Näytetään tekstit, joissa on tunniste First Person Shooter -peli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste First Person Shooter -peli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. marraskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XLVIII

F.E.A.R.
(Director's Edition)
Genre: FPS
Kehittäjä: Monolith Productions
Julkaisija: Sierra
Vuosi: 2005
Arvosana (0-10): 9,2

Pelkoa ja inhoa Armachamissa

F.E.A.R. eli First Encounter Assault Recon on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintäpeli ja salainen paranormaaleja tapahtumia tutkimaan lähetettävä eliittisotilasryhmä, jonka etujoukon jäsen pelaaja on. Pelaajalla on yli-inhimilliset reaktiokyvyt, jonka ansiosta hän liikkuu muita selvästi nopeammin, mutta koska suurin osa pelaajista ei tällaisia kykyjä omaa, välittyy reaktionopeus rajoitettuna ja hitaasti latautuvana hidastuskykynä, jonka aikana näyttö sumenee, mutta tähtäys onnistuu normaaliin tapaan. Yli-inhimillisten kykyjen alkuperä selviää juonen kuluessa, joka alkaa kun psykopaatti Paxton Fettel on ottanut mielenhallintaansa klooniarmeijan ja hyökännyt sillä teknologiayhtiö Armachamin tiloihin tappaen kaikki. Pelaajan ryhmä lähetetään tutkimaan tilannetta ja ottamaan Fettel kiinni.

P.E.L.K.O. iskee kloonisotilaaseen kun Poikkeuksellisen Etevä ja Lievästi Kissamainen Onnenmyyrä eli pelaaja astuu nurkan takaa käsisään luurankoja muuallekin kuin kaappiin jättävä sädease. F.E.A.R. ei ole peli, jonka nimi viittaa vain pelin kauhuelementteihin tai ryhmittymään johon pelaaja kuuluu, vaan pelkoon jota sen poikkeuksellinen hyvä tekoäly aiheuttaa paitsi pelaajassa, myös vastustajissa itsessään. Pelaajan ilmestyessä vihujen eteen hidastettuna he kauhistelevat ääneen aidon epätoivoisesti pelaajan olevan aivan liian nopea. Osuman saatuaan kloonisotilaat parkuvat realistisesti ja nilkuttavat suojaan ryhmittymään uudelleen, koukkaamaan sivustaan tai kutsumaan epätoivoisesti apuvoimia. Kun taistelu on ohi ja taaempana varmistamassa olleet parkuvat radion välityksellä pelaajan tuhonneen koko partion kerralla ja sitten koittavat epätoivoisesti kutsua apuvoimia, voi tunnelmaa edelleen leikata veitsellä.

Ikään kuin immersio ei olisi jo kilometrejä peruspelejä edellä, sitä syventää taistelun jälkien näkyminen paitsi vihollisissa myös ympäristössä. Seinät pursuavat luodinreikiä ja verta, lattia ruumiita ja raajoja, ja ilmassa leijuu savua sekä pölyä joka laskeutuu hiljalleen. Parhaassa tapauksessa seinillä on myös naulapyssyn naulaamia vihollisia groteskeissa asennoissa verenroiskeiden ympäröimänä. Taistelun tuoksinassa lentää rapaa, kipinöitä, pölyä ja sirpaleita kuin norsun tallustaessa posliinikaupassa. Myös esineet ja ruumiit lentelevät osumista fysiikkamallinnuksen ansiosta realistisesti. Ainoastaan lukitsemattomatkin ovet pysyvät visusti kiinni. Extraction Point laajennuksessa ne voi onneksi potkia tai räjäyttää auki.

Taistelu on todellista kuolonbalettia paitsi hidastuksen, myös pelaajan lähitaistelutaitojen ja niiden onnistuneen toteutuksen ansiosta. Liukutaklaus sekä hyppy- ja kierrepotkut tulevat harjoittelun jälkeen suoraan selkäytimestä kesken kiivaimmankin räiskinnän. Potkut tehdään yhdistämällä liikkumis- ja huitaisunapin painallus joko hyppy tai kyykkynappulaan, tuloksena komea liike ensimmäinen persoonan näkymästä huolimatta. Tarkkailemalla vihollisten toimintaa pelaajalla on mukavan usein mahdollisuus yllätyshyökkäyksiin. Harva tappo tyydyttää enemmän, kuin esimerkiksi kun onnistuu liukutaklaamaan nurkan takaa huolettomasti kävelevän kloonisotilaan ja sitten läväyttämään toista kierrepotkulla poskelle ennen kuin tämä ehtii kissaa sanoa, sillä osuessaan potkut tappavat perusvihut yhdestä osumasta. Läpi pelin huomasin jatkuvasti pikalataavani pelin jokaisen onnistuneenkin taistelun jälkeen, jotta voin yhä uudestaan suorittaa kuolonbaletin erilaisia tappoja yhdistämällä mahdollisimman täydelliseksi tapahtumaketjuksi. Siksi välillä lääkepakkauksia, suojia ja luotejakin tuntui olevan vähän liikaa jaossa.

Leukaluut kovilla

Kuolonbalettien suunnittelu viedään kolmanteen potenssiin erilaisilla räjähteillä. Peruskranun viskaaminen saa kloonit yleensä kaikkoamaan hippulat vinkuen, mutta maahan jätettävällä miinalla tai mihin tahansa pintaan tarttuvalla kaukolaukaisukranaatilla saa ihmeitä aikaan. Kaikki räjähdykset ja tulitusefektit ovat varsinkin hidastettuna sellaista katseltavaa, että varsinkin alussa leukaansa saa jatkuvasti olla poimimassa lattialta pölyyntymästä. Monesti törmää myös skriptattuihin räjähdyksiin, joissa hidastus menee väkisin päälle. Tämä merkkaa usein voimakkaan vihollisen, kuten raketteja sarjatulena syöksevän vartiorobotin saapumista jolloin seuraa jopa eeppisiin mittasuhteisiin kohoava mittelö. Ellei sitten ole ovelasti ennakkoon asettanut räjähteitä sopiviin paikkoihin, mutta tämä ei useimmiten ole mahdollista vaan peltiheikki ilmestyy täytenä yllätyksenä.

Erilaisia vihollisia on periaatteessa vain kolmenlaisia: Ihmisiä (kloonisotilaat mukaan lukien), hirviöitä ja robotteja. Ihmiset ovat kloonisotilaiden lisäksi esim. automaattiasein aseistautuneita vartiointiliikkeen heppuja, jotka pistävät kampoihin siinä missä kloonisotilaatkin, vaikkeivät suoritakaan komeita kommandotyylisiä sisääntuloja. Hirviöitä esiintyy eniten eräänlaisissa unijaksoissa, joissa ei onneksi ole Max Paynen tapaista tasohyppelyä. Predatorin tavoin lähes näkymättömät salakavalat olennot, sekä peli loppupuolella kuin helvetin porttien läpi maan pinnalle pelaajan eteen tunkeutuvat demonit ovat vaikuttavaa katseltavaa ja poikkeavat taistelutaktiikoiltaan täysin kloonisotilaista. Vaikka erilaisia vihuja onkin loppujen lopuksi vain kourallinen, ei minkään kanssa taisteluun kyllästy, vaan niitä vuorotellaan sopivasti ja haastavuus on kohdallaan.

Lisäksi tahtia vievät toisenlaiseen suuntaan pelottelukohtaukset, joissa mm. edellä mainittuja demoneja sikiää, oikeiksi luultuja hahmoja katoaa savuna ilmaan ja aluksi viattoman näköinen juonen kannalta keskeinen pikkutyttö Alma antaa kuulla tai nähdä itsestään. Välillä ruudulla välähtää pelottavia kuvia, ovet sulkeutuvat itsekseen, valot välkkyvät ja muuta todella kummallista ja pelottavaakin tapahtuu. Pelottelut toimivat yllättävän hyvin vaikkei pitäisikään kaiken maailman Ringu elokuvia pelottavina ja saavat ne välillä säpsähtämäänkin. Paikoin musiikki tekee hommasta entistä tunnelmallisempaa. F.E.A.R. onkin parhaimmillaan yksin yöllä pimeässä pelattuna. Äänimailma on jokaista kolahdusta ja kosahdusta myöten hyvin toteutettu tukemaan tunnelmaa entisestään. Ääninäyttelykin on kohdallaan, mutta puhelinvastaajiin jätetyt viestit ovat joskus liian pitkiä ja tylsää kuunneltavaa, vaikka ne selventävätkin juonta, sillä mieli halajaa takaisin räiskimään. Sivuhahmojakin matkalla nähdään muutama, mutta lähinnä välinäytöksissä jonka jälkeen he eivät yleensä lähde pelaajan mukaan vaan jäävät nössöinä turvaamaan selustaa tai muuta vastaavaa. Vihastuttavin ja ihastuttavin hahmoista on sairaalloisen ylilihava ja näsäviisas nörtti, jonka apua pelaaja tarvitsee edetäkseen.

Kenttäsuunnittelu on pääosin onnistunutta ja sopivan vaihtelevaa. Välillä kuitenkin iskee paha bon voyage… siis deja vu -tunne, kun koluaa sadatta samannäköistä toimistonurkkausta tai kiipeää viidettä hajonnutta hissikuilua ylös päätyäkseen sadanteen ensimmäiseen toimistoon. Matka kulkee paitsi toimistorakennuksien ja hissikuilujen läpi myös mm. viemäreissä, teollisuuslaitoksissa, laboratorioissa sun muissa perusympäristöissä. Monet paikat tuovat hyvässä mieleen Max Payne -pelit. Matka on pääosin sopiva annostelu adrenaliinia ja jännitystä putkessa juostuna. Ainoastaan lataustauot rikkovat illuusiota, mutta usein ne merkitsevät siirtymistä uuteen paikkaan esim. helikopterin välityksellä. Juonta kuljettavat pelottelu ja kauhunäytökset tuntuvat välillä sekavilta, mutta loppua kohden aiemmin saadut palaset loksahtelevat kohdalleen. Kokonaisuutena juoni toimii ihan hyvin vaikka välillä tuntuukin junnaavan paikallaan. Ikimuistoinen loppuratkaisu lyö paitsi leuan vielä kerran lattiaan, myös vetää maton useimman tusinaräiskinnän alta voimalla.

Tusina tarpeellisia tussareita

Tuliaseita löytyy tuiki tavallisista pistooleista haulikoiden ja erilaisten sarjatuliaseiden kautta sinkoon ja erikoiseen sädeaseeseen. Aseita mahtuu mukaan vain kolme, joten valintoja joutuu jatkuvasti tekemään, mutta aseiden ja kranaattien nopea vaihtaminen on helppoa. Pistoolit ovat pitkään käypä ase, sillä erityisesti tuplana ne tekevät tarkemmin vahinkoa kuin yksikään automaattiase, koska varsinaista tarkkuuskivääriä ei ole, ainoastaan kiikaritähtäimellä varustettu rynkky. Pistoolit hylkää mielellään vasta kun löytää vastustajat yhdestä kunnon osumasta luurangoiksi käristävän sädeaseen, joka tappaa talossa ja puutarhassa keskimatkan kiikaritähtäimen avulla. Hyvin kauas ampuu myös ihastuttavan tehokas naulapyssy, jonka ammukset ovat pienen puunrungon paksuisia. Haulikko tekee tietysti tuhoa erityisesti lähitaistelussa, mutta aivan toiseen sfääriin sen tuhovoiman vie myöhemmin saatava mielenosoitusten purkamiseen erikoistunut automaattinen versio. Sinko ampuu kolme pikkurakettia kerralla ja kantaa vain 18 ammusta, joten säästeliäs pääsee pidemmälle. Kaikkien aseiden osumatarkkuuteen vaikuttaa liikkuminen ja tähtäysmoodin käyttö, jonka näkee kätevästi kokoaan vaihtavasta tähtäimestä. Rynkyn kanssa kaukomaaleja vastaan ramboilu tai onnenkantamoisen haku ei siis onnistu edes paikallaan olevaan maaliin, vaikka hidastaisikin aikaa, vaan oikeaan tehtävään tulee valita oikea työkalu.

Ohjaustuntuma ja -systeemi ovat muuten onnistuneita, paitsi että sormia tuntuu joskus olevan liian vähän, kun samaan aikaan pitäisi olla kyykyssä, liikkua, ampua, hidastaa aikaa, tähdätä ja käyttää fikkaria. Hidastus ja tähtäin ovat onneksi painokytkimiä, mutta joskus tähtäyksen päälle jäämisestä on haittaa, sillä silloin huitaisunappi vain poistaa tähtäysmoodin ja vihulainen ehtii huitaista vaikka pelaajan pitäisi olla se antava osapuoli. Yllätyshyökkäyksissä tähtäys-, hidastus- ja kurkistusnappiyhdistelmä on rautaa ja puolet partiosta on usein vainaa ennekuin hylsyt ehtivät tipahtaa lattialle. Ältsin makean hidastuksesta tekee paitsi sumennusefekti ja luotivanat, myös äänien madaltuminen, jota pidänkin melko lailla pakollisena hidastusta hyödyntävissä peleissä. Räjähdykset ovat hidastamattominakin upeaa silmäkarkkia erityisesti paineaallon ansiosta. Grafiikka on kautta linjan aikaisekseen peliksi jotain ennennäkemätöntä ja vaatiikin huipputehoja. Parempaa syytä koneen päivittämiseen sai pelin ilmestyessä kissoin ja koirin etsiä. F.E.A.R. on ainutlaatuinen räiskintäkokemus, jonka ainoat haittapuolet ovat paikoin tylsät kentät ja muut pikkuviat, kuten muutamat bugit ja rajallinen tallennuspaikkojen määrä.

Toimiva moninpelikin paketista löytyy. Lyhyen kokeilun perusteella hidastus toimii siinä hämmästyttävän hyvin ja peliin pääsi mukaan melko helposti. Hankin pelin Director’s Editionin pian pelin ilmestymisen jälkeen ja olen pelannut sen vasta kerran läpi, mutta siinä vierähtikin kymmeniä tunteja laatuaikaa, kun palasin halusta pelata useimmat taisteluista heti useana pikauusintana eri taktiikalla toteutettuna. Vain taivas ja koneen tehot ovat rajana. Ohjaajan versio on pakattu DVD:lle ja mukana on DVD ekstrojen tapaisia pätkiä: Making of -dokkari, näytelty esinäytös pelin tapahtumille, ohjaajan kommenttiraita ja hauska P.A.N.I.C.S. -hupailupätkä.

Hyvää:
+ Uskomattoman hienoa ja hyvin toimivaa räiskintää
+ Hidastus ja muut tehosteet loksauttavat leuan monesti
+ Vihollisten kiitettävä tekoäly ja realistinen käyttäytyminen
+ Pelottelu toimii hyvin
+ Tiheä tunnelma
+ Unohtumaton loppuratkaisu


Huonoa:
- Paikoin kentät toistavat liikaa itseään
- Ilmestyessään melko korkeat konevaatimukset

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XLI

Duke Zone II
Genre: FPS
Kehittäjä: WizardWorks Software
Julkaisija: Creative Carnage
Vuosi: 1997
Muuta: Vaati alkuperäisen Duke Nukem 3D:n tai Atomic Editionin
Arvosana (0-10): Ei arvosanaa

Duke Zone II on yksi lukuisista yhdellä kerralla hankkimistani lisäosista mainioon Duke Nukem 3D:hen. Se on kärsinyt saman kohtalon kuin myös 3 uutta episodia peliin tuova Duke Xtreme: Paremmat, joskin lyhyemmät lisäosat ovat vieneet kiinnostuksen, joten en ole jaksanut pelata sitä läheskään tarpeeksi arvostelua varten. Duke Zone II tuo siis peliin 3 uutta episodia, mutta ei mitään muuta. Ei uusia vihollisia, aseita tai edes yhtä vanhaa asetta uudella ulkonäöllä kuten Duke Xtreme. Ei vaikuta kovin hyvältä. Palailen ehkä joskus asiaan, mutta epäilen vahvasti jaksanko.

tiistai 3. huhtikuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XL

Duke Xtreme
Genre: FPS
Kehittäjä: Sunstorm Interactive
Julkaisija: WizardWorks Software
Vuosi: 1997
Muuta: Vaati alkuperäisen Duke Nukem 3D:n tai Atomic Editionin
Arvosana (0-10): Ei arvosanaa

Lisäosia mainioon Duke Nukem 3D:hen riittää - ehkä jopa liikaakin, jolloin kova kilpailu on joillekin huonompi juttu. Duke Xtreme yrittää takoa kuumaa rautaa tarjoamalla jopa viisikymmentä uutta kenttää kolmeen episodiin jaettuna sekä pari uutta asetta. Uudet aseet ovat käytännössä potkimisen korvaava puukko, pistoolin korvaava vaimennettu versio, sekä ulkonäöltään hiukan erilainen miniohjusase. Mutta kenttiä pelissä siis riittää ja paljon, tosin niitä on haukuttu paikoin tylsiksi ja peliä erittäin bugiseksi. Siksi itsekään en ole jaksanut pelata sitä muutamaa tasoa enempää ja voi olla että en koskaan tai ainakaan pitkään aikaan jaksakaan sillä Duke Nukem innostukseni on jo menossa ohi.

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXIX

Duke Nuclear Winter
Genre: FPS
Kehittäjä: WizardWorks Software
Julkaisija: GT Interactive
Vuosi: 1997
Muuta: Vaati alkuperäisen Duke Nukem 3D:n tai Atomic Editionin
Arvosana (0-10): 8,1

Duke Nuclear Winter on kolmas lisäosa Duke Nukem 3D:hen ja se tuo peliin muiden lisäosien tapaan yhden uuden episodin. Muukalaiset ovat yhteistyössä ilkeiden tonttujen kanssa kaapanneet pohjoisnavan ja Joulupukin. Duken on siis jälleen riennettävä apuun pelastaakseen maailman… tai siis Joulun. Nuclear Winter kulkee läpi seitsemän tehtävän alkaen ensimmäisestä alkuperäisestä episodista tutuista hieman muunnelluista maisemista päätyen pohjoisnavalle itse joulupukin pajaan. Tasot ovat pääosin taattua laatua, mutta kärsivät paikoin ehkä liikaa mielikuvituksen puutteesta ja lyhyydestä.

Uusia aseita tai one-linereita Nuclear Winter ei peliin tuo, mutta uusia vihollisia sen sijaan riittää. Matkallaan Duke kohtaa mm. lumipalloja ja jääkiteitä viskovia lumiukkoja sekä monia eri aseita kantavia tonttuja, joista jää usein kuollessaan lahjapaketti, josta Duke voi löytää vaikka jonkun aseen tai lääkelaukun. Lumiukot ja tontut ovat ovelaa porukkaa, sillä he eivät ääntele mitenkään liikkuessaan, eivätkä kumma kyllä kuollessaankaan. Lisäksi suurin osa vanhoista vihollisistakin tekee paluun jouluvaatteisiin puettuna. Ennen niin vaarallinen raketteja peräpäästään ampuva muukalainen on tällä kertaa jääkiteitä ampuva lentävä lumiukko. Musiikki on vaihdettu mihinkäs muuhunkaan kuin kaikille tuttuihin joululauluihin, tosin onneksi ilman laulua. Vaikkakin melko lyhyt ja paikoin mielikuvitukseton, on Nuclear Winter parempi kokonaisuus kuin Duke it out in D.C., mutta ei uusien aseiden puutteen takia pärjää Duke Caribbeanille. Hankin tämänkin lisäosan samoihin aikoihin muiden kanssa ja senkin olen pelannut kerran läpi.

Hyvää:
+ Kenttäsuunnittelun laatu suurimmaksi osin kohdallaan
+ Monia uusia vihollisia


Huonoa:
- Ei uusia aseita tai one-linereita
- Lyhyehkö

torstai 22. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXVIII

Duke it out in D.C.
Genre: FPS
Kehittäjä: Sunstorm Interactive
Julkaisija: WizardWorks Software
Vuosi: 1997
Muuta: Vaati alkuperäisen Duke Nukem 3D:n tai Atomic Editionin
Arvosana (0-10): 7,8

Duke it out in D.C. on ensimmäinen lisälevy Duke Nukem 3D:hen. Muukalaiset ovat kaapanneet itsensä Yhdysvaltojen presidentin, joten Duken on lähdettävä pelastusretkelle läpi Washington D.C.:n. Duke it out in D.C. tuo peliin yhden uuden episodin, jossa Duke seikkailee läpi yhdeksän kentän ja yhden salakentän mm. kuuluisissa rakennuksissa kuten Valkoisessa talossa, Lincoln Memoriaalissa ja Smithsonian Museumissa, sekä arkisimmissakin ympäristöissä, kuten metroasemilla. Muuta uutta Duke it out in D.C. ei valitettavasti peliin tuo. Ei uusia vihollisia, aseita, tai edes Duke Caribbeanin tapaan vanhoja aseita uusilla äänillä ja ulkonäöllä.

Vaikka Duke it out in D.C.:n kentät ovat jälleen pääosin hyvin toteutettuja ja toimiva sekä paikoin alkuperäisiäkin hienompia, jää sen muun varsinaisen uuden sisällön vähyyden takia heikoimmaksi pelaamakseni Duke Nukem 3D:n lisäosaksi. Uusia hauskoja one-linereita Dukelta sentään kuullaan, mutta Duke Caribbeaniin verrattuna niitä on todella vähän. Sunstorm Interactive selvästi oppi virheistään, kun laittoi seuraavaan lisäosaan muutakin uutta kuin uuden episodin. Hankin Duke it out in D.C.:n samoihin aikoihin muiden Duke Nukem 3D:n lisäosien aikaa ja senkin olen läpäissyt vain kerran. Pelin vanhuuden ja uuden sisällön vähyyden takia toista kertaa ei ainakaan vähän aikaan tule.

Hyvää:
+ Kenttäsuunnittelun laatu edelleen kohdallaan

Huonoa:
- Uuden episodin ja muutaman one-linerin lisäksi ei mitään uutta

keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXVII

Duke Caribbean: Life's a Beach
Genre: FPS
Kehittäjä: Sunstorm Interactive
Julkaisija: WizardWorks Software
Vuosi: 1997
Muuta: Vaati alkuperäisen Duke Nukem 3D:n tai Atomic Editionin
Arvosana (0-10): 8,4

Duke Caribbean - Life’s a Beach on lisäosa, jonka tapahtumat alkavat Duke Nukem 3D:n jälkeen. Duken onnistui siis piestä muukalaiset ja estää heidän aikeensa, joten vihdoin Duke lähtee ansaitulle Karibian lomalle huomatakseen vain, että muukalaisetkin ovat siellä ”lomailemassa”. Eli jälleen täytyy pelastaa maailma, tai ainakin osa siitä. Duke seikkailee Karibialla mm. hotellissa, markkinoilla, vesipuistossa ja raunioissa läpi seitsemän tehtävän ja yhden salakentän. Lisäksi pelin mukana tulee neljä moninpelikarttaa.

Uuden episodin lisäksi Duke Caribbean tuo mukanaan teoriassa täysin uudet aseet, tavarat ja viholliset. Käytännössä ne ovat samat vanhat aseet uudella ulkonäöllä ja äänillä, mutta muutama oikeasti uusi vihollinen pelistä löytyy, kuten ärsyttävä lokki, joka paskoo päälle minkä kerkeää. Vanhat viholliset on puettu lomavaatteisiin, kuten Havaiji-paitoihin, aurinkolaseihin, leihin ja uimaleluihin. Entiset lentoaluksilla lennelleet siat pomppivat nyt uimalelulla maata pitkin. Suojana toimii tietysti aurinkovoide, terveyttä saa banaaneista ja steroidit korvaa tulinen kastike. Vanhat pistooli ja haulikko on korvattu vesiaseilla, konekivääri myrkkynuoliaseella, sinko kookospähkinälaukaisimella, putkipommit räjähtävillä ananaksilla, kutistusase voodoo-sormuksella, jäädytysase jääpalakoneella ja lasermiinat voodoo-ansoilla. Kumma kyllä vesiaseet toimivat kaikkien muiden aseiden tavoin myös veden alla.

Huumoria siis löytyy jälleen aimo annos varsinkin kun Dukella on iso tukku uusia hauskoja one-linereita. Myös seksuaalisen materiaalin määrä on lisääntynyt, sillä Dukehan seikkailee lämpimässä lomaparatiisissa, joten on täysin luonnollista, että kaikki naiset ovat hyvänäköisiä ja bikineihin puettuja. Tällä kertaa osa naisista myös liikuskelee ympäriinsä ja puhuu Dukelle kysymättäkin, mm. kehuen hänen pyssynsä kokoa. Kokonaisuutena Duke Caribbean on paras pelaamistani lisäosista, koska uuden episodin lisäksi se tuo siis mukanaan hauskasti muokatut aseet ja viholliset, toisin kuin Duke it out in D.C. Lisäksi Caribbeanin kentät ovat entistä innovatiivisempia ja monipuolisempia, kuten vesipuisto, jossa on monia monimutkaisia vesilaitteita. Hankin pelin samoihin aikoihin Atomic Editionin kanssa ja olen pelannut sen kerran läpi.

Hyvää:
+ Hauskat "uudet" aseet ja viholliset
+ Entistä monipuolisemmat kentät


Huonoa:
- Lyhyehkö
- Ei graafisia parannuksia


tiistai 20. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXVI

Duke Nukem 3D: Atomic Edition
Genre: FPS
Kehittäjä ja julkaisija: 3D Realms
Vuosi: 1996
Arvosana (0-10): 9,0
Duke Nukem 3D:n omistajille: 7,6

Duke Nukem 3D Atomic Edition (toiselta nimeltään Plutonium Pak) on paranneltu ja laajennettu versio aiemmin samana vuonna julkaistusta Duke Nukem 3D:stä. Se siis sisältää aiempien kolmen alkuperäisen episodin lisäksi uuden neljännen episodin, joka koostuu yhdestätoista tehtävästä. Vaikka Duken onnistuikin estämään maailmanvalloituksen ja pelastamaan naiset, eivät muukalaiset suinkaan ole lyötyjä. He aikovat luoda risteytysrodun saattamalla yhden vangitsemistaan naisista raskaaksi. Peli alkaa soluttautujan kuvaamasta materiaalista kun nainen alkaa synnyttää. Duken on siis jälleen estettävä muukalaisten kieroutuneet aikeet.

Uusi episodi tarjoaa paitsi 11 taattua 3D Realms laatua olevaa kenttää, myös yhden uuden aseen ja muutaman vihollisen. Uusi ase on kutistajan vastakohta eli laajentaja, joka laajentaa sen uhreja kunnes ne poksahtavat komeasti. Uusiin vihollisiin on otettu entistä enemmän vaikutteita Alien elokuvista, sillä yksi uusista vastustajista muistuttaa erehdyttävästi Alienia terävine kynsineen ja vihreine verisoluineen. Toinen uusi muukalaismuoto on LAPD:n sian ajama minitankki. Lisäksi pelissä on tietysti uusi loppuvastus, mutta siihen lisäykset sitten jäävätkin vihollisten ja tavaroiden osalta.

Atomic Editionissa on useita muita pikku säätöjä, korjauksia ja parannuksia alkuperäiseen peliin verrattuna, mutta niistä kaikki tai ainakin suurimman osan saa alkuperäiseen peliin päivityksen muodossa. Siksi peliä on vaikea suositella Duke Nukem 3D omistajille, sillä silloin saa tavallaan vain yhden uuden episodin, aseen ja muutaman vihollisen. Kätevimpiin parannuksiin kuuluvat mm. maksimiresoluution nostaminen sekä näppäinten ja muiden asetusten entistä helpompi ja monipuolisempi muokkaus myös kesken peli eikä erillisestä setup ohjelmasta. Peli on myös huomattavasti Windows ystävällisempi ja muokattavampi. Aidon Atomic Editionin mukana tulee kaikenlaista keräilysälää ja ohjetta auttamaan pelaajia modaamaan peliä entistä helpommin ja monipuolisemmin ja sen koodia on myös muokattu aloittelijaystävällisemmäksi.

Atomic Editionissa ja sen uudessa episodissa on tallella kaikki Duke Nukemin parhaat puolet, kuten huumori sekä monipuoliset ja hyvin toteutetut kentät. Siinä on myös korjailtu monia pikkuvikoja ja monipuolistettu säätöjä, sekä tehty muita parannuksia joista tosin suurin osa tulee myös normaalin päivityksen mukana, joten vähäisen uuden pelisisällön takia Atomic Edition ei välttämättä ole suositeltava hankinta Duke Nukem 3D:n omistajille. Mutta nykyäänhän sen hinta keikkuu varmaan jossain puoli-ilmaisen tienoilla. Itse "hankin" Atomic Editionin vasta joskus viime vuonna, enkä ole vielä pelannut sitä ihan loppuun asti.


Hyvää:
+ Uudessa episodissa on alkuperäisten parhaat puolet tallella
+ Bugeja korjattu ja säätövaraa lisätty ja helpotettu
+ Pelittää paremmin Windowsilla ja on helpommin modattavissa


Huonoa:
- Vain yksi uusi ase ja kolme uutta vihollista
- Pikkukorjaukset ja muutokset saa myös ilmaisena päivityksenä

maanantai 19. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXV

Duke Nukem 3D
Genre: FPS
Kehittäjä & julkaisija: 3D Realms
Vuosi: 1996
Arvosana (0-10): 8,8

Duke Nukem 3D:n nimihenkilö Duke Nukem on maailman machoin ja egosentrisin äijä, naistenmies ja yleensäkin hiton kova jätkä, jota naiset rakastavat ja joita hän rakastaa sekä inhoaa kaikkea heitä uhkaavaa. Duke Nukem sarjan kolmannessa ja pelin nimestä helposti päätellen ensimmäisessä kolmiulotteisessa osassa pelaaja astuu jälleen Duken saappaisiin tehtävänään pelastaa maailma. Tällä kertaa avaruusoliot hyökkäävät Los Angelesiin, muuttaen paikalliset pollarit käveleviksi ja vihamielisiksi sioiksi ja kaapaten useita Dukelle rakkaita ihmisiä: Naisia. Duken sanat “Nobody steals our chicks… and lives!” kiteyttävät hänen motiivinsa hyvin.

Peli sijoittuu johonkin lähitulevaisuuteen ja alkaa siis Los Angelesista, kun muukalaiset ampuvat alas Duken lentoaluksen, jolla hän yritti lähteä niiden perään. Duke kiroaa “Damn those alien bastards for shooting down my ride!” ja peli voi alkaa. Piestyään muukalaiset Amerikassa Duke kiroaa ”I’m coming to get the rest of you alien bastards!” ja lähtee avaruuteen maanpuolustusavaruusasemalle ja kuuhun. Hoideltuaan muukalaiset avaruudessa täytyy Duken vielä matkustaa Japaniin pieksemään viimeistenkin muukalaisten lätyt sanoin ”It’s time to kick ass and chew bubblegum… and I’m all out of gum!” Peli siis kulkee läpi kolmen episodin ja koostuu yhteensä 28 tehtävästä. Jokaisen tehtävä on erillinen kokonaisuus, jolla on kuitenkin yleensä selvä yhteys seuraavaan tehtävään. Kaikki tehtävät päättyvät itsetuhonapin painamiseen, paitsi episodien viimeiset tehtävät, joissa tulee tappaa pomovastus. Tehtävien lopuksi näytetään juonivideoita vain episodien lopulla, mutta kaikkien tehtävien päätyttyä pelaajalle kerrotaan kuinka monta kaikista vihollisista tuli tapettua, montako salapaikkaa pelaaja löysi, ja paljonko aikaa kului verrattuna par aikaan ja tekijätiimin ennätysaikaan. Kun painaa jotain näppäintä jatkaakseen heittää Duke jonkun one linerin ja seuraavan kentän nimi ja latausruutu ilmestyy.

Läpi kenttien vastaan tulee erilaisia vihollisia, kuten pistoolein, lentorepuin ja joskus myös teleportaatiovälinein varustettuja, koirien tapaan murisevia muukalaisia. Entiset LAPD:n lainvalvojat käyvät päälle haulikoin ja luotiliivein varustettuna sekä joskus myös lentoaluksella lennellen. Muukalaisista löytyy myös konekiväärillä räiskiviä kahdella jalalla käveleviä rotan näköisiä ketteriä otuksia, jotka myös lennättävät ulostettaan kaaressa Duken päälle. Uhkaavimpia vastuksia ovat lentävät otukset, jotka ampuvat raketteja peräpäästään. Viholliset ovat saaneet vaikutteita ainakin Alien elokuvista, sillä erityisesti avaruusasemilla ja kuutukikohdassa nähdään paljon munia, jotka avautuvat Alien elokuvien tapaan ja joista ryömii esiin katoissakin ryömiviä naamalle tarttuvia facehuggereita muistuttavia olentoja, jotka kuitenkin saa helposti irti. Munien ohella pelistä löytyy Alien leffojen tapaan orgaaniseen kasvustoon vangittuja naisia, jotka vaikertavat ”Kill me!” Useimmiten naisen tappamien kuitenkin johtaa vihollisen tai vihollisjoukon ilmestymiseen. Myös vapaana olevien naisten kuten strippareiden tappamien tuo rangaistukseksi paikalle vihollisia. Mahtipontisesti ja karmivasti karjuvia ja ulvovia pomovastuksia lukuun ottamatta ehdottomasti karmivin vastustaja on energiarenkaita ampuva lentävää mustekalaa muistuttava olio, joka päästää itsekseen pirullista delfiiniä muistuttavia narinaääniä ja selkäpiitä karmivia huutoja vahinkoa saadessaan.

Muukalaisten kurmottamiseen pelistä löytää yhdeksän erilaista asetta: Pistooli, haulikko, konekivääri, sinko, putkipommeja, kutistusase, sarjatulena miniohjuksia ampuva ase, lasermiina ja jäädytysase. Aseita ja niiden ammuksia saa satunnaisesti myös vihollisilta. Ammuksia mukaan mahtuu rajattu määrä per ase, jota on kasvatettu 1.5 päivityksessä eli Atomic Editionissa. Lisäksi Duke voi ampuessaan potkia toisella jalalla ja ammusten loputtua molemmilla jaloilla ennen päivitystä bugin ansioista jopa yhtä aikaa ja samalla juosten. Hauskimmat aseet ovat kutistusase ja jäädytysase, joista ensimmäinen kutistaa viholliset tallauskokoisiksi ja jälkimmäinen jäädyttää heidät kokonaan. Molempien vaikutus kuitenkin lakkaa melko pian, jollei pelaaja litistä kutistettuja tai potkaise hajalle jäädytettyjä vihollisia, joka tapahtuu onneksi automaattisesti tarpeeksi lähelle mennessä. Pelistä löytyy myös muutamia hyödyllisiä mukana kulkevia välineitä, kuten pimeänäkölasit, lentoreppu, parantava lääkelaukku, vihollisia hämäävä hologrammi ja juoksunopeutta väliaikaisesti tehostavat steroidit. Kentistä voi poimia myös luotiliivejä, perinteisiä kertakäyttöisiä lääkelaukkuja, sekä Atomic Health -salaesineitä, jotka parantavat Dukea viidenkymmenen pisteen verran jopa yli maksimimäärän eli sadan.

Pelin etenemisen kannalta tärkeimmät esineet ovat avainkortit, joita pelissä on kolmea eri väriä. Jokainen värikoodattu kortti sopii tiettyyn oveen tai laitteeseen jossain päin kenttää ja on käytettävissä vain kerran, jonka jälkeen ovi aukeaa ilman korttia. Useimmiten jokaisen kortin löytäminen on kentän läpäisyn kannalta välttämätöntä, mutta ne voivat myös avata salapaikkoja. Useimmiten salapaikat kuitenkin löytyvät piilossa olevista koloista ja ilmastointikanavista, tai seinässä olevasta halkeamasta, jonka voi räjäyttää hajalle. Paitsi Atomic Health -salaesineitä, salapaikoista voi löytää myös ennennäkemättömiä aseita ja reittejä salakenttiin. Salakentän löydettyään ei enää voi tai edes tarvitse palata kenttään, josta löysi reitin sinne.

Kentät ovat hyvin ja monipuolisesti suunniteltuja, ja niissä näkee monia sen ajan kolmiulotteisille räiskintäpeleille ennennäkemättömiä ominaisuuksia, kuten avoimia sekä todella korkeita ulkotiloja, kokonaisia vedenalaisia kaupunkeja ja interaktiivisia esineitä. Avainkorttilukijoiden lisäksi Duke voi mm. käännellä valokatkaisijoita, käydä vessassa, juoda niistä tai muista lähteistä vettä parantaakseen hitaasti itseään, räplätä biljardipöytää tai videopeliä, antaa strippareille rahaa ja katsella valvontakameroiden kuvaa. Vaikka esineiden käyttämisellä ei pelin etenemisen kannalta ole merkitystä tuovat ne pelimaailmaan siellä olon tunnetta ja aitoutta. Lisäksi valvontakameroiden katselulla näkee monien vihollisten sijainnin ja pystyy havainnoimaan mitä jossain kauempana tapahtuu, kun painaa jotain nappia. Nappulat ovatkin kortinlukijoiden lisäksi ainoat etenemiseen vaikuttavat esineet, ja niitä on paikoin myös monta vierekkäin, jolloin pelaajan tulee etsiä oikea yhdistelmä, joka avaa jonkin oven tai käynnistää keinon päästä eteenpäin.

Kenttien maisemat vaihtelevat kaduista, kanjoneista ja vankilan pihasta sekä muista ulkotiloista elokuvateattereihin, baareihin, toimiostoihin ja avaruusasemiin sekä muihin sisätiloihin. Niissä on ovien lisäksi monia muita liikkuvia osia, kuten erittäin korkeitakin hissejä, sortuvia rakennuksia ja pyöriviä hammasrattaita, joiden välistä pelaajan tulee mahtua ajoittamalla liikkeensä oikein. Monien ikkunoiden lasit ovat rikottavissa, ja paikoin seinät voi räjäyttää auki ja skriptatuissa kohdissa ne myös räjähtävät itsekseen. Välillä ryömitään ilmanvaihtokanavissa tai viemäreissä facehuggereita vältellen, kun taas toisaalla kiivetään kanjonin viertä ylös väistellen lentoreppumuukalaisten luoteja tai sukelletaan tulvan alle jääneen kaupungin toimistotalon huoneissa ja käytävissä varoen haita ja mustekaloja, joten vaihtelua, mielikuvitusta ja tunnelmaa kentissä riittää moniin muihin sen ajan peleihin, kuten Doomeihin ja ensimmäiseen Quakeen verrattuna. Kentät eivät myöskään ole läheskään niin putkimaisia, sillä useimmat kentistä ovat täynnä monia vaihtoehtoisia reittejä ja vaativat pientä edes takaisin kulkemista avaamaan avainkorteilla ovia. Suunnistuksen helpottamiseksi esille voi ottaa kaksiulotteisen kartan, joka laajenee sitä mukaan kun kenttää tutkii. Kartan saa rautalankamallina kolmiulotteisen näkymän päälle tai yksinään täytettynä versiona, jolloin Duke voi silti liikkua normaalisti, joskin esineiden päälle hyppääminen voi olla hankalampaa.

Pelin ohjaus toimii ilahduttavasti myös näppäimistöllä ja hiirellä, tosin ylös ja alaspäin katsominen on ensimmäisiin oikeasti kolmiulotteisella moottorilla tehtyihin peleihin kuten Quakeen verrattuna jokseenkin kankeaa ja luonnotonta. Duke Nukem 3D onkin minulle se peli, jossa opettelin mm. sivuttain liikkumisen ja hiiren sekä näppäimistön käytön FPS pelin ohjaamiseen. Näppäimet voi muokata haluamikseen hiiren eri suuntia ja tuplaklikkauksia myöten, tosin tämä täytyy tehdä erillisestä setup ohjelmasta ennen Atomic Editionia. Pelin alkuvalikossa pyörii demo, joita voi myös itse nauhoittaa missä vain ja niin paljon kuin kovalevytila sallii, jolloin ne pyörivät peräkkäin alkuvalikossa. Demon äänet saa päälle poistamalla alkuvalikon näkyvistä escape -näppäimellä. Tallentamista varten on rajattu määrä paikkoja eikä pikatallennusta ole, mutta tallennusvalikon saa pikanäppäimellä esille.

Pelin grafiikka on nykykäsityksen mukaan rumaa, mutta aikoinaan se oli hienoa, monipuolista ja jo alle 640x480 resoluutiolla myös pinnoilla olevan tekstin osalta selkeää. Duken maailma on täynnä värejä, esineitä ja hauskoja yksityiskohtia, kuten leffajulisteita ja televisioita, joissa pyörii lyhyt filmi. Tosin suurin osa maailman esineistä on kaksiulotteisia, joten jotkut niistä ”kääntyvät” sitä mukaa, kun pelaaja kiertää niitä. Vihollisetkin ovat kaksiulotteisia, mutta niillä on monta eri suunnasta näkyvää kuvaa ja erilaiset kuvat ampumiselle, osumiselle, kuolinanimaatiolla jne. Sujuvaa animaatiota varten kuvia on tosin melko vähän, joten liike voi paikoin näyttää karulta. Grafiikka-asetukset ovat muokattavissa resoluution ja kuvan koon osalta kesken pelin ja Atomic Editionissa resoluution saa jopa 1280x960 kokoiseksi. Peliin on nykyään saatavilla myös 3D High Resolution Pack, joka tekee vihollisista ja monista esineistä sekä pinnoista aidosti kolmiulotteisia.

Pelin äänet ovat monipuolisia ja selkeitä varsinkin aseäänien ja Duken puheen osalta, joka tosin kärsii paikoin kohinasta. Aseista erityisesti haulikko kuulostaa komealta ja muutkin aseäänet jytisevät sen aikaiselle pelille komeasti, paitsi kolmipiippuinen konekivääri kuulostaa enemmän sarjatulta ampuvalta äänenvaimennetulta pistoolilta. Räjähdysäänet ovat varsin hienoja, mutta itse räjähdys on kaksiulotteisuuden takia joskus omituisen näköinen. Vihollisten ääntely on runsasta ja monipuolista ja luo tunnelmaa kun viholliset voi joskus kuulla ääntelevän kulman takana tai seinän toisella puolella. Ympäristöstä lähtee erilaisia jatkuvia ääniä esim. humisevista laitteita sekä kolisevista laitteista lyhytkestoisia ääniä lähtee mm. kävelemällä puskien tai kasvien läpi, törmäämällä voimakenttään tai muuten käyttämällä interaktiivisia esineitä.

Musiikki on pelin tunnelmaan loistavasti sopivaa ja erityisesti alkuvalikon osalta hyvässä mielessä mieleenpainuvaa. Paras osa pelin äänistä on kuitenkin Duken vuorosanat. Duke heittää hauskaa macholäppää one linerien ja sarkastisten kommenttien muodossa paitsi juonen ennalta määräämissä kohdissa, myös esim. tappaessaan muukalaisia erityisesti räjäyttämällä tai litistämällä niitä. Hauskaa läppää lentää myös mm. vessassa käydessä, nappuloita etsiessä, liian kauan paikalla ollessa tai salapaikkoja löytäessä. Karaokebaarissa mikrofoonia käyttämällä Duke kajauttaa ilmoihin ”Born to be Wiiiiillllddd!” ja pelihallissa Duke Nukem II peliä räplätessä ”Hmm. Don’t have time to play with myself.” Vuorosanoista löytyy myös hauskoja viittauksia muihin ammuskelupeleihin ja leffoihin, kuten Doom, Quake, Postal ja Star Wars.

Muutenkin peli on täynnä mustaa huumoria ja hauskoja viittauksia elokuviin, peleihin, ihmisiin ja maailmantapahtumiin. Eniten huomiota on herättänyt kohtaus, jossa Duke löytää salapaikasta Doom -pelin päähahmo Space Marinea muistuttavan ruumiin ja sanoo ”That’s one doomed space marine!”, sillä id Software haastoi aikoinaan 3D Realmsin ja Apogeen asiasta oikeuteen, mutta hävisi lopulta jutun. Mustan huumorin lisäksi pelissä nähdään runsaasti kiroilua, väkivaltaa (joka tosin kohdistuu lähinnä muukalaisiin), verta ja alastomuutta ja naisia alentavia seksistisiä teemoja, joten pienille lapsille se ei missään nimessä sovi mutta vastuuntuntoisilla järkeville nuorille vanhempien harkinnan mukaan kyllä, sillä itsekin pelasin sitä varhaisnuorena enkä ole sen (tai minkään muunkaan) vaikutuksesta alkanut esimerkiksi litistämään kutistettuja muukalaisia, juomaan vessanpöntöstä tai kehumaan omaa pelikuvaani. Grafiikan takia väkivalta ja alastomuus eivät edes ole kovin realistisia nykyaikaisiin peleihin verrattuna. Pelissä on myös mahdollisuus salasanalla suojatulle lapsilukolle, joka poistaa kaiken veren, alastomuuden ja seksistisen viittaukset.

Kokonaisuutena Duke Nukem 3D on hyvin toteutettu ja hauska räiskintäpelien klassikko, joka oli monella tapaa piristävä kokemus muihin sen ajan peleihin verrattuna. Se toi FPS genreen paljon pientä uutta ja muutamia suurempiakin juttuja. Pelin pelaaminen on vielä nykyäänkin hauskaa ajanvietettä lukuisien virallisten ja epävirallisten laajennusten sekä grafiikkaparannusten ansiosta, eikä hauskaan Duken läppään ja monipuoliseen kenttäsuunnitteluun kyllästy helpolla. Ainoastaan vihollisten tekoäly on sen verran ennalta arvattavaa ja Duken liikkuminen niin nopeaa, että perusvihollisten tappamien kulman takaa on usein liiankin helppoa. Suunnanvaihtonopeutta on järkevästi vähennetty Atomic Editionissa ja onneksi pelissä on neljä eri vaikeusastetta, joista korkeimmalla ei edes voi käyttää huijauskoodeja ja viholliset heräävät henkiin jonkin ajan kuluttua. Sain aikoinaan pelin ensimmäisen episodin käsittävän Shareware version kaveriltani ja myöhemmin kokoversion kopion serkultani. Aiemmin mainittujen asioiden opettelua helpotin koodien käytöllä, joista kuolemattomuuskoodia en pitkään aikaan tiennyt, vaan latasin aina pelin lopusta olevan serkkuni tekemän tallennuksen, jossa se oli päällä. Näin tappamalla loppuvastuksen pystyin aloittamaan uuden pelin tai lataamaan vanhan tallennuksen kuolemattomuuskoodi päällä. Sittemmin olen kyllä läpäissyt pelin monta kertaa ilman koodejakin. Jonkin aikaa sitten hankin pelin Atomic Editionin ja monia lisäosia, joita olen sittemmin välillä pelaillut ja jotka arvostelen viikon kuluessa jos jaksan ja ehdin.

Hyvää:
+ Monipuoliset ja hyvin suunnitellut kentät ja niiden puzzlet
+ Sen aikaiseksi peliksi elävä maailma täynnä interaktiivisia esineitä
+ Aseäänet, musiikki, vihollisten ääntely ja niiden luoma tunnelma
+ Duken heittämät läpät
+ Muu runsas huumori
+ Moderni tarkasti säädettävä näppäimistö- ja hiiriohjaus…


Huonoa:
- … joka tosin takkuilee pystysuunnassa tähdätessä
- Osa kaksiulotteisista esineistä karun näköisiä
- Liiankin nopea suunnanvaihtonopeus helpottaa peliä

perjantai 9. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXIII

Doom 3
Genre: FPS
Kehittäjä: id Software
Julkaisija: Activision
Vuosi: 2004

Arvosana (0-10): Ei arvosanaa

Kukapa tietokonepelejä harrastava ei tietäisi Doom -sarjaa? Doom 3 on räiskintäpelien pioneerina toimineen Doom sarjan kolmas selvästi kahta ensimmäistä osaa uudempi osa. Epäonnistunut koe Marsissa avaa vahingossa helvetin portit ja kaiken maailman demonit ja hirviöt pääsevät ulos, joten tuttuun tapaan pelaaja astuu avaruusmerijalkaväen sotilaan saappaisiin tehtävänään pelastaa maailma. Apuna toimivat erilaiset aseet ja tällä kertaa myös taskulamppu, sillä jostain syystä Marsiin ei näytä aurinko pahemmin paistavan. Kieltämättä upea grafiikka tukee pimeyden tuomaa kauhuefektiä erityisesti hienon varjojen ja valojen erottelun takia, mutta melko tahallaan pelin vaikeuttamiseksi taskulamppua ei ole missään aseissa valmiina kiinni tai sitä ei voi edes pitää toisessa kädessä ampuessaan pistoolilla. Netti täyttyikin melko pian pelin julkaisun jälkeen modeista, joilla taskulampun saa pultattua joihinkin aseista.

Aseiden tyypeistä ja toiminnasta en aio kertoa sen enempää, sillä en ole pelannut peliä kuin todella vähän sen alusta. Pelin hankittuani melko pitkän ajan päästä sen ilmestyttyä - kun hankin tarpeeksi tehokkaan ja ensimmäisen täysin oman koneeni - jaksoin testata sitä melko vähän ennen kuin paremmat pelit, kuten esim. F.E.A.R. veivät mielenkiinnon pois Doom 3:n pimeistä käytävistä, joissa demonit ilmestyvät ärsyttävästi tyhjästä pelaajan taakse. Vähäisen kokemuksen takia en siis arvostele peliä vaan ainoastaan esittelin sen lyhyesti. Saa tosin nähdä jaksanko sitä koskaan läpäistä kokonaan jos se alkaa puuduttaa ja toistamaan itseään, kuten monet arvostelijat ovat sanoneet.