Steam Summer Sale Success

Vihdoin kolmantena blogauksena vuorossa on pelikokoelmani päivitys, joka koostuu tällä kertaa poikkeuksellisesti pelkästään digitaalisessa muodossa tehdyistä hankinnoista. Kuten arvata saattaa, syyllinen on Steam-latauspalvelun jokavuotinen kesäale, joka järjestettiin tällä kertaa 12.–22. heinäkuuta. Vaikka tänä vuonna luvassa ei ollut arvontaa tai palkintoja, ei se estänyt pistämästä rahoja likoon bittimarkkinoilla. Päivittäin vaihtuvien lukuisten tarjousten lisäksi nimittäin tarjolla oli monia muita houkutteita rahojensa luovuttamiseksi, kuten neljä kappaletta kahdeksan tunnin välein vaihtuvaa pikatarjousta. Lisäksi käyttäjillä oli kahdeksan tunnin ajan mahdollisuus valita kolmesta eri tarjouksesta, mikä niistä tulisi ostettavaksi seuraavan äänestyksen ajaksi. Lisäksi uutena systeeminä esiteltiin Steam-saavutukset yhteen keräävät arvomerkit, jotka kertovat kuinka ahkera käyttäjä on ollut eri tapahtumien saavutusten keräämisessä. Uusien hankintojen tekoon oli siis vaikka minkälaista houkutinta, joten ei ole mikään ihme, että niitä kasaantui jälleen varsin paljon. Kokonaan uusia pelihankintoja kertyi yhtä paljon kuin viime vuonna, eli kuusi kappaletta. Lisärien määrä sen sijaan jäi vain viiteen, tai oikeastaan seitsemään, kun lasketaan mukaan myös muutama päivä kesäalen jälkeen päivätarjouksesta hankkimani kaksi lisäriä. Pitemmittä pöpinöittä on aika listata nuo hankinnat hullunhalpoine hintoineen ostopäivämäärän mukaan jaoteltuna.

• 13. heinäkuuta:
• Trine 2 (3,24€)
• 14. heinäkuuta:
• Dead Island: Ryder White (3,39€)
• The Binding of Isaac (1,24€)
• The Binding of Isaac: Wrath of the Lamb (0,74€)
• 15. heinäkuuta:
• Batman: Arkham City - Harley Quinn's Revenge (3,39€)
• 18. heinäkuuta:
• Bastion (3,49€)
• 19. heinäkuuta:
• Alan Wake Franchise (8,99€)
• Alan Wake - Collector's Edition
• Alan Wake's American Nightmare
• Hard Reset - Extended Edition (3,37€)
• 20. heinäkuuta:
• Red Faction: Armageddon - Path to War (1,24€)
• 21. heinäkuuta:
• Driver: San Francisco (4,99€)
• 27. heinäkuuta:
• Cities in Motion: Paris (1,25€)
• Cities in Motion: Ulm (0,50€)

Kesäalen ensimmäisenä päivänä en löytänyt sopivia tarjouksia, mutta seuraavana päivänä eli perjantai 13. päivänä onni suosi pahamaineisesta päivästä huolimatta, kun tarjouksessa oli ilmestymisestään lähtien toivelistallani ollut suomipeli Trine 2, joka jatkaa Amadeus-velhon, Pontius-ritarin ja Zoya-varkaan seikkailuja. Ykköseen verrattuna suurin lisäys on moninpeli, mutta samalla on tehty myös monia pieniä poistoja, kuten enemmän tai vähemmän salaisista arkuista löytyvät hyödylliset esineet. Nyt arkuista löytyykin itse pelaamisen kannalta hyödyttömiä keräilykuvia ja ‑runoja. Silti kyseessä on ykkösen tavoin erittäin laadukas ja viihdyttävä seikkailu, joka kelpaa mainiosti vientituotteeksi maailmalle. Seuraavana alepäivänä ostoksia kertyi triplasti enemmän, alkaen loistavan Dead Island ‑zombiepelin vähemmän loistavasta Ryder White ‑lisäosasta. Emopeliin avoimeen rakenteeseen verrattuna Ryder White on nimittäin yhtä putkimainen kuin putkinäköinen putkimies. Poissa ovat paitsi avoin maailman ja autot, myös sivutehtävät ja hahmonkehitys. Tilalla on lähitaisteluaseiden sijaan enemmän tuliaseilla räiskimiseen keskittyvä pelityyli ja osan pääpelin juonen avainkohdista kokeminen väärinymmärretyn pahiksen näkökulmasta. Onneksi ne tekevät hommasta tarpeeksi viihdyttävää oikeuttamaan oston alehinnalla, mutta ei missään nimessä täysihintaisena.

Päivän toisen ostoksen sen sijaan olisi hyvinkin voinut ostaa täydellä viiden euron hinnalla, koska siinä riittää omalaatuista viihdettä pitkiksi ajoiksi kiitos satunnaisesti luodun pelimaailman. Kiinnostukseni ainutlaatuiseen The Binding of Isaac ‑indiepeliin heräsi YouTube-julkkis UberHaxorNovan videoiden kautta, jotka saivat myöhemmin seurakseen uuden videosarjan Wrath of the Lamb ‑lisäosan ilmestyttyä. Se lisää peliin valtavasti uutta sisältöä mm. uusien tasojen, esineiden, hirviöiden ja loppuratkaisujen muodossa. Isaacin painajaisissa ei tunneta pelitallennuksia, joten kuolema tarkoittaa ensimmäisestä tasosta uudelleen aloittamista, ellei vastaan ole tullut harvinaisia lisäelämiä. Siksi 19 tunnin peluun jälkeen olen onnistunut läpäisemään pelin vasta kahdesti, mikä tosin pelin tilastoissa lasketaan vain kerraksi, koska voitettuaan loppupomon ensimmäistä kertaa, aukeaa kasa uusia tasoja, jotka vievät Isaacin syvälle loppupomon sisuskaluihin kohtaamaan entistä kamalampia hirvityksiä. Seuraava alepäivä toi mukanaan jälleen uuden sopivan lisäosatarjouksen, joka tällä kertaa kohdistui toiseen loistavaan avoimeen maailmaan sijoittuvaan peliin eli Batman: Arkham Cityyn. En tosin ole vielä pystynyt kokeilemaan päätarinaa jatkavaa Harley Quinn’s Revenge ‑lisäosaa, koska poistin emopelin Bat-asennuksen aikaisemmin vapauttaakseni levytilaa edellisessä blogauksessa mainituille videoprojekteille. Tarjouksessa oli samalla myös kaikki muu Arkham Cityn maksullinen lisäsisältö, mutta ne laajentavat tarinan sijaan bättiksen pukuvalikoimaa sekä Challenge Mode ‑haastetilaa, joten en viitsinyt sijoittaa pennosiani niihin.

Pennoseni saivat olla rauhassa pari päivää, kunnes alkoi neljän päivän ostoputki, jonka ensimmäinen kohde oli palkittu indiepeli Bastion. Peli keräsi sen verran paljon palkintoja ja huomioita viime vuonna, että oikeastaan aloin inhoamaan sitä, kuinka se vei palkintoja omien suosikkieni nenän edestä. Nyt kuitenkin päätin demoversion ja halvan hinnan houkuttelemana kokeilla, enkä ole katunut. Bastion on palkintonsa ansainnut, sillä varsinkin omaperäisyys kukoistaa tässäkin indiepelissä. Seuraava päivä jatkoi omaperäisten pelien ja suomipelien linjaa, kun pelikokoelmaani ilmestyi muuan Alan Wake sekä sen itsenäinen lisäosa Alan Wake’s American Nightmare. Samalla sain myös Collector’s Edition ekstrat, koska oli halvempaa ostaa kaikki kolme yhdessä paketissa sen sijaan, että olisin ostanut erikseen emopelin ja American Nightmare ‑lisäosan. Alan Waken kokeilua olen lykännyt tarkoituksella, koska se on yksi kymmenstä peliehdokkaasta, josta aloittaisin seuraavan Let's Play ‑videosarjan juutuubissa. Aion järjestää asiasta äänestyksen RCT2-videosarjani 37. jaksossa, joten yritän pitää siinä listaamani pelit pelaamattomina äänestyksen päättymiseen asti, jotta reaktioni olisivat sitten nauhoituksessa mahdollisimman aidot. Päivä jatkui myöhemmin jälleen uudella indiepelihankinnalla, joka on myös yksi seuraavan Let's Play sarjan ehdokkaista. Kyseessä on Hard Reset ‑niminen vanhan koulukunnan näyttävä sci-firäiskintä, jossa ei huohotella suojan takana terveyden palautuessa itsekseen, vaan kerätään perinteiseen tapaan parannuspaketteja ynnä muita vermeitä maastosta. Aseita pelissä on vain kaksi, mutta niihin saa päivitettyä vaikka minkälaisia tulitusmoodeja haulikosta ja rynkystä lähtien aina liekinheittimeen ja plasmapalloihin saakka. Kokeilin demoversiota pian sen ilmestymisen jälkeen, ja nautin siitä sen verran paljon, että päätin lisätä pelin toivelistalle sopivaa hintaa odottamaan. Nyt odotus palkittiin paitsi halvalla hinnalla, myös heinäkuussa ilmestyneellä ilmaisella Exile ‑lisäosalla.

Ostoputken kolmas päivä osoittautui kaikista halvimmaksi, kun nappasin Path To War ‑lisäosan Red Faction: Armageddon ‑peliin halvemmalla kuin juustopekonihampparin mäkkäristä. Valitettavasti emopelin asennuksen poiston takia en ole vielä päässyt kokeilemaan tätäkään lisäriä. Myös neljän päivän ostoputken ja samalla koko kesäalekampanja viimeisen hankinnan kokeilu on jäänyt odottamaan äänestyksen tulosta. Driver: San Francisco päätyi pelikokoelmaani hyvien arvosteluiden ja halvan hinnan houkuttelemana huolimatta siitä, että aiempi kokemukseni Driver-sarjan pelien kanssa ei ole ollut mairitteleva. Sarjan ensimmäinen osa nimittäin jäi kesken vaikeuden takia, ja kolmas osa oli arvosteluiden sekä kaverilla testatun demon perusteella lähinnä kuraa lokasuojissa. Onneksi arvostelut kertovat tästä osasta jotain aivan muuta, kuten myös se mielenkiintoinen pelimekaniikka, kuinka pelissä voi siirtyä minkä tahansa auton kuskin paikalle koska tahansa, sillä kaikki tapahtuu päähahmon unessa tämän maatessa koomassa. Ykkösosasta poiketen tässä osassa ei siis todellakaan tarvitse huolehtia auton hajoamisesta liiasta törmäilystä, koska aina voi napata uuden kumijalan alleen. Törmäilyä jopa suositaan, koska kaikki kerran on pelkkää unta, niin mikäs sen helpompi tapa pysäyttää takaa-ajettava, kuin ajaa täysillä tämän kylkeen rekalla? Steam-kesäalen hankinnat päättyivät siis tuohon, mutta vajaa viikko myöhemmin päivätarjouksessa oli jälleen Cities in Motion lisäosineen, joten päätin jatkaa suomipelien tukemista hankkimalla sen kaksi toiseksi uusinta lisäkaupunkia eli Pariisin ja Ulmin. Uusin lisäys Pietari ei ollut alennuksessa, joten sen hankinta jäi odottamaan itseään.

Nyt soi: "Global Deejays - Sounds of San Francisco" 3:31

The Humble Bundle And Other Stumbles

Tulipa tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten tehtyä elämäni toinen peliostos, joka on pelkkiä ykkösiä ja nollia (ensimmäisen ollessa Left 4 Dead 2). Törmäsin nimittäin peliuutiseen, jossa kerrottiin The Humble Frozenbyte Bundle -pelipaketista, josta voi maksaa niin vähän tai paljon kuin itse haluaa, sekä antaa kaiken tai osan summasta hyväntekeväisyyteen. Aiemmin Humble Bundle -paketissa on ollut tarjolla erilaisia indie-pelejä, jotka eivät juurikaan ole kiinnostaneet, mutta nytpä paketissa on pelkästään suomalaisen Frozenbyte -pelistudion pelejä: Ylhäältä päin kuvattu scifiräiskintä Shadowgrounds, sen jatko-osa Shadowgrounds: Survivor, fantasiatasohyppely Trine, sekä vielä kehitteillä oleva tasohyppelypeli Splot.

Lisäksi paketissa on prototyyppiasteelle jäänyt hyllytetty peliprojekti nimeltään Jack Claw sekä soundtrack ja lähdekoodi kolmeen mainituista peleistä ja tasoeditori kahteen. Eniten kiinnostusta pakettiin herätti Trine, jonka pelasinkin jo kahdesti läpi. YouTubesta löytyy hauska video, joka paitsi mainostaa pakettia, myös näyttää kuinka helppoa sen hankinta onkaan. Paketti onkin myyty jo yli 178 tuhatta kertaa. Toisessa kuvassa näkyvät ostojen tilastot sekä suurimmat lahjoittajat. Suurimman hinnan tittelistä ovat kisailleet kaksi kuuluisien indie-hiekkalaatikkopelien luojaa: Minecraftin yksin koodannut Markus "Notch" Persson ja Garry's Modin luoja Garry Newman.

Samalla viikolla kasvatin myös käsinkosketeltavissa olevien pelien kokoelmaa Dead Rising 2 -zombihiekkalaatikkopelin muodossa (3. kuva). Samalla ostin myös Blu-ray version toimintaleffasta The Losers sekä Varta-merkkisen paristolaturin. Kuvassa näkyvät hintalaput tosin eivät pidä paikkansa, sillä paitsi että Prismassa oli tuolloin 15 prosentin alennus kanta-asiakaskortilla, oli Dead Rising kakkosen lähtöhinta netissä mainittu 19,95€ eikä suinkaan lähes viisi kymppiä. Sen hinnaksi tuli siis vaivaiset 16,96 erkkiä ja leffakin maksoin vain 11,01 egeä. Pelin kanssa samanhintaista paristolaturia ei aluperin ollut tarkoitus ostaa, mutta se tuli halvemmaksi kuin ostaa erikseen neljä AA- sekä kaksi AAA-akkua. Aiempi laturini sitä paitsi on välillä reistaillut eikä ole yhtä kompakti kuin tämä uusi. The Losers osoittautui hyväksi valinnaksi, mitä osasinkin odottaa näkemieni trailerien perusteella. Kiinnostus leffaan heräsi jo viime vuonna kun se ilmestyi teatterilevitykseen jenkeissä. Suomen teattereihin sitä ei valitettavasti saatu, mutta eihän kaikkea aina voi saada. Vähän samankaltainen tarina on Dead Rising 2 -peliin heränneen kiinnostuksen takana. Siihen kiinnostus nimittäin heräsi vain Xbox 360 -konsolille julkaistun ykkösosan kautta, jota tuli aikoinaan pelailtua jonkun verran Tontsalla. Kakkosen ilmestyttyä PuuCeelle varsin hyvien arvosteluiden saattelemana, lisäsin sen oitis toivelistalle. Enkä todellakaan ole katunut ostosta, vaikka jatkuvat aikarajat sun muut pienet asiat ovatkin välillä ärsyttäneet, vaan olen pelannut pelin kohta jo kahdesti läpi suorittaen yli puolet saavutuksista. Olen samalla tunkenut Xfire-sivulleni kasan videoita (esimerkki alla) sekä kuvakaappauksia, jotka valottavat pelin sisältöä ummikoille.



Nyt soi: "30 Seconds To Mars - Hurricane" 6:12

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXIV

Driver
Genre: Autopeli
Kehittäjä: Reflections Interactive
Julkaisija: GT Interactive
Vuosi: 1999
Arvosana (0-10): 8,0

Driver on autopeli, jossa pelaaja astuu Tanner -nimisen soluttautujakytän saappaisiin tehtävänään soluttautua Mafiaan ja nousta vähitellen kohti sen huippua. Nousu tapahtuu suorittamalla erilaisia ajotehtäviä rikollisille. Vaikka Tanner on rikollisten tietämättä kyttä, eivät katupoliisit pidä häntä sen enempää puhtaampana kuin muita mafian jäseniä, joten tehtävissä hänen tekonsa hälyttävät yhtälailla poliisin huomiota eikä kiinnijääminen ole vaihtoehto. Tehtäviä suoritetaan läpi neljän kaupungin vievän juonen, jota kuljetetaan tehtävien välillä videopätkillä. Pelattavat kaupungit ovat Miami, San Francisco, Los Angeles sekä New York, ja ne ovat tyyleiltään selvästi erilaisia ja niissä on muutamia tunnistettavia maamerkkejä. Autokanta sen sijaan vaikuttaa melko identtiseltä, eikä liikenteessä näe esim. busseja tai pitkiä rekkoja. San Franciscossa sentään kulkee ratikoita. Kaupunkien katuverkko on varsin mielikuvituksellinen aitoon asiaan verrattuna, eikä vinoja, kaarevia tai esim. siltoina risteäviä katuja nähdä ollenkaan. Erityisesti kaarteiden ja vinojen katujen puute tekee katuverkosta paikoin todella tylsän neliöiden ja suorakulmioiden viidakon.

Tehtävien tavoitteen vaihtelevat ihmisten tai tavaroiden kuljettamisesta paikasta toiseen autojen seuraamisen kautta niiden runnomiseen. Kokonaisuutena tavoitteet ovat varsin vaihtelevia ja loogisia. Monet tehtävistä ovat myös moniosaisia, jolloin esim. ensin haetaan ryöstäjät heidän piilopaikastaan, sitten viedään heidät huomiota herättämättä pankkiin, ja lopuksi karistetaan poliisit ja kuljetetaan heidät ja saalis turvaan. Moniosaiset tehtävät ottavat päähän joskus todella lujaa, kun vaikka selviää vihdoin perille lähes romuttuneella autolla ja saakin tiedon, että samalla autolla tulisi vielä jatkaa seuraavan osion läpi varovasti kuljettaen lavalla keikkuva räjähdelaatikko turvaan poliisien hönkiessä niskaan. Tallennus ei konsolityyliin onnistu kuin tehtävien välillä, ja jos vaikka läpäisee kolmiosainen tehtävän toisen osan hädin tuskin kasalla olevalla autolla, tulee koko sarja aloittaa alusta jos haluaa kolmanteen osioon parempikuntoisen auton. Onneksi välillä tehtäviä voi valita kolmestakin vaihtoehdosta, jolloin kaikkien läpäiseminen ei ole pakollista, eikä myöskään mahdollista, sillä muita vaihtoehtoja pääsee kokeilemaan vain lataamalla vanhan pelin tai aloittamalla uuden.

Kaikki tehtävät epäonnistuvat jonkun kahdesta ehdosta täyttyessä: Aika loppuu tai auto hajoaa. Näiden toteutumista edesauttaa rikosmittari, joka täyttyy pelaajan rikkoessa lakia lisäten perässä olevien poliisien määrää. Mitään varsinaista pidätystapahtumaa ei ole, vaan homma loppuu kuin seinään auton hajotessa vaikka pollareita ei olisi näkyvissä, sillä uutta autoa ei GTA-tyyliin voi napata kadulta. Rikosmittari täyttyy onneksi vain poliisien ollessa näköpiirissä todistamassa pelaajan rikkovan lakia. Jokaisen poliisiauton edessä on eräänlainen tutka, jolla he havaitsevat pelaajan tekemät rikkeet. Normaalitilassa tutka on vain pieni kapea kolmio jokaisen poliisiauton edessä, joten sen välttäminen on melko helppoa tarkkailemalla karttaa, jossa jokainen lähistöllä oleva poliisi erottuu selvästi. Pelaajan tehdessä ensimmäisen rikkeen, kasvaa kolmio noin kolminkertaiseksi ja poliisien aggressioaste lähes raivohullun partaalle. Rikokseksi riittää vaikka lyhtypylvään hipaisu, jonka jälkeen poliisiautot yrittävät henkensä uhalla runnoa pelaajan autoa käyttökelvottomaksi, kun taas he itse saavat vapaasti runtata tieltään satojakin siviiliautoja. Vaikeimpia ja ärsyttävimpiä tehtäviä ovat ne, joissa autoon ei saa tulla naarmun naarmua ja poliisit ovat alusta alkaen pelaajan kintereillä. Näitä tehtäviä joutuu joskus junnaamaan todella monta kertaa pääsemättä puusta pitkälle, jolloin huijauskoodien suuntaan kääntyminen on enemmän pakollista kuin vapaaehtoista.

Autoja pelissä on paljon erilaisia, mutta kaikki pelaajan käytössä olevat tuntuvat pitkään olevan kaupungin hitaimpia ruostekasoja - Ainakin poliiseihin verrattuna, jotka paahtavat urheiluautovauhtia pelaajan perässä alusta lähtien. Autojen pelti ruttaantuu näyttävästi ja kolarit ovat realistisen näköisiä. Teillä on myös kaikkea pikkuroinaa, joka saa kyytiä autojen suhahtaessa läpi tai ohi. Ikävä kyllä lyhtypylväät tai lenkkimakkaran paksuiset pikkupuut eivät anna periksi senttiäkään. Kaduilla kuljeksii harvaan myös jalankulkijoita, jotka ehtivät aina pois alta, joten heidän päältään ajaminen ei ole mahdollista. Ajomalli on toimiva ja näppäimistölläkin ohjaaminen on luontevaa. Kaikki kontrollit tulevat kätevästi tutuiksi kun tarinamoodin alussa pelaajan tulee suorittaa lyhyen ajan sisään useita ajotemppuja todistaakseen ajotaitonsa mafiosoille. Ensimmäisellä kerralla tämän temppuradan suorittaminen voi olla todella vaikeaa, mutta pienellä harjoittelulla ja oikeilla ajoituksilla kenestä tahansa tulee Häkkinen alta aikayksikön.

Rennommin ajotaitojaan voi testailla vapaalla ajamisella tai erilaisilla minipeleillä, kuten keilojen kaatamisella, fysiikan lakeja uhmaavalla betonimöhkäleautolla mahdollisimman suurta tuhoa aiheuttamalla tai yrittämällä pysyä hengissä mahdollisimman kauan viiden hurjistuneen poliisien hengittäessä niskaan. Minipelit ovat yksin tai kavereiden kesken varsin hauskaa ajanvietettä ja rentoutusta pääpelin välillä ärsyttävän vaikeista tehtävistä ja tiukoista aikarajoista. Erityisesti parin metrin päähän jääminen tavoitteesta ajan loppuessa ärsyttää, sillä luulisi pankkiryöstäjien osaavat itse kävellä pari metriä piilopaikkaan.

Driverin grafiikka on varsin näyttävää, mutta kärsii konsolirajoitteista maisemien putkahtaessa tyhjästä esiin varsinkin kovassa vauhdissa. Parasta grafiikassa ovat sääefektit. Erityisesti sateella syntyvä kiiltävä tienpinta on hieno. Myös auton ohjattavuus muuttuu sateella hienosti, mutta ehkä vähän liikaakin, sillä paikoin tuntuu kuin ajaisi jäällä kesärenkailla. Kelvot äänet koostuvat moottoreiden murinasta ja liikenteen hälystä sekä hyvästä ääninäyttelystä tyylikkäiden välivideoiden muodossa. Musiikki ei ole erityisen mieleenpainuvaa tai ärsyttävääkään. Tunnelma on kohdallaan erityisesti uusinnassa, jossa yksinkertaisella filmieditorilla voi vaihdella zoomauksia ja kamerakulmia hienoksi filmiksi, jonka voi tallentaa myöhemmin katseltavaksi.

Kokonaisuutena Driver on hyvällä ajotuntumalla varustettu ja hyvin toteutettu juonellinen kaahauspeli, joka kuitenkin kärsii liiaksi konsolitaustastaan ollakseen klassikkoainesta. Vapaammalla tallennuksella ja paremmin säädettävällä vaikeustasolla siinä olisi enemmän ainesta. Sain pelin yhdeltä isäni vironmatkalta ja - CD:n lakatessa toimimasta - myöhemmin myös kaveriltani. Pelin vaikeuden takia en ole koskaan onnistunut läpäisemään sitä noin kolmea neljäsosaa enempää, enkä uudempien parempien pelien sekä yleisen mielenkiinnottomuuteni autopelejä kohtaan ansioista ole pahemmin jaksanut edes yrittää uudestaan menetettyäni pelin tallennukset.

Hyvää:
+ Ajotuntuma ja auton käyttäytyminen
+ Kolarit ja peltien ruttaantuminen
+ Monipuoliset tehtävät
Huonoa:
- Tallennusrajoitukset
- Keinotekoinen vaikeuttaminen