DVD-kokoelmani esittely: Osa XL

Top Gun - lentäjistä parhaat
(Top Gun)
DVD versio: Special Collector's Edition
Genre: Toimintadraama
Ohjaaja: Tony Scott
Pääosissa: Tom Cruise, Kelly McGillis, Val Kilmer, Anthony Edwards, Tom Skerritt, Michael Ironside
Maa: USA
Vuosi: 1986
Kesto: 1h 45min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,9

Kun sinulla on pakottava tarve kokea vauhdin hurma, on vain yksi paikka minne mennä – Top Gun, laivaston eliittikoulutuspaikka maailman parhaille taisteluhävittäjille. Top Gun on elokuva, joka määritti kokonaan uuden tyylilajin elokuviin. Tom Cruise on Maverick roolissa, joka teki hänestä maailmantähden. Maverick on pilotti, joka lentää vaistojensa varassa säännöistä piittaamatta. Hänen on voitettava omat vihollisensa maailmassa, jossa ei ole varaa olla toiseksi paras. Kelly McGillis on Cruisen vastanäyttelijänä siviilikouluttajana, joka kehittää hieman muunkinlaisen kuin ammatillisen suhteen tähän kuumapäiseen lentäjään. Muissa rooleissa nähdään Anthony Edwards Maverickin tutkaupseeri ”Goosena” ja Val Kilmer Maverickin arkkivihollisena ”Icemanina”. Elokuva on kuvattu paikan päällä ”Fightertown USA:ssa” oikeassa ”Top Gun” hävittäjälentäjäkoulussa – käyttämällä oikeita F-14 Tomcat -hävittäjiä ja oikeita Top Gun-lentäjiä. Elokuvassa nähdään elokuvahistorian jännittävimpiä ilmakohtauksia – luvassa on jännittävä lentokokemus, jota et takuulla unohda. Top Gun kuuluu elokuvien aateliin mahtavine ilmakaksintaisteluineen, romansseineen ja elämää suurempine henkilöhahmoineen. Taustalla kuullaan 80-luvun hittiklassikoita, jotka salpaavat hengityksen!

80-luvun hävittäjäelokuvaklassikko Top Gunin DVD:n takakannen kuvaus osuu ainakin siinä harvinaisen oikeaan, että elokuvan taustalla kuullaan henkeäsalpaavia 80-luvun hittiklassikoita, sillä elokuvan aikana ehkä eniten kuultu ja Oscarinkin voittanut kappale on nimeltään ”Take My Breath Away” eli vapaasti suomennettuna ”salpaa hengitykseni”. Muut lukuisat klassikot sen sijaan enemmänkin tehostavat hengitystä niiden soidessa lukuisissa päätähuimaavan vauhdikkaissa, kiihkeissä ja jännittävissä lentokohtauksissa. Myös elokuvan tunnusmusiikki antaa mieleenpainuvuuden osalta melko hyvän vastuksen Terminator ja Tähtien Sota -tunnarien kaltaisille ajattomille klassikoille. Ainoa vika loistavassa tiheää tunnelmaa luovassa Soundtrackissa on Oscarin voittaneen kappaleen pienoinen ylikäyttö melkeinpä jokaisessa romanssikohtauksessa elokuvan alkupuolella. Ekstrojenkin osalta loistava Soundtrack on vahvasti esillä, sillä ykköslevylle on laitettu peräti neljä musiikkivideota. Lisäksi ykköslevyllä on neljä TV-spottia ja tuottaja Jerry Bruckheimerin, ohjaaja Tony Scottin, käsikirjoittajien sekä laivaston asiantuntijoiden yhteinen kommenttiraita.

Kakkoslevyllä on vuonna 2004 tehdyn lähes kaksi ja puolituntisen kuuteen osaan jaetun making of -dokumentin lisäksi kahden kohtauksen vertailu kuvakäsikirjoitukseen ohjaajan valinnaisilla kommenteilla, sekä Vintage Gallery -osuus, joka sisältää erilaista materiaalia 22 vuoden takaa mm. Tom Cruisen haastattelun, laajan kuvagallerian sekä näyttelijöiden onnettomuuskoulutuksen muodossa. Kaikki ekstrat ovat hyvin toteutettuja, myös suomeksi tekstitettyjä ja Vintage galleriaa lukuun ottamatta laajakuvalla kuvattuja. Lisäksi paketista löytyy elokuvan aloitus- ja tekovaikeuksia sekä jälkimaininkeja valottava vihkonen, joka kertoo mm. hävittäjien sisältä kuvatessa G-voimien takia hajonneista kameroista ja kuvauksissa kuolleesta stunt-lentäjästä, jonka muistolle klassikkoelokuva on pyhitetty. Kuten useimmille muillekin kahden levyn DVD:ille, ekstroista irtoaa Top Guninkin tapauksessa kaksi lisäkymmenystä.

Kun miettii, että mikä armeijaa käsittelevä elokuva kuvaa parhaiten äärimmäistä viileyttä, makeutta ja machoutta, on Top Gun ainakin 80-luvun elokuvista yksi parhaista ehdokkaista. Railakas räminärokki raikaa kun laivaston rokkitähdet eli suihkuhävittäjälentäjät käyvät huimia ilmataisteluita kouluttajia ja oikeitakin vihollisia vastaan toinen toistaan näyttävimmissä taistelukohtauksissa tai vain yksinkertaisesti käyskentelevät mahtipontisesti aurinkolasit päässään. Äärimmäinen machous ja viileys tekee elokuvasta erittäin kornin, mutta maissi on tarjoiltu sen verran hienosti aseteltuna ja maukkaasti maustettuna, että suuhun jää varsin hyvä maku. Makeus viedään kolmanteen potenssiin nykyteknologian sallimien upeiden monikanavaisten äänitehosteiden ansiosta, jotka kumisuttavat keskiverronkin kotiteatterin avulla naapurin rumpukalvoja koko rahan edestä suihkuhävittäjien viilettäessä ohi tuhatta ja sataa. Jotta makeus ja äärimachous eivät kävisi vanhaksi tai alkaisi ällöttää, on joukkoon sekoitettu sopivasti draamaa, romantiikkaa ja hassuttelua. Käsikirjoitus tasapainottelee näiden ja toiminnan välillä hyvin, ja sen ainoa vika onkin että se ei ole sota- tai oikeastaan edes toimintaelokuva, vaan urheilukilpailumainen tarina kuumapäisestä pilotista, joka menetyksen ja nöyrtymisen kautta kasvaa ihmisenä. Siksi Top Gunia on vaikea verrata muihin toimintaelokuviin, eikä se viihdytä aivan samalla tavalla tai anna aivan yhtä voimakasta tunnekuohua kuin muut puhtaammin toimintaan keskittyvät elokuvaklassikot.

Maverickin romanssin kohteena Kelly McGillis onnistuu roolissaan ihan hyvin, mutta Tom Cruise ja muut karskit lentäjä-ässät kyllä varastavat show’n omilla hienoilla tulkinnoillaan. Top Gun nostikin aiemmin lähinnä Riskibisnes elokuvasta tutun Tompan ja loistavassa Top Secret -parodiassa kaksi vuotta aiemmin debytoineen Val Kilmerin tähteyteen, josta ei varsinkaan Cruisen kohdalla ollut paluuta. Cruisea parempaa valintaa saa vaistonvaraisesti toimivan sääntöjä rikkovan huippulentäjän rooliin hakea, ja hänen pahimman kilpailijansa eli Icemanin rooliin Kilmer on oiva valinta. Muista rooleista maininnan ansaitsevat konkari Michael Ironside kouluttaja Jesterinä, Maverickin tutkaupseeri Goosea esittävä Anthony Edwards, sekä tämän vaimoa tulkinnut Cruisen ja Kilmerin tavoin uransa alkuvaiheilla ollut Meg Ryan.

Top Gun ei varmasti anna kovinkaan realistista kuvausta Top Gun -lentäjäkoulusta, ilmataistelusta tai edes Yhdysvaltojen merivoimista yleensä, ja sitä voi pitää vain vajaan kahden tunnin pituisena laivaston värväysfilminä, mutta ainahan elokuvissa otetaan viihdyttävyyden nimissä kaikenlaisia vapauksia. Kukapa haluaisi nähdä intensiivisten, tunnelmallisten ja tiukkojen mutta epärealistisen lähekkäin käytävien huikeiden ilmataistelujen sijaan vain hiipuvina pisteinä tutkassa näkyvien viholliskoneiden tuhoamista ohjuksilla satojenkin kilometrien päästä kuten oikeassa elämässä? Sitä paitsi on lähitaistelun tärkeydessä realisminsakin, sillä elokuvassa ja lisämateriaalissa korostetaan sitä totuutta, että Top Gun -lentäjäkoulu perustettiin siksi, että Vietnamin sodassa kaukaa ohjuksilla taistelemiseen tottuneen lentäjät hävisivät lähitaistelukoulutuksen puutteen takia aivan liian usein vietnamilaisille ja ampuivat vahingossa jopa omia siipimiehiään alas. Värväysfilminä Top Gun toimi aikoinaan loistavasti kun laivaston värväysmäärä kasvoi huimasti, ja elämää suurempana vauhdin tarvetta tyydyttävänä klassikkoelokuvana se toimii nykyäänkin mainiosti.

DVD-kokoelmani esittely: Osa XXXVII

Terminaali
(The Terminal)
DVD versio: 2-Disc Collector's Edition
Genre: Draamakomedia
Ohjaaja: Steven Spielberg
Pääosissa: Tom Hanks, Catherine Zeta-Jones, Stanley Tucci
Maa: USA
Vuosi: 2004
Kesto: 2h 4min
Ikäsuositus: S-3
Arvosana (0-10): 8,2

Oscar -palkittu ohjaaja Steven Spielberg lyöttäytyy yhteen kahdesti Oscar -palkitun Tom Hanksin ja Oscar -palkitun Catherine Zeta-Jonesin kanssa tässä kriitikoiden ylistämässä lämminhenkisessä elokuvassa. New Yorkin JFK:n lentokentälle saapunut Viktor Navorski (Hanks) joutuu tietämättään byrokraattisten ongelmien keskelle: sotatilan takia hän ei voi palata kotimaahansa eikä toisaalta jalkautua Yhdysvaltoihin. Viktor joutuu siis jäämään lentokentälle elämän odotustilaan, jossa hän kaikkien odotusten vastaisesti saa uusia ystäviä, uuden työpaikan sekä kokee elämän lahjoista suurimman - rakkauden.

Yleensä en pahemmin innostu romanttisista draamakomedioista, mutta Terminaalin hauskan trailerin näkeminen ja sen myötä tieto siitä, että sen pääosassa on Tom Hanks ja sen on ohjannut itse Steven Spielberg, saivat innostumaan elokuvasta sen verran, että tilaisuuden tullen ostin sen DVD:lle viime syksynä. Enkä joutunut tippaakaan pettymään, sillä Terminaali on hauska ja tunteikas matka, jonka huumori perustuu onnistuneisiin roolisuorituksiin, hauskoihin hahmoihin, sekä epätavalliseen tilanteen synnyttämään tilannekomiikkaan. Kuvitteellisen itäeurooppalaisen Krakosian valtion kansalaista Viktor Navorskia esittävä Tom Hanks on rooliinsa täydellinen valinta. On suorastaan hämmästyttävää kuinka onnistuneesti periamerikkalainen englantia äidinkielekseen ikänsä puhunut mies onnistuu esittämään elokuvan alussa vain muutaman sanan englantia osaavaa slaavilaisaksentilla siansaksaa sopertavaa suurisydämistä herrasmiestä, joka ei lentokentän tullihenkilökunnan harmiksi suostu poistumaan laittomasti lentokentältä, vaan elää lentokentällä yhdeksän kuukautta kokien kaikennäköistä romanssista rakennusurakoitsijan hommiin.

Tullihenkilökunta seuraa paitsi harmistuneena myös varsin huvittuneena passittoman, kodittoman, ja aluksi myös rahattoman Viktorin selviytymispuuhia, kun hän mm. saa töitä, ystävystyy muutaman hauskan sivuhahmon kanssa, rakastuu lentoemäntään, pelastaa erään venäläismatkustajan kuolevan isän ja kerää melkoisen maineen lentokentän henkilökunnan keskuudessa. Elokuvan roistoa eli kapuloita Viktorin matkalaukkukärryn rattaisiin laittavaa virkaatekevää tullipäällikköä esittävä Stanley Tucci hoitaa homman varsin mallikkaasti, mutta kolmas pääosan esittäjä eli Catherine Zeta-Jones sen sijaan on suurimmilta osin aika mitäänsanomaton. Toisaalta en ole nähnyt häntä elokuvan tapaisessa roolissa aiemmin ja kaikki hänen kohtauksensa ovat Tom Hanksin kanssa, joissa tämä vie erikoisella hahmollaan suurimman osan huomiosta. Sivuhahmoista hauskin on ehdottomasti Kumar Pallanan esittämä vainoharhainen intialaissiivooja, joka ajan kulukseen mm. kastelee lattioita ja istahtaa lähistölle kastomaan kuinka varoituskylteistä piittaamattomat ihmiset lentävät persuksilleen. Diego Lunan esittämä ujohko elintarvikekuski sen sijaan suostuttelee Viktorin hankkimaan ruokapalkalla tietoja ihastuksestaan, eli Zoe Saldanan esittämästä naistullivirkailijasta.

Eniten nauruja irtoaa kuitenkin Viktorin kommelluksista ja hupaisasta tilannekomiikasta, varsinkin elokuvan alkupuolella, kun tuo epätoivoiseen tilanteeseen joutunut mutta positiivisesti ajattelva mies on kaikesta aivan pihalla. Erityisesti kielimuuri Viktorin ja tullivirkailijoiden välillä aiheuttaa huvituksen jos toisenkin. Elokuvan loppupuoli sen sijaan keskittyy enemmän draamapuoleen, mutta reilun kahden tunnin kestostaan huolimatta tylsistymään ei sympaattista tarinaa seuratessa onneksi kovin paljoa pääse. Juoni onkin hyvin tasapainotettu draaman ja komiikan välillä, ja tunnelmaa tehostaa itse John Williamsin säveltämä hieno tunteikas musiikki, upea lavastus sekä onnistuneet kamerakulmat. Tunteellisuus nousee uudelle tasolle loppua kohden Viktorin viimein päästessä vapaaksi ”vankilastaan”, kun lämminsydämisyys ja inhimillisyys mm. Barry Shabaka Henleyn vartijahahmon toimesta perivät tullipäällikön harmiksi voiton pikkutarkasta lakipykälien orjallisesta noudattamisesta. Eipä tällaiselta elokuvalta muuta kuin onnellista loppua voikaan odottaa, mutta kyllä loppuratkaisu silti oli hiukan erilainen kuin mitä alkujaan oletti. Kaiken kaikkiaan Terminaali on siis jälleen onnistunut ohjaus Steven Spielbergiltä ja mainio hyvän olon elokuva, jonka parissa pääsee myös nauramaan kunnolla, joten sitä voi avoimesti suositella kaikenikäisille huumorintajuisille juonirikkaiden ja tunnepitoisten elokuvien ystäville.

Kahden levyn version kaikki ekstrat on tekstitetty suomeksi ja valikot ovat täysin suomennettuja. Ykköslevyltä tosin ei löydy ekstroja edes kommenttiraidan, trailerin tai poistettujen kohtausten vertaa. Kakkoslevyllä on ainoastaan valikoima erilaisia minidokumentteja sekä yksi kuvagalleria, joten ekstrojen yksipuolisuudesta täytyy antaa miinusta, joten pesäeroa itse elokuvan pisteytykseen kertyy vain yksi kymmenys. Kestoltaan noin 6-17 minuuttiset minidokumentit kattavat kaiken tarinasta, käsikirjoituksesta ja lavastuksesta, pää- ja sivuhahmoihin sekä elokuvan musiikkiin. Mielenkiintoisten ja muuten paitsi ”Play All” -toiminnon puutteen osalta hyvin toteutettujen joskin lyhyehköjen dokumenttien lisäksi nähdään pätkä, jossa näyttelijät ja tuotantotiimin jäsenet kertovat omista lentokenttäkokemuksistaan kun taas Kumar esittelee 87-vuotiaaksi mieheksi huikaisevia jonglööritaitojaan, joita hän käytti myös yhdessä elokuvan kohtauksessa. Kahden levyn versio ei siis ekstrojen osalta täyttänyt aivan odotuksia, mutta kun yksilevyisessä versiossa (jota en edes ole missään kaupassa nähnyt) lisämateriaalia ei ole yhtään, on tuplapainos varsinkin alehintaisena hintansa veroinen.

DVD-kokoelmani esittely: Osa XXIV

Sin City
DVD versio: Recut & Extended 2-Disc Edition
Genre: Toimintadraama
Ohjaajat: Frank Miller, Robert Rodriguez, Quentin Tarantino
Pääosissa: Bruce Willis, Jessica Alba, Mickey Rourke, Jaime King, Clive Owen, Brittany Murphy, Rosario Dawson, Devon Aoki, Alexis Bledel, Benicio Del Toro, Elijah Wood, Nick Stahl, Michael Madsen, Carla Gugino, Michael Clarke Duncan,
Maa: USA
Vuosi: 2005
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 9,1

Tervetuloa Sin Cityyn. Tämä kaupunki kutsuu paatuneita, korruptoituneita, sydämensä särkeneitä. Jotkut kutsuvat paikkaa synkäksi. Kovaksi. Toiset taas kutsuvat sitä kodiksi. Kierot kytät. Seksikkäät daamit. Epätoivoiset järjestyksenvalvojat. Osa janoaa kostoa. Toiset pelastusta. Jotkut vähän molempia. Muutama vastahakoinen sankari yrittää vielä tehdä mikä on oikein kaupungissa, joka ei välitä. Heidän tarinansa – järkyttävät, jännittävät ja ankarat – pääsevät etualalle kertomuksessa kaupungista, jonka syrjäkujilta voi löytää mitä tahansa. Sin City Recut & Extended Edition on keräilijän unelma, joka sisältää alkuperäisen teatteriversion lisäksi aiemmin julkaisemattomat, uudelleen leikatut ja pidemmät versiot elokuvan tarinoista sekä mittavat lisämateriaalit!

Harvoin näkee yhtä paljon tähtiä vilisevää ja silti hyvin onnistunutta elokuvaa, kuin Frank Millerin sarjakuvaan perustuva Sin City. Samoin erittäin harvoin näkee niin visuaaliselta tyyliltään omalaatuista Hollywoodissa väsättyä mainstream elokuvaa kuin Sin City. Tuntuu kuin Frank Millerin teos olisi Pinokkion tapaan herännyt eloon jollain taikapulverilla. Elokuvan värimaailma on sarjakuvan tavoin tumma ja lähes mustavalkoinen, lukuun ottamatta hienoa kontrastia tuovia ”väritettyjä” hahmoja, esineitä tai niiden osia. Elokuvan päävärit ovatkin mustan ja valkoisen lisäksi punainen ja keltainen, eivätkä ainoastaan runsaan verenvuodatuksen ansiosta, vaan sekä jopa keltaista verta vuotavan Yellow Bastardin ihonvärityksen, sekä upeiden 30-60-lukujen autojen, jotka suorastaan hyppäävät ulos ruudulta tulenpunaisina tai turkoosinsinisinä kaiken mustavalkoisuuden keskellä.

Elokuvan tunnelma ja film noir -tyylinen kerronta toimivat hienosti ja tuovat erityisesti erinomaista Bruce Willistä kuunnellessa hyvällä tavalla mieleen loistavat Max Payne –pelit. Juonissakin on monia hyviä samankaltaisuuksia ja sitä on mukava seurata, varsinkin kun tarinasta esitellään kolme eri versiota kolmen päähahmon näkökulmasta, joissa yhteisinä tekijöinä ovat muutamat paikat ja tapahtumat jotka yhdistävät hahmot toisiinsa. Hahmoja leffasta löytyykin lähes joka lähtöön ja kaikki tuikkivan taivaan tähdet ja tähtöset hoitavat osansa vähintäänkin onnistuneesti. Myös ne, joilla ei vuorosanoja ole lainkaan, kuten Elijah Wood tulkitessaan kammoksuttavaa ihmisiä syövää Keviniä. Pikkurooleissakin nähdään monia nimekkäitä tähtiä, kuten Josh Hartnett, Rutger Hauer sekä Powers Boothe, joten yhdessä loistavan dialogin kera tähtien, karisman ja syvällisyyden puutteesta Sin Cityä ei ainakaan voi syyttä. Naurujakin irtoaa mukavasti piikikkään mustan huumorin ansiosta.

Myös lavasteet, kuvaus, puvut ja muut osaset ovat kaikki eriomaisen hyvin tehtyjä ja mukavan omaperäisiä. Sin Cityn naiset ovat sekä tyrmääviä sanan molemmissa merkityksissä ja toisaalla Mickey Roarkin esittämä kovisten kovis Marv käyttää tyylikkäämmän takin löytämistä osasyynä vastustajiensa pieksemiseen ja tekee sen tyylillä, joka jättäisi itse kunkin perussankarin varjoonsa. Marv ja muutama muu hahmo myös imevät luoteja itseensä kuin imurit konsanaan ja silti selviävät hengissä, mutta hei - leffahan perustuu sarjakuvaan. Näyttävää ja vauhdikasta toimintaa siis riittää tunnelmallisen kerronnan ohella, joten kyllästymään ei missään nimessä joudu. Sin City on selvästi toistaiseksi paras näkemäni Frank Millerin teokseen perustuva leffa. Kahden levyn versiolla hyvin tehtyjä ja kiinnostavia ekstroja riittää tuntikausiksi täysin suomeksi tekstitettynä, joten katseltava ei lopu lopputekstien rullattua vaan kokonaisarvosana nousee parilla pykälällä. Ekstroja löytyy laidasta laitaan normi trailerista, pidennetyistä kohtauksista ja behind the scenes -pätkistä erikoisempiin juttuihin, kuten kokkikouluun ja yleisön kommenttiraitaan. Erikoisversion pakkaus on pahvinen kotelo, jonka sisällä on eri hahmoilla kuvitettu kirjanen. Ainoa harmi tällaisessa pakkauksessa on, että ”ruma” takakansi kuvauksineen, tietoineen ja lakiteksteineen vain roikkuu mukana teipin varassa.

Leffateatterikäynti Vol. 4: 300

300
Genre: Sotadraama
Ohjaaja: Zack Snyder
Pääosissa: Gerard Butler, Lena Headey, Dominic West, David Wenham, Vincent Regan
Maa: USA
Vuosi: 2006
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,6

300 on voimakas tarina muinaisesta Thermopylain taistelusta, jossa kuningas Leonidas (Gerard Butler) ja 300 spartalaista taisteli kuolemaansa saakka Kserksesiä ja hänen massiivista persialais-armeijaansa vastaan. Ylitsepääsemättömiä esteitä kohtaavien sotilaiden urheus ja uhraukset inspiroivat koko Kreikkaa yhdistymään persialaisvihollista vastaan ja asettamaan rajat demokratian puolesta. Sarjakuvaromaanikirjailija Frank Millerin (Sin Cityn luoja) töiden inspiroima 300 on eeppinen seikkailutarina intohimosta, rohkeudesta, vapaudesta ja uhrauksista, jotka ruumiillistuivat erääseen maailmanhistorian suurimpaan taisteluun osaa ottaneissa spartalaisissa sotureissa. Zack Snyderin (Kuolleiden aamunkoitto) - ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista - elokuva herättää Millerin kiitetyn sarjakuvaromaanin henkiin yhdistelemällä eläviä hahmoja ja virtuaalitaustoja, jotka vangitsevat Millerin omaperäisen vision tästä muinaisesta tarinasta.

300 on tyyliltään hyvin samanlainen kuin toinen Frank Millerin teoksiin perustuva elokuva Sin City. Elokuvan kuvamateriaalin värit on jälkikäsitelty ruskeammiksi sekä ainakin osa taustoista on tietokoneella tehtyjä, mikä sopii elokuvaan hyvin. Sen tapahtumat, ympäristöt ja puvut ovat hienoja ja perustuvat oikeaan historiaan, mutta esim. persialaisten armeijassa olevat luonnonoikut menevät ehkä liikaakin mielikuvituksen puolelle. Hahmot kuten lähes kolmemetrinen jätti, kyttyräselkäinen klonkkumainen spartalainen sekä monet kasvoistaan rujot luonnonoikut ovat vielä selitettävissä epämuodostumilla ja taudeilla, mutta esim. luusta muodostuneet veitsenterät käsien tilalla omaava teurastaja, vuohenpään ja ihmisen vartalon omaava persialainen sekä norsun kokoinen jättisarvikuono menevät jo vähän liikaa fantasian puolelle. Nämä ovat luultavasti peräisin Millerin teoksista eivätkä käsikirjoittajien kynästä, mutta jotenkin tuntuu että ne olisivat enemmän keksitty tekemään persialaisista (nykyinen Iran ja Iraq) entistä raaemman, pahemman ja barbaarimaisen tuntuisia oikeuttamaan paremmin heidän teurastuksena. Tosin spartalaisiin verrattuna he ovat rasismin osalta edistyneitä, sillä Spartalaiset harrastivat rodunjalostusta heittämällä epämuodostuneet ja heikot vauvat menemään eivätkä kelpuuta armeijaansa muita kuin puhtaita spartalaisia. Siksi Andrew Tiernanin esittämän kyttyräselkäisen spartalaisen Ephialteksen taistelu muiden joukkoon kuulumisesta tuokin leffaan kiinnostavan (joskin vähän liian koomisen) lisämausteen, varsinkin kun hänen osuutensa sodassa lopputuloksen kannalta paljastuu. Nämä moraalikysymykset tekevätkin elokuvasta mielenkiintoisemman ja syvemmän, sillä eeppinen ”hyvä vastaan paha” taistelu ei ole niin mustavalkoinen kuin sotaelokuvissa yleensä, vaan molemmilla puolilla on paheensa.

Gerard Butler sopii pääosaan sekä suorittaa sen erinomaisesti ja muutkin spartalaisten rooleissa olevat esittävät karkaistuneita kuolemaan asti kansansa puolesta taistelevia sotureita onnistuneesti. Mieleen painuu hyvin myös persialaisten jumalaksi itseään julistavaa kuningas Kserksestä esittävän Rodrigo Santoron roolisuoritus. Mies on tuttu mm. Lostin kolmannelta kaudelta, mutta häntä ei todellakaan tunnista kaljun pään, lävistellyn vartalon, trikkikuvauksella reilusti yli kaksimetriseksi kasvatetun pituuden, sekä Stargate -sarjasta tutuilta Goa’uldeilta kuulostavan ukkosmaisen äänen takaa, mikä kieliikin hyvin onnistuneesta suorituksesta ja meikkauksesta. Vaikka näyttelijäkaartissa on jonkun verran tunnetumpiakin nimiä, niin Butler oli ainoa jonka tunnistin suoraan nimestä.

Muun muassa pettureita, selkään puukottamista ja lahjontaa sisältävä juoni on varsin mielenkiintoinen ja onnistunut, vaikka suurin osa elokuvasta onkin taistelua. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä taistelu on todella upeaa katseltavaa. Veri ja miehet lentelevät komeasti metrien kaarissa, päitä tippuu ja raajoja katkeaa kuin teurastamon liukuhihnalla ja hidastuksia sekä onnistuneita kamerakulmia käytetään runsaasti, mikä tekee taistelusta paitsi hienon näköistä, myös helpompaa ja mukavampaa seurata nopean miekan- ja kameranheiluttelun sijaan. Taistelun verisyyden, melko runsaan alastomuuden ja yhden seksikohtauksen sekä huumeviittauksen (Oraakkeli hengittää jotain huumaavaa ainetta saadakseen ”näkyjä”) takia elokuvan K-15 merkintä ihmetyttää hieman, mutta esim. Saw III:een verrattuna 300 on melkein puistokävelyn tasoa… no ehkä puistokävelyn, jossa joku hölkkää puiston läpi alasti, astuu naulaan saaden jalkansa vuotamaan verta, kiroilee kivun vaikutuksesta ja vetää tötsyt lievittääkseen kipua (:D!). Kaiken kaikkiaan leffa on mainio kaikille aikuisilla suositeltava sotaspektaakkeli (juonen sisältämän draaman ja hyvin treenattujen urosten runsauden takia myös naisille joita sen väkivaltaisuus ei pelota), joka poikkeaa monella tapaa useista muista sotaelokuvista. Jokaisen omasta suhtautumisesta riippuu poikkeaako se esim. sarjakuvamaisuutensa tai kamerankäyttönsä takia edukseen vai haitakseen.

Leffailta Vol. 3: Miami Vice

Miami Vice
Genre: Toimintadraama
Ohjaaja: Michael Mann
Pääosissa: Colin Farrell, Jamie Foxx
Maat: Saksa/USA
Vuosi: 2006
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 6,3

Tämä toiminnantäyteinen ja synkkä kuvaus kovan luokan huumerikollisista ja heitä jahtaavista poliiseista valaisee elämän julmaa ja turhauttavaa raadollisuutta matkallaan kohti maailmaa, jossa raja-aitoja ei ole, mutta houkutukset sitäkin huumaavampia. Ricardo Tubbs (Oscar®-voittaja Jamie Foxx: Ray, Merijalkaväen mies) ja Sonny Crockett (Colin Farrell: S.W.A.T, The New World) ovat kovien peitehommien erikoiskyttiä. Kyttäkaksikon työhön tulee mutkia matkaan, kun luottovasikan perhe sekä useita peitetehtävissä olevia liittovaltion agentteja teurastetaan julmasti. Syynä murhiin on korkean tason vuoto ja jäljet johtavat brutaaliin Arjalaiseen Veljeskuntaan, joka ei tunne sääliä – edes poliiseja tai heidän perheitään kohtaan. Veljeskunta kuitenkin pelkää ja tottelee toista tahoa ja tämä kehittynyt, ympäri maailman lonkeronsa levittänyt mahtava rikollisorganisaatio on jotain paljon suurempaa, tehokkaampaa ja vaarallisempaa, kuin mihin kyttäkaksikko on varautunut. Crockettin ja Tubbsin sukeltaessa syvemmälle globaalien rikollisten joukkoon, muuttuvat panokset hengenvaarallisista kohtalokkaiksi ja ainoa valuutta, joilla petokset ja taloudelliset menetykset korvataan - on veri.

Toiminta on tälle elokuvalla väärä genre ja sen kutsuminen toiminnantäyteiseksi täyttä hevonpaskaa! Muutamaa ajokohtausta, pientä kärhämöintiä ja loppuammuskelua lukuun ottamatta Miami Vice on lähinnä rikosdraamaa, tavallista draama ja seksiä. Ensimmäinen tunti ja 50 minuuttia leffassa puhutaan, tanssitaan, harrastetaan seksiä, puhutaan taas, käydään suihkussa, naidaan vähän lisää, tanssitaan vielä kerran, puhutaan välillä ja päädytään taas sänkyhommiin. Paikoin se vaikuttakin enemmän pehmoporno- tai tanssielokuvalta, kuin edes kohtuullisen vauhdikkaalta toimintadraamalta. Puhuminen sentään on hyvin näyteltyä, mutta se ei pelasta sitä tylsyydeltä. Leffateatterissa olisi saattanut jopa nukahtaa jatkuvaan tylsyyteen, josta nyt selvittiin mm. vitsailemalla Miami Vicen juonen samankaltaisuudella muutamiin Grand Theft Auto -peleihin verrattuna. Alkuperäisen TV-sarjan näkeminen olisi ehkä auttanut tekemään dialogista ja tylsistä tapahtumista mielenkiintoisempia.

Leffan kokokohdat ovat ne harvan toimintakohtaukset… Tai siis se ainoa kunnon toimintakohtaus leffan lopulla. Muut ammuskelukohdat kun ovat näyttäviä mutta lyhyitä ”nappi otsaan” -kertalaakeja. Loppuammuskelu onkin sitten hienoa katseltavaa, mutta ei tarpeeksi hienoa ollakseen alun tylsyyden arvoista. Äijiä tapetaan toki runsaasti ja komeasti mm. tekemällä iso reikä yhden roiston vatsaan ja toimintakohtauksen aseäänet ovat ilahduttavan aidon kuuloisia eivätkä Hollywood tehostettuja, mutta toiminnan kuvaaminen heiluvalla käsikameralla häiritsee hiukan. Vähän häiritsevä on myös Isabella -hahmoa esittävän Li Gongin huono Jackia Chaniltä kuulostava englanti. Miami Vice on siis tylsä elokuva, jonka lopussa nähdään hienoa toimintaa, joka ei kuitenkaan ole odotuksen arvoista. Leffa olisi toiminut paremmin vaikka puolentoista tunnin pituisena. TV-sarjan faneille se saattaa toki auteta paremmin. Toivottavasti Michael Mannin aiempi ohjaus eli juuri hankkimani Collateral ei ole yhtä tylsä.

DVD-kokoelmani esittely: Osa XI

Moby Dick
Genre: Seikkailudraama
Ohjaaja: Franc Roddam
Pääosissa: Patrick Stewart, Gregory Peck, Henry Thomas, Ted Levine
Maa: Britannia/Australia/USA
Vuosi: 1998
Kesto: 3h
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): Ei arvosanaa

Ishmael on nuori mies, joka janoaa seikkailua. Ottaessaan pestin valaanpyyntialus Pequodilta, hän sitoutuu lähtemään seikkailuun, joka muodostuu paljon dramaattisemmaksi ja vaarallisemmaksi kuin hän olisi ikinä toivonut. Aluksen kapteeni on nimeltään Ahab. Salaperäinen mies, jolla on arpiset kasvot ja puujalka. Tuskallisia muistoja kohtaamisesta valtavan valaan kanssa muutamia vuosia aiemmin. Pian Ishmael tajuaa, että kapteeni hoippuu terveen järven rajamailla. Hänellä on pakkomielle kostaa valaalle, jota muut sanovat Moby Dickiksi, mutta jota kapteeni kutsuu "itse saatanaksi". Kapteenin pakko-mielle on niin voimakas, että hän on valaan tappamisen vuoksi valmis uhraamaan kaiken; aluksen, miehistön ja oman henkensä. Herman Melvillen kertomus vuodelta 1851 on yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista klassikoista. Siitä on tehty elokuva vuosina 1930 ja 1956. Nyt se on tehty uudelleen noin 150 miljoonan markan budjetilla, ruorissa itse Francis Ford Coppola. Yksi aikamme suurimmista elokuvaohjaajista, joka on ohjannut mm. Kummisetä trilogian.

Moby Dick on monella tapaa ainutlaatuinen DVD ja elokuva kokoelmissani. Ensinnäkin se on ensimmäinen DVD:ni, tai oikeastaan yksi kolmesta ensimmäisestä DVD:stäni, jotka isäni osti minulle aikoinaan. Toiseksi se on ainoa suoraan TV-elokuvaksi tehty leffa kokoelmassani. Kolmanneksi se on ainoa DVD, jota en ole koskaan katsonut tai jota en edes pahemmin halua katsoa. Mm. sen kolmen tunnin kesto, TV-elokuva ominaisuus, tylsän kuuloinen tarina ja lajityyppi (seikkailudraama) ovat edesauttaneet katsomishaluttomuutta. Kolme tuntia draamaa ei kuulosta hyvältä, ja kun aina on kiinnostavampia ja lyhyempiä jo nähtyjä tai näkemättömiä leffoja DVD:llä omassa tai kavereideni kokoelmissa sekä TV:ssä ja digiboksissani, niin on vaikea löytää niin tylsää hetkeä, että tekisi yhtään mieli katsoa Moby Dick. Vielä kun leffa on kuvasuhteeltaan 4:3, 5.1 äänistä ei ole tietoakaan ja ainoa ekstra on näyttelijöiden esittely tekstimuodossa. En tiedä mitä isäni päässä liikkui tai mistä ihmeen alelaarista hän leffan löysi kun osti sen minulle yhdeksi ensimmäisistä DVD-leffoistani. Ehkä kyseessä oli jokin 3:n DVD:n halpa tarjous eikä parempaakaan löytynyt. No joka tapauksessa Moby Dick saattaa olla ihan kelpo, mutta vahvasti epäilen, sillä kolmessa tunnissa ehtii helposti tylsistyä. On leffassa sentään loistavista Prison Break ja John Doe TV-sarjoista tuttu Dominic Purcell sivuosassa ja mainio Patrick Stewart pääosassa.

VHS-kokoelmani esittely: Osa XI

The Patriot
Genre: Sotadraama
Ohjaaja: Roland Emmerich
Pääosassa: Mel Gibson
Maat: Saksa/USA
Vuosi: 2000
Kesto: 2h 39min
Ikäsuositus: S-14
Arvosana (0-10): 7,5

Benjamin Martin oli oman aikansa sotasankari ja legenda, joka taisteli ranskalaisia ja intiaaneja vastaan. Nyt hän haluaa vain elää kaikessa rauhassa. Mutta kun brittisotilaat marssivat South Carolinaan ja riistävät Martinilta perheen ja vapauden, on aika tarttua aseisiin. Rinnallaan vanhin poikansa Gabriel - nuori, isänmaallinen idealisti- Martin käy taistoon raakalaismaisia sotilaita vastaan. Pian Martin saa havaita, että vapauttaakseen perheensä hänen on vapautettava koko maa... Oscar ® voittaja Mel Gibson (”Payback”, ”Braveheart - taipumaton”, ”Tappava ase 1-4”) esittää pääosaa tässä toiminnalla, näyttävillä taisteluilla ja mahtipontisella kuvauksella maustetussa tarinassa, joka kertoo legendaarisesta sotasankarista ja hänen osastostaan Amerikan vallankumouksessa eli vapaussodassa. Hänen Gabriel poikaansa esittää nouseva tähti Heath Ledger (”10 Things I Hate About You”). Tämän historiallisen mestariteoksen on ohjannut Roland Emmerich (”Independence Day”) ja käsikirjoituksesta vastaa Robert Rodat (”Pelastakaa sotamies Ryan”).

The Patriot on Amerikan sisällissotaan sijoittuva mahtipontinen sotaspektaakkeli. Varsin komeissa taisteluissa nähdään kerralla tuhansia näyttelijöitä sotimassa aidon näköisissä vetimissä sen ajan aseilla ja tavoilla. Välillä leffa jopa naurattaa, sillä tuolloin sotaa käytiin pysymällä tiukassa rivissä vaikka tykinkuulia satelee niskaan, joten monet sotilaat kuolivat koska eivät saaneet väistää kuulia poikkeamalla muodosta. Joukot marssivat hölmösti riveissä ampumaetäisyydelle vailla mitään suojaa ja vuorotellen suolasivat rivi kerralla vastustajia. Onpas järkevää. No ainakin The Patriot on historiallisesti tarkka ja taistelut ovat hyvin toteutettuja. Leffassa kyllä ihmetyttää sen saama S-14 luokitus, vaikka siinä mm. tykinkuulat silpovat hienosti veri roiskuen sotilaita palasiksi minkä kerkiävät ja pistimet sekä miekat ovat ahkerassa käytössä. Taistelujen välissä onkin leffan huonoin puoli: Lukuisat tylsät kohdat ja niiden paikoin puuduttava dialogi. Elokuva olisi saanut olla lyhyempi ja vähemmän runsas tylsän keskustelun osalta ollakseen nautittavampi. Nyt se ansaitsee hädin tuskin kahdeksikon hienojen taisteluiden, niiden tunnelman ja toteutuksen ansiosta. Juoni perustuu historiallisiin tapahtumiin, joten sitä ei voi kehua yllättäväksi kuten ei vuorosanoja tai dialogiakaan, joka siis on paikoin liian pitkäveteistä. Mel Gibson hoitaa hommansa riittävän hyvin eikä muista näyttelijöistä ole pahemmin sanottavaa. Sain leffan vuonna 2001 lahjaksi vanhemmiltani tai joltain sukulaisiltani. Se on ihan kelpoa hyvin toteutettua ja kuvattua, mutta paikoin tylsää sotadraamaa, eli parempiakin olen nähnyt.