiselle käännyttäen kaikki omaan uskoonsa massiivisen armeijansa voimalla. Erinäisten vaiheiden kautta palkkionmetsästäjiä pakoileva universumin kovin tappaja ja viilein antisankari Riddick päätyy pelastamaan päivän.

Näitä vaiheita elokuvassa riittääkin. Tarina kulkee usean mutkan kautta planeetalta toiselle ja takaisin kuin Tähtien sota elokuvissa ikään. Tästä huolimatta tuntuu kuin kahteen tuntiin olisi yritetty änkeä liikaa tapahtumia ja varsinkin liikaa sisältöä ja eeppisyyttä sillä seikkailun ohessa on myös hurja määrä toimintaa, one-linereita ja keskusteluakin. Toisaalta on hyvä, että siinä missä ensimmäisen osa keskittyi Riddickin hahmon esittelyyn ja tapahtumiin yhdellä planeetalla, päästään jatko-osassa tutustumaan kiehtovaan universumiin jossa hän vaikuttaa. Myös Riddickin aiemmista vaiheista paljastuu kaikenlaista mielenkiintoista. Ensimmäisestä elokuvasta mukana ovat nyt isoksi kasvanut Jack sekä Riddickin pelastama Keith Davidin onnistuneesti tulkitsema Imaami. Ensimmäistä elokuvaa ei välttämättä tarvitse olla nähnyt, sillä hahmojen tärkeimmät vaiheet näytetään pikaisina takaumina. Tähtien sota elokuvien tapaan Riddickin universumi on tarkkaan harkitusti suunniteltu olemaan mahdollisimman kiehtovia omituisine yksityiskohtineen ja taustoineen.

Riddickin aikakirjaa katsellessa ei missään nimessä pääse kyllästymään. Silloin kun ei seikkailla, heitetä läppää tai selitellä juonta, valkokangasta dominoi vauhdikas, näyttävä, eeppinen ja efektikylläinen toiminta. Toiminta vaihtelee upeasta vankilapakojaksosta äärioloissa kylpevän Crematoria planeetan pinnalla massiivisiin taisteluihin nekromangeja vastaan Helion Primen suurkaupungissa. Tältäkin osin kuljetaan vahvassa tähtien sota hengessä, kun välillä ollaan keskellä täyden skaalan sotaa ja välillä taas piestään pahiksia kasvotusten kaiken pysyen kuitenkin juonellisesti loogisena ja melko hyvin kasassa. Toimintaa ryydittävät tasaista tahtia pääosin upeat hidastukset, räjähdykset, lähitaisteluliikkeet, akrobaattiset temput ja muut efektit. Yksi näyttävimmistä kohtauksista on kun Riddick juoksee henkensä edestä pois maahan törmäävän lentoaluksen reitiltä.

Ehkä eniten Riddickin aikakirjan erottaa Tähtien sota elokuvista Riddickiä lukuun ottamatta vahvojen pää- tai sivuhahmojen puute. Toki kyynistä palkanmetsästäjä Toombsia esittävän Nick Chinlundin suoritus osuu nappiin ja sydämettöminä pahiksina Colm Feore, Karl Urban sekä Linus Roache ovat lyömättömiä, mutta samanlaista viha-rakkaus suhdetta heihin ei synny, kuten esimerkiksi Darth Vaderiin tai Keisari Palpatineen. Kyseessä ei siis ollenkaan ole näyttelijöiden riittämättömät taidot tai sopimattomuus rooleihinsa, vaan käsikirjoituksen ja osittain dialoginkin pienoinen heikkous. Vaikka kyllä vuorosanat kutkuttavat ja värisyttävät mukavasti siinä missä minkä tahansa muunkin hyvin käsikirjoitetun elokuvan. Riddickin heitot sen sijaan ovat muihin verrattuna lähes omaa luokkaansa. Mutta mikäs ollessa, sillä nimihän sen jo kertoo, että elokuvan on tarkoitus keskittyä Riddickiin. Muutenhan Tähtien sodan nimi olisikin esimerkiksi Luke Skywalkerin aikakirja.

Ekstrasisällöstä puhuttaessa kahden levyn julkaisun yhteydessä voidaan määrän olettaa olevan suuri ja mielellään laadunkin korkea. Näiltä osin Riddickin aikakirja täyttää oletukset. Ekstroja riittää niin tavallisimmista poistetuista kohtauksista ja ”making of” -lyhytdokumenteista interaktiivisempiin tuotantokalenteriin ja virtuaalioppaaseen. Mukana on muun muassa myös itsensä Vin Dieselin livenä juontama kuvauspaikkojen esittely. Hauskana yksityiskohtana valikoiden ulkonäkö riippuu valitseeko alussa taistelun vai kääntymisen. Ilahduttavasti kaikki ekstrat on tekstitetty myös suomeksi ja kuvasuhde on toteutettu oikein. Mielenkiintoista ja onnistuneesti toteutettua sisältöä siis varmasti riittää vaativammallekin katsojalle. Ainoa miinus tulee paketoinnista, sillä levyt ovat osittain toistensa päällä. Muuten DVD:n arvosana nousee ekstrojen ansiosta melko vahvasti yhdeksikön puolelle itse ohjaajan version elokuvasta jääden sinne rimaa hipoen. Alkuperäinen teatteriversio ei mielestäni aivan yhdeksikköä ansaitse, vaikka en sitä kokonaan nähnytkään.

Riddickin aikakirjan näin ensimmäisen kerran armeijassa ollessani, mutta vain osittain ja pieneltä kannettavan tietokoneen ruudulta sekä erinäisistä häiritsevistä tekijöistä kärsien. Leffasta jäi silloin ihan hyvä maku, joten kun vuoden alussa törmäsin sen kahden levyn ohjaajan versioon en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Ja hyvä ostos tuli tehtyä. Riddickin aikakirja on kelpo jatko-osa, joka on näyttävä sci-firymistely täynnä upeaa toimintaa, seikkailua ja eeppistä tunnelmaa, mutta kärsii myös hiukan liian vauhdikkaasta juonesta noustakseen Pimeän uhan loistavalle tasolle. Kyseessä on kaksiteräinen miekka, sillä toisaalta kovan vauhdin ansioista ei missään vaiheessa pääse kyllästymään ja toisaalta hahmoihin ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juurikaan ehdi kiintyä. Kokonaisuutena Riddickin aikakirja on kritiikistä huolimatta hyvin onnistunut jatko-osa, joka kannattaa ehdottomasti hankkia nimenomaan kahden levyn ohjaajan versiona.

Leffailta Vol. kutosen valmistelut

Huomisesta lähtien tosiaan pidetään Hulkilla leffailta, joka sitten jatkuu ylihuomenna juhannusgrillipippaloina! Siispä piti grillattavaa jä mässyä ostaa, joten kuten (jotenkuten :D) MatoApinan uudessa ja vanhassa blogissa kerroin tekeväni, limut hommasin tänään kesätyöpaikkani läheisestä kaupasta. Epäviralliseen puoliperinteikkääseen propaganda tyyliin (:D) seuraa läpikäynti kuvan tavaroista:

• 4x Coca-Cola: Hinta on tosiaankin niin halpa kuin 1,99€ kahdesta pullosta, joten todellakin kelpaa. Enemmänkin olisi varastoon kelvannut jos rajoitus ei olisi ollut kaksi pakettia per talous.
• 4x Fanta Funky Orange: Sama hullunhalpa hinta, joten näitäkin maksimimäärä. Kaks bileisiin ja kaksi varastoon.
• Taffel Grills Megapussi: Yksi parhaista ellei se paras sipsilaji kahdella eurolla.
• 2x Taffel Sips: 2 pussia 1,80€ :o! Kenties toiseksi parasta sipsiä noin halvalla, niin kyllä kelpaa. Tosin noi ei ole megapusseja, vaan ainoastaan vaivaiset 250g.
• Estrella Pan Suola Chips: Kun barbecueta ei ollut tarjolla, niin jouduin tyytymään toiseksi parhaisiin samaan 1,69€ hintaan kuin Prismassa. Sipseistä en ota bileisiin mukaan läheskään kaikkia.
• Saarioisten marinoitu porsaankyljys: Pirun kallista, mutta grillattuna ah niin hyvää!
• Atria hiillosmakkara: No mitäpä olisi grillibileet ilman grillimakkaraa? Kuin kuumavesilähdekylpylä avantouimareille! No ei, vaan vähän vaan vähemmän kesäisen tuntuiset :D!
• Popsi kevyt 10: Näitä parhaita 0,99€ maksavia nakkeja syön varmaan lähes kerran viikossa kyllästymättä ja grillattuina ne ovat entistä parempia. Toisen paketin jätän ehkä kotiin.
• Hot Dog sämpylä: Nämä + nakit + ketsuppi = Need I say more? :D
• Fanipala tuplasuklaa: Pitkästä aikaa näitä loistavuuksia, joiden ainoa vika on että ne syö liian nopeasti. Tai no onhan hintakin aikamoinen.
• Geisha patukka: Sepä se, suklaiden kärkikastia.
• Candy King irtokarkit (läpinäkyvä pussi): Jotain uusia laatuja tavallista halvemmalla. En ostanut kovin paljoa, kun eivät ne näyttäneet keskinkertaisia kummoisemmilta.
• Candy King irtokarkit (paperipussi): Nämä eivät selostetta kaipaa… paitsi nyt: Pitihän parhaita laatujakin ostaa eikä pistää kaikkea keskinkertaisten uutuuksien varaan :D!
• Poseidon: Tontsalle lainaan hieno katastrofileffa.
  
• Buffalo 320GB USB hardrive: Tontsalta lainassa, jotta pistän sillä jakoon erinäisiä Amerikan serkun tuliaisia: Mm. 24 season 6, Prison Break season 2 ja Dirty Sanchez: The Movie.
• RCA-3,5mm Stereo audiojohto: Tontsan kannettavasta kun ei löydy äänen digitaalista ulostuloa, niin tämä on paras tai jopa ainoa tapa siirtää ääni Hulkin littutelkkariin.

Joo siinähän sitä riittää mässyteltävää juhannukseksi. Ylikin niitä varmasti jää, mutta niitä sitten vedellään arkena ja seuraavaksi viikonlopuksi suunnitellussa leffaillassa ja Die Hard nelosta katsellessa. Toisessa kuvassa on sen ja kaikkien leffaillassa ja bileissä katsottaviksi ehdolla olevien leffojen julisteet.

Nyt soi: "Sunblock feat. Sandy - Baby Baby" 3:22

Muukalaistetralogia

Elämässäni on tällä hetkellä paljon muukalaisia. Toisaalta kesätöissä olevien ihmisten osalta ja toisaalta muukalaiselokuvien osalta. Tosin kesätöissä olevat ihmiset eivät pysy tuntemattomina niin kauaa, että siitä mitään leffasarjaa saisi tehtyä, joten en keksinyt muukalaisfetissini tyydyttämiseksi muuta ratkaisua kuin muukalaistetralogian. The truth is out there… I mean somewhere.

Jos et jo tajunnut, niin yllä oleva on täyttä hölynpölyä ja muukalaispropagandaa :D! Tetraloigia ei tarkoita mitään sairasta muukalaisten tekemää koetta, vaan neljästä osasta koostuvaa tekelettä eikä totuus ole tuolla ulkona vaan tässä: Ainoastaan työtovereiden tuntemattomina pysymättömyys ja Alien Quadrilogyn hankkiminen ovat totta :D! Kyseinen mahtava 9 DVD:n setti komeilee toisessa kuvassa. Se löytyi Itäkeskuksen Citymarketista vaivaiseen 25€ hintaan! Muualla hinta heittelee 40-70 euron välillä, joten loistolöytö tuli tehtyä. Olin MatoApinan kanssa viereisessä Gigantissa ostamassa Tontsalle littutelkkua, jonka jälkeen kävimme cittarin puolella ostamassa langattoman Xbox 360 ohjaimen ja minijääkaapin :o! DVD-hyllystä joku (taisi olla Tontsa) bongasi Alien Quadrilogyn. Hetken pakettia ja sen hintaa silmäiltyäni sekä varmistuttuani sen olevan nimenomaan 9 eikä 4 levyn boksi, tein johtotason päätöksen ja päätin sen viimeisen kappaleen ostaa. Kyllä saa leffoiltaan, ekstroiltaan, ulkonäöltään ja hinnaltaan loistavampaa boksia hakea. Kaikki neljä leffaa löytyvät paitsi alkuperäisversioina, myös uudelleen masteroituina pidennettyinä ohjaajan versioina. Ekstroja löytyy paitsi jokaisen elokuvan oma ekstralevy, myös ylimääräinen bonus levy täynnä kaikkea jännää. Työsarkaa riittää 2165 minuutin eli yli 36 tunnin verran!

Viime lauantaina tosiaan pidimme leffa/peli-illan Tontsalla. Sittemmin on kiirettä riittänyt ja tulee varsinkin viikonloppuisin riittämään, joten blogailut jäävät vähemmälle. Tontsalta menimme siis littua ostamaan ja sitten väsäilimme ja testailimme sitä ja muita laitteita jonkun aikaa. Itse asiassa sen verran kauan, että Hulk joutui lähtemään johonkin pippaloihin. No sitten kun syöjiä olikin vain kaksi, emme tilanneet 3xpitsaa + 1,5L limua 21€ kupongilla, vaan kävimme ostamassa läheisen mäkkärin Drive In kaistalta ateriat leffaevääksi. Leffana oli Déjà Vu, jonka arvostelen kunhan kerkiän. Ensin pitäisi jaksaa tehdä vastaava toimi Spider-Man ja Pirates of The Caribbean kolmosille. Kiirettä siis pitää.

Leffan jälkeen alkoi huikea läpi yön jatkunut cooperative Halo 2 maraton Xbox360:llä :o! Kolajuoman voimalla pyyhimme lattiaa Covenantin, Brutejen, Floodin ja välillä ihmistenkin (pelissä pääsee pelaamaan Covenantin puolella) persuksilla hurjaa vauhtia. No välillä kyllä jumitettiin jonkun aikaa, olihan sentään vaikeustasona Heroic eli toiseksi vaikein. Välipomotkin saivat kyytiä, kunhan oikea taktiikka löytyi. Kaksi päätä ajatteli paremmin kuin yksi joten taktiikan löytymisessä ei kovin kauaa mennyt. Päivän (tai itse asiassa aamun) päätteeksi tuli pelattua varmaan jotain 2/3 tai ¾ koko pelistä läpi! Välivideot jne. tosin skippasimme ajan säästämiseksi, mutta eipä niitä yleensä muutenkaan kaverin kanssa pelatessa jaksa katsoa. Yksin pelatessa niihin sitten ehtii keskittyä kunnolla. Ensi kerralla sitten peli loppuun saakka! Tosin ensitapaaminen on Hulkilla leffaillassa/grillibileissä ja viikkoa myöhemmin lähes samoissa merkeissä, joten kakkoshalon hakkaus jää toistaiseksi odottamaan itseään. Sen jälkeen voikin varmaan jo siirtyä kolmosen kimppuun :D!

Nyt soi: "Whigfield - Think Of You" 4:11

Pelikokoelmani esittely: Osa XLV

Elasto Mania
Genre: Kilpa-ajo
Kehittäjä: Balázs Rózsa
Julkaisija: Balázs Rózsa, Csaba Rózsa
Vuosi: 2000
Arvosana (0-10): 8,2

Elasto Mania on alun perin Action SuperCross tai lyhemmin Across nimisestä pelistä modernisoitu taitopeli, jossa pelaaja ajaa kiikkerällä moottoripyörällä läpi erilaisten kaksiulotteisten tasojen tehtävänään päästä vahingoittumattomana maaliin. Maalina toimii leijuva kukka ja matkalla tulee kerätä kaikki tasosta löytyvät omenat. Jossain tasoissa omenat saattavat vaihtaa painovoiman suuntaa ylös, alas tai johonkin sivulle. Kypärästä huolimatta pää on pelaajan ainoa heikko kohta. Jos pää osuu maahan tai sirkkeleihin, täytyy taso aloittaa alusta. Pisimmissäkään tasoissa ei minkäänlaista välitallennusta tunneta, joten tuskastumiselta ei voi välttyä. Pysyäkseen elossa ohjaa pelaaja takavetoista motocrosspyöräänsä kaasuttamalla, jarruttamalla ja heiluttelemalla vartaloaan eri suuntiin, jolloin pyörä pyörähtää tilanteesta riippuen myötä tai vastapäivään.

Moottoripyörän varustukseen kuuluvat erittäin joustavat jouset, ja muutenkin kestävä rakenne, sillä pelaaja voi roikkua melkein missä asennossa tahansa ja kovassa vauhdissa esteeseen törmätessä jouset venyvät hurjiin mittoihin ennen kuin painuvat takaisin kasaan. Oikealla vauhdilla, kulmalla ja oikea-aikaisilla kaasutuksilla, jarrutuksilla sekä heilautuksilla pelaaja pystyy pyörällään päätä huimaaviin temppuihin ja suorituksiin, joista uskaliaimmat huimapäätkään eivät uskalla uneksia. Rekisteröidyn Elasto Manian 54 tasossa vaativimmat temput eivät kuitenkaan ole aivan välttämättömiä läpäisyn kannalta, vaan parhaiten pelaajien huimat taidot pääsevät oikeuksiinsa itse tehdyissä kentissä. Pelin mukana tulee yksinkertainen ja suhteellisen helppokäyttöinen kenttäeditori, jolla saa helposti väsättyä omia kenttiä vain mielikuvitus rajanaan.

Elasto Manialle onkin syntynyt suuri faniyhteisö mm. Moposite sivustolle, jossa järjestetään esim. maailmanmestaruuskisoja siitä kuka tekee parhaimman ajan missäkin kentässä. Sivustolta löytyy tuhansia käyttäjien tekemiä tasoja ja muuta sälää, sekä mm. epävirallinen moninpelin mahdollistava päivitys. Pelattava ei siis lopu helposti kesken. Itse en ole vielä kyseistä päivitystä ehtinyt kokeilla, mutta videota moninpelistä olen nähnyt. Sen ja erilaisten maailmanennätysvideoiden taso on kuitenkin sen verran korkea, että minunlaisellani sunnuntai elmailijalla ei varmaan olisi hirveästi saumaa pärjätä kisoissa. Yhden omatekoisen videon tosin olen saanut aikaiseksi, tosin senkin Tontsan esimerkkiä seuraten. Uusia tasoja olen lataillut jo kymmeniä erilaisia, joista tosin suurin osa on edelleen läpäisemättä. Alkuperäisistä tasoista olen läpäissyt kaikki paitsi yhden.

Jaetun ruudun kaksinpeli Elasto Maniassa on ollut jo pitkään ennen epävirallista nettimoninpelipäivitystä. Pelimuotoina ovat vastakkain taistelu, jossa maalissa kerättyjen omenoiden määrä voittaa nopeuden, sekä lipunryöstö, jossa ei ole maalia ja pysyvästi kuolee vain sirkkeleihin, joten peli päättyy vasta kun molemmat ovat sellaiseen osuneet. Eniten lippua pidellyt pelaaja siis voittaa, mutta sirkkelittömässä tasossa peli jatkuu keskeytymättä, ellei sitä itse lopeta. Sekä yksin-, että kaksinpelin tapahtumat voi katsella uusinnasta, jonka voi tallentaa myöhempää katselua varten. Tosin minkäänlaisia toistonhallintatoimintoja ei ole. Jokaisesta tason läpäisystä tallentuu suoritusaika parhaiden aikojen listalle.

Grafiikka on tarpeeksi selkeää sekä yksityiskohtaista, ja tasoista löytyy kaikennäköistä rekvisiittaa, kuten puita, pensaita, rakennustelineitä ja tynnyreitä, jotka ovat pelissä vain esteettisistä syistä. Maastolle ja taustalle on muutama eri vaihtoehto mullasta tiiliin ja kiveen. Äänet koostuvat moottoripyörän kaasutuksen ja vauhdin mukaan voimistuvasta pärinästä sekä jousien kirskunasta. Jarrut ovat äänettömät, mutta kuolema, omenansyönti ja maaliin pääsy tuottavat erilaiset ääniefektit. Minkäänlaista musiikkia pelissä ei ole.

Pelinä Elasto Mania on yksinkertainen mutta nerokaan hauska ja koukuttava taitopeli, jota on mukava pelata pienissä tai suurissakin erissä yksin, kaveria vastaan tai päivityksen myötä tuntemattomia ammattimaisia pelureita vastaan netin välityksellä. Internetin aikakaudella pelattavat tasot eivät todellakaan lopu kesken, vaan niitä löytyy kaikennäköisiä ja vaikeudeltaan vaihtelevia, joskin ei kovin paljoa sieltä helpoimmasta päästä. Elasto Mania ei kaipaa huippu- tai edes uudehkoa grafiikkaa tai tehosteita ollakseen edelleen nauttiva kokemus ja mukava reaktio- sekä älytesti tällä putkijuoksuräiskintäpelien kultakaudella.

Acrossin rekisteröimätöntä versiota pelasin aikoja sitten serkullani melko usein ja myöhemmin myös Elasto Maniaa, mutta sen rekisteröidyn version hankin vasta jonkun aikaa sitten. Rekisteröimättömälläkin versiolla tuli yhdessä ja erikseen väsättyä muutamia omia tasoja, joita tahkottiin joskus jopa kyllästymiseen saakka, vaikka käytettävien elementtien määrää onkin rajoitettu runsaasti. Minkäänlaista himopelaamiseen en kuitenkaan koskaan sortunut ja Elma taidoiltani pidän itseni melko keskinkertaisena tai vähän sitä parempana.

Hyvää:
+ Yksinkertaisen nerokas idea
+ Hyvä ohjaustuntuma ja puolirealistinen fysiikka
+ Nettiyhteisöjen ansiosta pelattava ei lopu kesken

Huonoa:
- Ei välitallennusta pitkissäkään kentissä
- Epälooginen lipunryöstö

Pelikokoelmani esittely: Osa XLIV

Dyna Blaster
Genre: Toiminta
Kehittäjä: Hudson Soft
Julkaisija: Ubisoft
Vuosi: 1992
Muuta: Tunnetaan myös nimellä Bomberman
Arvosana (0-10): 8,3

Dyna Blaster on se peli joka aloitti Bomberman tyyppisten pommipelien buumin, joka jatkuu yhä, tosin hitaampaa vauhtia. Tai sitten Bomberman oli ensin, kuka tietää. Melkein sama kuin esittäisi iänikuista ”muna vai kana” kysymyksen. Onneksi Wikipedia tietää Bombermanin ilmestyneen jo 1983, mutta Dyna Blaster (myöskin Bombermanina tunnettu) oli ensimmäinen PC ja Amiga peli lajissaan. Dyna Blaster oli myös ensimmäinen peli, jossa kuulin midi-tason ääniä ja musiikkia. Pelattuani sitä ehkä vuoden tai pari PC-speakerin piipitystä kuunnellen, koin historiallisen hetken kun ääni tuli ensimmäisen kerran irrallisista kaiuttimista eikä koneen syövereistä ja se kuulosti joltain aivan muulta kuin erikorkuisilta piipityksiltä ja rahinalta. Joskin nykytilaan verrattuna PC-speaker on esihistoriaa ja midi-äänet antiikkia, niin onhan niillä suunnilleen yhtä iso ero kuin luolamiehillä ja antiikin roomalaisilla.

Tarina on tuiki tavallinen pelasta tyttö pahan käsistä. Aivan, pelkän ”pahan” käsistä, sillä millään puheella tai tekstillä kun juonta ei mitenkään selosteta, vaan alkuvideossa pahis (pukeutuu mustiin) lentää lohikäärmettä muistuttavalla hirviöllä ulos laboratoriota muistuttavasta rakennuksesta kauniin tytön (pukeutuu vaaleanpunaisiin) roikkuessa hirviön kynsistä. Samaan aikaa ulos ryntäävät pelaaja sekä hajamielistä professoria muistuttava vanha mies (molemmat pukeutuneet valkoisiin) kädet villisti heiluen hirviön lentäessä kohti kauempana näkyvää synkkää linnaa. Näin alkaa pelastusretki läpi kahdeksan erilaisen alueen, joissa kussakin on kahdeksan kenttää. Kentät ovat neliön tai suorakaiteen muotoisia ruudukoita, joissa on kolmenlaisia ruutuja: Tyhjiä, tuhottavia ja tuhoutumattomia. Tuhoutumattomat ruudut ovat aina samoissa paikoissa vaaka ja pystyriveissä yhden ruudun päässä toisistaan. Kenttien ja vihollisten ulkonäkö ja vaikeusaste muuttuvat alueen vaihtuessa uuteen. Alueet vaihtelevat metsästä ja joesta vuoriston ja pensasaron kautta linnaan, johon kolme viimeistä aluetta sijoittuvat. Jokaisen alueen viimeisessä kentässä kohdataan välipomo tai monta välipomoa, jotka tavallisten vihollisten sijaan kestävät monta osumaa ja omaavat erikoisvoimia tai koostuvat monesta osasta.

Rivivastustajia löytyy laidasta laitaan: Tyhmimmästä ja vaarattomimmasta päästä ovat mm. ilmapallo-, hyytelö- ja sipulieläimet, etanoita, meduusoita ja hymynaamoja muistuttavat oliot sekä muut vaarattoman ja söpön näköiset hitaasti lyllertävät elukat. Söpöys on joskus kuitenkin pelkkää hämäystä, sillä yksi pelin pahimmista vihollisista on söpö nallekarhu, joka hakeutuu pelaajaa kohti kovalla vauhdilla. Pelin edetessä kohdataan myös mm. seinien läpi ja yli kulkevia haamuja sekä lepakoita. Jokaisessa kentässä on tavoitteena tappaa kaikki viholliset ja löytää uloskäynti jonkun tuhoutuvan palikan alta. Paljastettuaan uloskäynnin täytyy kuitenkin varoa pommien kanssa hosuessa, sillä uloskäynnin kärventäminen tuo sieltä lauman satunnaisia vihollisia. Tämä on tietysti ennätyspisteiden tavoittelijan taktiikka joka kerta, sillä hirviöiden tappamisesta heruu pisteitä ja sitä enemmän mitä enemmän niitä kärventää yhdellä iskulla. Liian kauan ei kuitenkaan kannata lisäpisteitä kalastella, sillä ajan loppuessa ilmestyy ympäri kenttää joukko vihaisia seinien läpi kulkevia ja pelaajaa kohti hakeutuvia tappajapyörylöitä.

Uloskäynnin lisäksi jokaisesta kentästä löytyy yksi piilossa oleva esine, joka auttaa pelaajaa jollain tavoin. Esineitä on kahdeksan erilaista ja niiden järjestys ja tyyppi vaihtelevat alueen kenttien kesken. Pomovastuksen kentässä ei apuesinettä enää heru. Esine voi olla lisäpommi, pommin räjähdyspituutta lisäävä liekki, seinien- tai pommienläpikävelytaito, lisäelämä, nopeutta lisäävät rullaluistimet, tilapäinen kuolemattomuus tai ylivoimaisesti paras esine eli ajastin. Seinien- ja pommienläpikävelytaidot tai ajastin eivät säily alueen vaihdetuessa. Kuollessaan pelaaja menettää muut edut paitsi lisäpommit, -räjähdyspituuden ja -nopeuden. Yksinpeli on varsin hauska ja viihdyttävä kokonaisuus mutta varsinainen hauskuus piilee moninpelissä, jossa yksinpelin tavoin on lisähauskuutta tuova bugi: Jos jättää ajastimen kanssa pommeja jonnekin kentälle ennen kuin astuu uloskäyntiin ja räjäyttää ne juuri oikealla hetkellä tason vaihtuessa, räjähtävät ne samoilla paikoilla myös uudessa kentässä.

Sama kikka toimii siis myös moninpelissä, tosin sen toteuttaakseen täytyy kahden pelaajan olla hengissä ajan loppuessa ja jättää pommeja siten että ne eivät ehdi räjähtää vaan räjähtävätkin seuraavalla kierroksen alkaessa. Moninpeli onnistuu 2-4 pelaajan kesken samalla ruudulla saman näppäimistön ääressä (Joystickin avulla 5 pelaajaa) kunnes jollekin kertyy hahmojen kokoon nähden massiivisia voittopokaaleja 1-5. Ihmispelaajien määrästä riippuen pakkaa sekoittaa muutama ilmapallo- ja haamuvihollinen. Moninpelissä ainoat kerättävät bonukset ovat lisäpommit ja -räjähdyspituudet. Useimmiten voittajaksi selviääkin se, joka onnistuu keräämään eniten molempia. Bonusten lisäksi kentältä voi löytyä erilaisia tauteja, jos näin pelityyppiä valitessa haluaa.

Pakkaa sekoittavat siis myös erilaiset tarttuvat taudit. Taudin, kuten minkä tahansa muun esineen, voi toki käräyttää sopivasti sijoitetulla pommilla, mutta silloin ei pääse kokemaan taudin tyypin arvailun tuomaa jännitystä ja mahdollista taktista etua. Tauteja on neljää eri lajia: Pomminjättötauti, joka pakottaa pelaajan tiputtamaan pommeja niin nopeasti kuin hänellä niitä riittää. Pommienjättämättömyystauti estää pelaajaa jättämästä pommeja. Nopeustauti triplaa liikkumisnopeuden ja hitaustauti puolittaa sen. Kaikki tauti-ikonit ovat samannäköisiä ja niiden vaikutus kestää yhtä kauan. Sairaina ollessaan taudinkantajat vilkkuvat punasinisinä. Taudin voi myös tartuttaa vastustajaan koskettamalla häntä, joten sopivalla ajoituksella esim. nopeustaudin voi säilyttää aktiivisena pelin loppuun saakka tartuttamalla sen vuorotellen toiselle pelaajalle.

Vaikka moninpeli ei monipuolisuudeltaan vedä vertoja yksinpelille, olen sen parissa kokenut niin kavereiden kuin sukulaisten kesken lukuisia muistorikkaita hetkiä. Erityisesti taudit ja niiden kaoottiset vaikutukset pelin kulkuun aiheuttivat välillä aivan hulvattomia tilanteita. Vaikka olen pelannut mainion yksinpelin ainakin kahdesti läpi, on moninpeli se josta tämän pelin parhaiten muistan ja jonka takia se kannattaisi hankkia ilmaiseksi netistä. Nykyään tosin varmaan löytyy monia hyviä tai edes kohtuullisia modernisoituja versioita tästä klassikosta, mutta enpä tiedä tekisinkö sellaisella yhtikäs mitään kun vanha klassikko ajaa saman asian paremmin. Pääosassa kun ei ole grafiikka tai äänet, vaan hauskanpito ja hektinen pommienräjäyttely. Dyna Blaster taitaa muuten olla ainoa tai ainakin yksi niistä harvoista pitämistäni manga/anime -aiheisista peleistä tai asioista.

Hyvää:
+ Sopivan haastava, monipuolinen ja hauska yksinpeli
+ Hulvattoman hauska moninpeli
+ Ihanat tarttuvat taudit

Huonoa:
- Muutama bugi
- Osa pomovastuksista liian helppoja

DVD-kokoelmani esittely: Osa XVIII

Resident Evil: Apocalypse
DVD versio: Special Edition
Genre: Sci-fitoiminta
Ohjaaja: Alexander Witt
Pääosissa: Milla Jovovich, Sienna Guillory, Oded Fehr, Thomas Kretschmann
Maat: Saksa/Ranska/Britannia/Kanada
Vuosi: 2004
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,6

Paettuaan täpärästi maanalaisesta Pesästä Alice (Milla Jovovich) joutuu heti takaisin maan päällä raivoavan sodan syövereihin. Koska kaupunki on karanteenissa, Alice liittyy pieneen eliittisotilasjoukkoon, jota johtavat Valentine (Sienna Guillory, Rakkautta vain) ja Carlos (Oded Fehr, Muumion paluu). Joukko on värvätty pelastamaan T-viruksen kehittäjän, tohtori Ashfordin kadonnut tytär. Tästä kehkeytyy epätoivoinen taistelu aikaa vastaan, kun joukko käy verenhimoisten zombien, viekkaiden lickereiden ja mutanttikoirien laumoja päin. Lisäksi he saavat vastaansa tähän saakka pahimman vihollisensa. Resident Evil-elokuvan visionäärisen ohjaajan Paul W. S. Andersonin (Alien Vs. Predator) kirjoittama ja tuottama sekä Alexander Wittin ohjaama RESIDENT EVIL: Apocalypse on ylivoimaisen jännittävä jatko-osa.

Siinä missä Resident Evil keskittyi klaustrofobiseen eloonjäämiskamppailuun ja tiheään tunnelmaan, painottaa Apocalypse enemmän näyttävää toimintaa ja tehosterymistelyä suurkaupungin kaduilla ja rakennuksissa. Toisaalta erilainen painotus on hyvä asia, sillä se tekee elokuvasta hyvin erilaisen kokemuksen edeltäjäänsä verrattuna, mutta toisaalta se tekee siitä myös hyvin samankaltaisen kuin moni muu sci-fitoimintarymistely. Tarina siis jatkuu peleistä tutun Raccoon Cityn kaduilla, kun tappajavirus leviää pesän ulkopuolelle. Kaupungin lisäksi pelistä lainataan hahmoja kuten Sienna Guilloryn hienosti tulkitsema Jill Valentine, sekä ihmisestä tappokonehirviöksi muutettu Nemesis. Luvassa on siis kaksin verroin kick-ass sankarittaria pistämässä zombeja poikki ja pinoon. Kaduilla liikkuu zombeja ja muita uhkia entistä enemmän, joten ammuskelua ja muu toiminta on lähes tauotonta. Tiheään viljellään tietysti myös upeita tehosteita mm. kun ydinpommi räjähtää pilvenpiirtäjän yläpuolella. Luvassa on myös huikeita näyttelijöiden itse suorittamia stuntteja kuten helikopterista hyppäämisiä ja pilvenpiirtäjän seinää pitkin alas juoksemista.

Juonikuvio ei ole erityisen nerokas, monisäikeinen, yllättävä tai kliseetön, mutta ajaa asiansa tarpeeksi hyvin. Ainoa hiukan liian kliseinen ja ennalta arvattava käänne on Nemesiksen kääntyminen hyvisten puolelle. Mukana on paitsi reilusti enemmän toimintaa ja tehosteita, myös muutamia hauskoja vitsejä ja hassuja tilanteita lähinnä Mike Eppsin tulkitseman L.J. hahmon toimesta. Ne keventävät mukavasti tunnelmaa, mutta toisaalta tekevät elokuvasta entistä tavallisemman Hollywood toimintaelokuvan, vaikka Yhdysvallat ei elokuvan tekomaihin kuulukaan. Näyttelijöiden suoritukset ovat kautta linjan hyviä sekä pää- että sivuhahmojen osalta, joskin eniten esiin nousevat jo mainitun Mike Eppsin ja Sienna Guilloryn lisäksi Oded Fehr sekä tietysti itse Alice eli Milla Jovovich.

Koska musiikista ei enää vastaa Marilyn Manson ei se yllä läheskään ykkösen loistavalla tasolle, mutta onnistuu silti varsin hyvin ylläpitämään tunnelmaa. Ohjaajakaan ei enää ole Paul W.S. Anderson vaan aiemmin lähinnä kakkosohjaajana toiminut Alexander Witt, mutta onneksi Paul häärii käsikirjoittajana ja tuottajana sarjan kaikissa elokuvissa. Paras mahdollinen skenaario olisi tietysti ollut että hän myös ohjaisi kaikki kolme, jolloin Apocalypse olisi kenties noussut lähemmäksi mainiota ykkösosaa. Toivon hartaasti että syksyllä teattereihin saapuvalle Resident Evil: Extinctionille ei käy kuten pettymykseksi osoittautuneelle Spider-Man 3:lle, vaan kuten hienoksi trilogian päätökseksi osoittautuneelle Pirates of The Caribbean: At World’s Endille.

Resident Evil: Apocalypse ansaitsisi elokuvana ehkä jotain välillä 8,2–8,4 koska se on hienolla toiminnalla ja tehosteilla väritetty vähän tyypillinen mutta hyvä ja erilainen sci-firymistely jatko-osa, mutta sen yksilevyiseksi julkaisuksi yllättävän suuri määrä kiinnostavia ekstroja nostavat DVD:n pistesaaliin yhdeksikön puolelle. Ekstroissa nähdään huikeat kaksikymmentä poistettua tai pidennettyä kohtausta, kuusi ”making of” -dokumenttia, kolme muuta elokuvaan liittyvää pätkää, kolme kommenttiraitaa ja paljon muuta. Mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa siis riittää, tosin ei suomeksi tekstitettynä. DVD:n ostin vuoden alussa Anttilan alennusmyynnistä kahdeksalla eurolla ja itse elokuvan näin ensimmäisen kerran leffateatterissa. Konsolipeliin perustuvan zombietrilogian toinen osa on siis hyvä ja erilainen varsin kelpo jatko-osa, jonka kyytipojaksi on laitettu paljon hyviä ekstroja. Ensimmäisestä osasta pitäneille pitäisi kelvata, ja muillekin elokuva on suositeltava jos tykkää näyttävästä zombeihin ja muihin kammottaviin otuksiin kohdistuvasta ammuskelusta ja muusta toiminnasta.

Pelikokoelmani esittely: Osa XLIII

Dungeon Master II: The Legend of Skullkeep
Genre: Roolipeli
Kehittäjä: FTL Games
Julkaisija: InterplayEntertainment
Vuosi: 1994
Arvosana (0-10): 5,9

Dungeon Master kakkosen ohjekirjassa on niin pitkä taustatarina selittämään pelin alkutilannetta, että sitä ei hullukaan jaksa lukea - Tai ainakaan nuori ensimmäisen PC-CD pelinsä juuri lahjaksi saanut kymmenkesäinen poika. Serkkuni tuoreelta sittemmin eronneelta tietokonekaupan tuolloin omistaneelta mieheltä saamani Dungeon Master 2 oli siis ensimmäinen CD:llä oleva pelini. Serkkuni aviomies oli jopa niin antelias, että oli synttäreitäni seuranneena arkiaamuna jättänyt oven ulkopuolelle lisälahjaksi tarkoitetun CD-aseman, koska tuolloin missään tietokoneistamme ei vielä sellaista hienoutta ollut. Sittemmin CD-asema osoittautui peliä paljon paremmaksi lahjaksi.

Juoniselostus siis on pitkä ja monimutkainen ja menee tiivistettynä suunnilleen näin: Torham niminen nuori sankari saa tehtäväkseen kolmen valitsemansa apurin kera aktivoida uudelleen maaginen Zo Link ja mennä sen avaaman portin läpi tuhoamaan ilkeä Dragoth ja hänen hyökkäävä armeijansa. Peli alkaa sankarien hallissa, jossa on viisitoista erilaista sankaria säilöttynä jonkunlaisissa maagisissa salpauskammioissa. Pelaaja voi vapaasti tarkastella jokaisen sankarin ominaisuuksia ja mukana tulevia tavaroita erikseen liikkumalla ympäriinsä hallissa, joka muistuttaa kyllä enemmän luolaa. Sankareita voi herättää haluamansa määrän nollasta kolmeen ja halliin voi myös palata uudestaan korvaamaan kuolleen sankarin uudella. Sankareilla voi olla pelin edetessä kasvavaa kokemusta neljästä eri luokasta: Taistelija, ninja, pappi ja velho. Kokemus kasvaa kyseisen luokan taitoja käyttämällä, joten pelkästään suurta miekkaa heilutteleva taistelijaninja ei kehity ninjana ollenkaan. Muita valintoja hahmonkehityksen suhteen pelaaja ei pysty tekemään.

Lisäksi sankareilla on kaksi kuudesta mahdollisesta erikoisosaamisesta: Voima, nopeus, viisaus, kestävyys, taikakestävyys ja tulen kestävyys. Nämä ja kokemukset eri luokissa vaikuttavat paitsi sankarin tekemään vahinkoon ja onnistumismahdollisuuksiin eri aseilla ja loitsuilla, myös neljän ominaisuuden maksimiarvoihin: Terveys, kestävyys, taikavoima ja kantokyky. Kolme ensimmäistä palautuvat hitaasti ajan myötä, mutta palautumista nopeuttavat loitsut, taikajuomat ja nukkuminen. Kestävyyden mennessä nollaan alkaa liikkuminen vähentää terveyttä. Lisäksi jokaisella hahmolla on nälkää ja janoa mittaavat mittarit, joten he voivat myös kirjaimellisesti kuolla nälkään tai janoon.

Sankarit liikkuvat neliönä, jossa heidän paikkojaan ja rintamasuuntaansa voi vapaasti vaihdella. Maailman koostuu neliöistä joten liikkuminen tapahtuu yksi ruutu kerrallaan, mutta reaaliaikaisesti. Ryhmä voi liikkua eteen, taakse ja sivulle tai kääntyä paikallaan 90 astetta kerrallaan. Liikkuminen onnistuu näppäimistöltä tai klikkaamalla hiirellä nuolia. Taistelu onnistuu vain hiirellä hankalasti ensin klikkaamalla jonkun hahmon kättä tai asetta ja sitten valitsemalla luettelosta jokin hyökkäys. Pelaajalla täytyy olla yli-inhimillisen nopea ja tarkka hiirikäsi ehtiäkseen pahimmassa tapauksessa puolustamaan jopa neljästä suunnasta tulevia hyökkäyksiä klikkailemalla vuoronperään jopa kahdeksaa asetta tai kilpeä ja valitsemaan joka kerta jonkun hyökkäyksistä tai puolustuksista sekä samalla vielä heitellä loitsuja ja juoda taikajuomia. Siksi paras taktiikka onkin taistella kapeikossa, tai ainakin siirtyä sellaiseen jos vastassa on useampi kuin yksi vihollinen. Ongelmana vain on että useimmat vihollisista eivät hyökkää suin päin pelaajan kimppuun vaan odottelevat aukeammalla paikalla.

Sankarit voivat kantaa mukanaan rajoitetun painomäärän verran kaikkea omenoista, piirakoista ja vesileileistä loitsujen ja taikajuomien kautta jousipyssyihin, miekkoihin ja kilpiin. Maastossa tai sankareilla itseltään voi olla myös erilaisia pussukoita, arkkuja ja rahakoteloita joihin voi säilöä monta pientä esinettä. Ongelmalliseksi niiden käytön tekee se, että ottaakseen ulos tai laittaakseen sisään tavaraa säilöön, tulee säiliö olla jonkun sankarin kädessä. Myöskään pelkän inventaarion avaaminen ei pysäytä peliä, joten taikajuomien kaivelu inventaarion ja arkun syövereistä täytyy tehdä joko todella nopeasti tai kaukana vihulaisista. Mitään pikanäppäimiä tai nopeasti kaiveltavia taskuja pelistä ei löydy. Kaiken kaikkiaan taistelu on siis varsinkin monta vihollista vastaan erittäin hankalaa ja huonosti toteutettua.

Taistelun ja varsinkin vihollisten vaikeuden takia en koskaan ole päässyt peliä läpi tai edes lähellekään puoliväliä. Paitsi että alussa käytössä olevat aseet ovat sieltä surkeammasta päästä, myös vihollisten taso nousee hyvin jyrkästi. Alun hallin ulkopuolella odottavista mustekalaa muistuttavista olennoista selviää melkein toinen käsi selän takana, mutta avaimella aukeavan portin takaa odottavat madot tarjoavat jo todella pahan vastuksen varsinkin suurella joukolla. Taistelemalla kapeikoissa yhtä vastustajaa vastaan kerralla ja perääntymällä usein ja pitkälle madoista selviää vielä kohtuullisen hyvin ja palkinnoksi niiden tapoista saa pelkkää matopiirakkaa, nam. Sittemmin vastaan alkaa tulla luolissa viihtyviä erittäin ärsyttäviä lepakoita, joihin on paitsi hankala osua, myös aiheuttavat purressaan hitaasti tappavan myrkytyksen jonka saa hoidettua vain kalliilla ja harvinaisella vasta-aineella. Pian vastaan tulee myös sarvikuonoa olemukseltaan ja kooltaan muistuttavia kasvisyöjiä, jotka onneksi hyökkäävät lähinnä ärsyyntyessään, sekä mm. näkymättömiä salamoita ampuvia pyörremyrskyjä ja tavaraa varasteleva kääpiö.

Tulta ja tappuraa sylkevistä pyörremyrskyistä vielä selviää välttelemällä ja väistelemällä, mutta kääpiötä vastaan eivät auta parhaatkaan aseet. Tai ainakaan lähes parhaat, sillä vaikka alun kyläkaupoista voi ostaa mitä vain, maksavat über-aseet ja -suojat niin paljon, ettei niihin olisi varaa edes paikallisen loton pääpotin voittajalla. Sitten kun vihdoin on saanut löydettyä tarpeeksi rahaa edes kohtuullisen tehokkaaseen aseeseen, tulee nopea kääpiön pirulainen ja varastaa sen. Jos päättää lähteä kääpiön perään tappaa hän äkkiä sankarit äsken varastamallaan aseella tai pahimmassa tapauksessa riisuu sankarit kokonaan aseista, koska voi varastaa koko ajan uuden aseen sillä matka takaisin kätkölle ei ole nimeksikään. Monista kokeiluista huolimatta en ole mitenkään onnistunut kiertämään kääpiötä tai pääsemään käsiksi hänen kätköönsä. Tai vaikka pääsisinkin, niin siellä olevista aseista ei olisi vastusta sille nopealle pirulaiselle, koska hän kantaa tietysti mukanaan aina sitä parasta asetta ja suojaa ja pelaajan kohdatessaan varastaa aina lisää. Ovela pikkukääpiö on siis vedetty vaikeuden osalta överiksi tehden siitä typerän ja ärsyttävän pelinpysäyttäjän, jolle en mahda mitään.

Loitsut saattaisivat avittaa kääpiön kukistamisessa, mutta siinäpähän loitsit kun minkäänlaisia valmiita loitsuja ei ole, vaan kaikki pitää oppia erilaisia symboleja klikkailemalla. Symboleja on neljää eri luokkaa: Voima, elementti, muoto ja suuntaus. Klikkaamalla peräkkäin kahta tai useampaa eri luokaa olevaa symbolia, syntyy voimakkuudeltaan ja vaikutukseltaan vaihtelevia loitsuja. Tai siis pitäisi syntyä. Sankarin kun tulee ensin opetella jonkin elementin alhainen loitsu pystyäkseen edes ymmärtämään sen voimakkaampaa magiaa. Ohjekirjassa on hämärästi selitetty jokainen symboleista, mutta silti olen toistaiseksi onnistunut taikomaan vain ohjekirjan esimerkkiloitsun eli ilmaisen soihdun (joita muutenkin löytää joka puolelta) ja sattumankaupalla syntyneen janonsammuttajaloitsun - juuri kun hetkeä aiemmin olin juottanut kaikki sankarit ja täyttänyt kaikki vesileilini suihkulähteestä. Enkä edes tiennyt mikä loitsu oli kyseessä, ennekuin sattumalta onnistuin taikomaan sen myöhemmin, sillä onnistuneen loitsun vaikutuksia on usein erittäin vaikea huomata. Loitsusysteemi voisi hiotumpana ja paremmin opastettuna olla omaperäisen onnistunut tekele, mutta vaikeutensa ja monimutkaisuutensa takia se osa-alue pelissä jää turhaksi ja lähes tuntemattomaksi.

Grafiikka on aikaisekseen varsin yksinkertaista, mutta selkeää ja vihollisten animaatiot kohtuullisia. Muuten maailma on sadetta lukuun ottamatta staattinen sillä esineiden ottaminen ja työntämisessä ei animaatiosta voi puhua. Sadetta ja ukkosta pelissä tuntuukin piisaavan, mutta se ei vaikuta itse peliin muuten kuin että maa näyttää märältä jonkun aikaa ja salamat valaisevat hetkittäin pelialuetta. Tunnelmaa synkkä ilma ja jatkuva pimeys toki korostavat mukavasti. Pelin musiikki toistaa erittäin nopeasti itseään joten sen kytkee nopeasti pois. Ääniä en jostain syystä ole koskaan pelissä kuullut alkudemoa lukuun ottamatta. Äänet eivät tunnu toimivan edes Dosboxilla, jolla olen saanut lukuisten muiden ennen toimimattomien vanhojen pelien äänet toimimaan. Sateesta ja synkkyydestä huolimatta tunnelma jää melko vaisuksi äänen puutteen takia, mutta toisaalta jännitys tiivistyy sillä viholliset voivat ääneti hiipiä sankarien kimppuun. Ilmaista yllätysmomenttia viholliselle eniten kaipaakin peliltä, jossa viholliset ovat muutenkin liian vaikeita, taistelu hankalaa, inventaarion käyttö kökköä ja loitsiminen lähes mahdotonta.

Hyvää:
+ Kohtalaisen hyvä tunnelma
+ Paljon erilaisia ja mielikuvituksellisia sankareita, hirviöitä ja tavaroita

Huonoa:
- Pelinpysäyttäjäkääpiö ja muutenkin liian nopeasti vaikeutuvat viholliset
- Kökkö taistelusysteemi ja inventaarion käyttö
- Surkea loitsusysteemi pakottaa unohtamaan loitsimisen
- Musiikki ja äänet