Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajopeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajopeli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XLV

Elasto Mania
Genre: Kilpa-ajo
Kehittäjä: Balázs Rózsa
Julkaisija: Balázs Rózsa, Csaba Rózsa
Vuosi: 2000
Arvosana (0-10): 8,2

Elasto Mania on alun perin Action SuperCross tai lyhemmin Across nimisestä pelistä modernisoitu taitopeli, jossa pelaaja ajaa kiikkerällä moottoripyörällä läpi erilaisten kaksiulotteisten tasojen tehtävänään päästä vahingoittumattomana maaliin. Maalina toimii leijuva kukka ja matkalla tulee kerätä kaikki tasosta löytyvät omenat. Jossain tasoissa omenat saattavat vaihtaa painovoiman suuntaa ylös, alas tai johonkin sivulle. Kypärästä huolimatta pää on pelaajan ainoa heikko kohta. Jos pää osuu maahan tai sirkkeleihin, täytyy taso aloittaa alusta. Pisimmissäkään tasoissa ei minkäänlaista välitallennusta tunneta, joten tuskastumiselta ei voi välttyä. Pysyäkseen elossa ohjaa pelaaja takavetoista motocrosspyöräänsä kaasuttamalla, jarruttamalla ja heiluttelemalla vartaloaan eri suuntiin, jolloin pyörä pyörähtää tilanteesta riippuen myötä tai vastapäivään.

Moottoripyörän varustukseen kuuluvat erittäin joustavat jouset, ja muutenkin kestävä rakenne, sillä pelaaja voi roikkua melkein missä asennossa tahansa ja kovassa vauhdissa esteeseen törmätessä jouset venyvät hurjiin mittoihin ennen kuin painuvat takaisin kasaan. Oikealla vauhdilla, kulmalla ja oikea-aikaisilla kaasutuksilla, jarrutuksilla sekä heilautuksilla pelaaja pystyy pyörällään päätä huimaaviin temppuihin ja suorituksiin, joista uskaliaimmat huimapäätkään eivät uskalla uneksia. Rekisteröidyn Elasto Manian 54 tasossa vaativimmat temput eivät kuitenkaan ole aivan välttämättömiä läpäisyn kannalta, vaan parhaiten pelaajien huimat taidot pääsevät oikeuksiinsa itse tehdyissä kentissä. Pelin mukana tulee yksinkertainen ja suhteellisen helppokäyttöinen kenttäeditori, jolla saa helposti väsättyä omia kenttiä vain mielikuvitus rajanaan.

Elasto Manialle onkin syntynyt suuri faniyhteisö mm. Moposite sivustolle, jossa järjestetään esim. maailmanmestaruuskisoja siitä kuka tekee parhaimman ajan missäkin kentässä. Sivustolta löytyy tuhansia käyttäjien tekemiä tasoja ja muuta sälää, sekä mm. epävirallinen moninpelin mahdollistava päivitys. Pelattava ei siis lopu helposti kesken. Itse en ole vielä kyseistä päivitystä ehtinyt kokeilla, mutta videota moninpelistä olen nähnyt. Sen ja erilaisten maailmanennätysvideoiden taso on kuitenkin sen verran korkea, että minunlaisellani sunnuntai elmailijalla ei varmaan olisi hirveästi saumaa pärjätä kisoissa. Yhden omatekoisen videon tosin olen saanut aikaiseksi, tosin senkin Tontsan esimerkkiä seuraten. Uusia tasoja olen lataillut jo kymmeniä erilaisia, joista tosin suurin osa on edelleen läpäisemättä. Alkuperäisistä tasoista olen läpäissyt kaikki paitsi yhden.

Jaetun ruudun kaksinpeli Elasto Maniassa on ollut jo pitkään ennen epävirallista nettimoninpelipäivitystä. Pelimuotoina ovat vastakkain taistelu, jossa maalissa kerättyjen omenoiden määrä voittaa nopeuden, sekä lipunryöstö, jossa ei ole maalia ja pysyvästi kuolee vain sirkkeleihin, joten peli päättyy vasta kun molemmat ovat sellaiseen osuneet. Eniten lippua pidellyt pelaaja siis voittaa, mutta sirkkelittömässä tasossa peli jatkuu keskeytymättä, ellei sitä itse lopeta. Sekä yksin-, että kaksinpelin tapahtumat voi katsella uusinnasta, jonka voi tallentaa myöhempää katselua varten. Tosin minkäänlaisia toistonhallintatoimintoja ei ole. Jokaisesta tason läpäisystä tallentuu suoritusaika parhaiden aikojen listalle.

Grafiikka on tarpeeksi selkeää sekä yksityiskohtaista, ja tasoista löytyy kaikennäköistä rekvisiittaa, kuten puita, pensaita, rakennustelineitä ja tynnyreitä, jotka ovat pelissä vain esteettisistä syistä. Maastolle ja taustalle on muutama eri vaihtoehto mullasta tiiliin ja kiveen. Äänet koostuvat moottoripyörän kaasutuksen ja vauhdin mukaan voimistuvasta pärinästä sekä jousien kirskunasta. Jarrut ovat äänettömät, mutta kuolema, omenansyönti ja maaliin pääsy tuottavat erilaiset ääniefektit. Minkäänlaista musiikkia pelissä ei ole.

Pelinä Elasto Mania on yksinkertainen mutta nerokaan hauska ja koukuttava taitopeli, jota on mukava pelata pienissä tai suurissakin erissä yksin, kaveria vastaan tai päivityksen myötä tuntemattomia ammattimaisia pelureita vastaan netin välityksellä. Internetin aikakaudella pelattavat tasot eivät todellakaan lopu kesken, vaan niitä löytyy kaikennäköisiä ja vaikeudeltaan vaihtelevia, joskin ei kovin paljoa sieltä helpoimmasta päästä. Elasto Mania ei kaipaa huippu- tai edes uudehkoa grafiikkaa tai tehosteita ollakseen edelleen nauttiva kokemus ja mukava reaktio- sekä älytesti tällä putkijuoksuräiskintäpelien kultakaudella.

Acrossin rekisteröimätöntä versiota pelasin aikoja sitten serkullani melko usein ja myöhemmin myös Elasto Maniaa, mutta sen rekisteröidyn version hankin vasta jonkun aikaa sitten. Rekisteröimättömälläkin versiolla tuli yhdessä ja erikseen väsättyä muutamia omia tasoja, joita tahkottiin joskus jopa kyllästymiseen saakka, vaikka käytettävien elementtien määrää onkin rajoitettu runsaasti. Minkäänlaista himopelaamiseen en kuitenkaan koskaan sortunut ja Elma taidoiltani pidän itseni melko keskinkertaisena tai vähän sitä parempana.

Hyvää:
+ Yksinkertaisen nerokas idea
+ Hyvä ohjaustuntuma ja puolirealistinen fysiikka
+ Nettiyhteisöjen ansiosta pelattava ei lopu kesken


Huonoa:
- Ei välitallennusta pitkissäkään kentissä
- Epälooginen lipunryöstö




keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXIV

Driver
Genre: Autopeli
Kehittäjä: Reflections Interactive
Julkaisija: GT Interactive
Vuosi: 1999
Arvosana (0-10): 8,0

Driver on autopeli, jossa pelaaja astuu Tanner -nimisen soluttautujakytän saappaisiin tehtävänään soluttautua Mafiaan ja nousta vähitellen kohti sen huippua. Nousu tapahtuu suorittamalla erilaisia ajotehtäviä rikollisille. Vaikka Tanner on rikollisten tietämättä kyttä, eivät katupoliisit pidä häntä sen enempää puhtaampana kuin muita mafian jäseniä, joten tehtävissä hänen tekonsa hälyttävät yhtälailla poliisin huomiota eikä kiinnijääminen ole vaihtoehto. Tehtäviä suoritetaan läpi neljän kaupungin vievän juonen, jota kuljetetaan tehtävien välillä videopätkillä. Pelattavat kaupungit ovat Miami, San Francisco, Los Angeles sekä New York, ja ne ovat tyyleiltään selvästi erilaisia ja niissä on muutamia tunnistettavia maamerkkejä. Autokanta sen sijaan vaikuttaa melko identtiseltä, eikä liikenteessä näe esim. busseja tai pitkiä rekkoja. San Franciscossa sentään kulkee ratikoita. Kaupunkien katuverkko on varsin mielikuvituksellinen aitoon asiaan verrattuna, eikä vinoja, kaarevia tai esim. siltoina risteäviä katuja nähdä ollenkaan. Erityisesti kaarteiden ja vinojen katujen puute tekee katuverkosta paikoin todella tylsän neliöiden ja suorakulmioiden viidakon.

Tehtävien tavoitteen vaihtelevat ihmisten tai tavaroiden kuljettamisesta paikasta toiseen autojen seuraamisen kautta niiden runnomiseen. Kokonaisuutena tavoitteet ovat varsin vaihtelevia ja loogisia. Monet tehtävistä ovat myös moniosaisia, jolloin esim. ensin haetaan ryöstäjät heidän piilopaikastaan, sitten viedään heidät huomiota herättämättä pankkiin, ja lopuksi karistetaan poliisit ja kuljetetaan heidät ja saalis turvaan. Moniosaiset tehtävät ottavat päähän joskus todella lujaa, kun vaikka selviää vihdoin perille lähes romuttuneella autolla ja saakin tiedon, että samalla autolla tulisi vielä jatkaa seuraavan osion läpi varovasti kuljettaen lavalla keikkuva räjähdelaatikko turvaan poliisien hönkiessä niskaan. Tallennus ei konsolityyliin onnistu kuin tehtävien välillä, ja jos vaikka läpäisee kolmiosainen tehtävän toisen osan hädin tuskin kasalla olevalla autolla, tulee koko sarja aloittaa alusta jos haluaa kolmanteen osioon parempikuntoisen auton. Onneksi välillä tehtäviä voi valita kolmestakin vaihtoehdosta, jolloin kaikkien läpäiseminen ei ole pakollista, eikä myöskään mahdollista, sillä muita vaihtoehtoja pääsee kokeilemaan vain lataamalla vanhan pelin tai aloittamalla uuden.

Kaikki tehtävät epäonnistuvat jonkun kahdesta ehdosta täyttyessä: Aika loppuu tai auto hajoaa. Näiden toteutumista edesauttaa rikosmittari, joka täyttyy pelaajan rikkoessa lakia lisäten perässä olevien poliisien määrää. Mitään varsinaista pidätystapahtumaa ei ole, vaan homma loppuu kuin seinään auton hajotessa vaikka pollareita ei olisi näkyvissä, sillä uutta autoa ei GTA-tyyliin voi napata kadulta. Rikosmittari täyttyy onneksi vain poliisien ollessa näköpiirissä todistamassa pelaajan rikkovan lakia. Jokaisen poliisiauton edessä on eräänlainen tutka, jolla he havaitsevat pelaajan tekemät rikkeet. Normaalitilassa tutka on vain pieni kapea kolmio jokaisen poliisiauton edessä, joten sen välttäminen on melko helppoa tarkkailemalla karttaa, jossa jokainen lähistöllä oleva poliisi erottuu selvästi. Pelaajan tehdessä ensimmäisen rikkeen, kasvaa kolmio noin kolminkertaiseksi ja poliisien aggressioaste lähes raivohullun partaalle. Rikokseksi riittää vaikka lyhtypylvään hipaisu, jonka jälkeen poliisiautot yrittävät henkensä uhalla runnoa pelaajan autoa käyttökelvottomaksi, kun taas he itse saavat vapaasti runtata tieltään satojakin siviiliautoja. Vaikeimpia ja ärsyttävimpiä tehtäviä ovat ne, joissa autoon ei saa tulla naarmun naarmua ja poliisit ovat alusta alkaen pelaajan kintereillä. Näitä tehtäviä joutuu joskus junnaamaan todella monta kertaa pääsemättä puusta pitkälle, jolloin huijauskoodien suuntaan kääntyminen on enemmän pakollista kuin vapaaehtoista.

Autoja pelissä on paljon erilaisia, mutta kaikki pelaajan käytössä olevat tuntuvat pitkään olevan kaupungin hitaimpia ruostekasoja - Ainakin poliiseihin verrattuna, jotka paahtavat urheiluautovauhtia pelaajan perässä alusta lähtien. Autojen pelti ruttaantuu näyttävästi ja kolarit ovat realistisen näköisiä. Teillä on myös kaikkea pikkuroinaa, joka saa kyytiä autojen suhahtaessa läpi tai ohi. Ikävä kyllä lyhtypylväät tai lenkkimakkaran paksuiset pikkupuut eivät anna periksi senttiäkään. Kaduilla kuljeksii harvaan myös jalankulkijoita, jotka ehtivät aina pois alta, joten heidän päältään ajaminen ei ole mahdollista. Ajomalli on toimiva ja näppäimistölläkin ohjaaminen on luontevaa. Kaikki kontrollit tulevat kätevästi tutuiksi kun tarinamoodin alussa pelaajan tulee suorittaa lyhyen ajan sisään useita ajotemppuja todistaakseen ajotaitonsa mafiosoille. Ensimmäisellä kerralla tämän temppuradan suorittaminen voi olla todella vaikeaa, mutta pienellä harjoittelulla ja oikeilla ajoituksilla kenestä tahansa tulee Häkkinen alta aikayksikön.

Rennommin ajotaitojaan voi testailla vapaalla ajamisella tai erilaisilla minipeleillä, kuten keilojen kaatamisella, fysiikan lakeja uhmaavalla betonimöhkäleautolla mahdollisimman suurta tuhoa aiheuttamalla tai yrittämällä pysyä hengissä mahdollisimman kauan viiden hurjistuneen poliisien hengittäessä niskaan. Minipelit ovat yksin tai kavereiden kesken varsin hauskaa ajanvietettä ja rentoutusta pääpelin välillä ärsyttävän vaikeista tehtävistä ja tiukoista aikarajoista. Erityisesti parin metrin päähän jääminen tavoitteesta ajan loppuessa ärsyttää, sillä luulisi pankkiryöstäjien osaavat itse kävellä pari metriä piilopaikkaan.

Driverin grafiikka on varsin näyttävää, mutta kärsii konsolirajoitteista maisemien putkahtaessa tyhjästä esiin varsinkin kovassa vauhdissa. Parasta grafiikassa ovat sääefektit. Erityisesti sateella syntyvä kiiltävä tienpinta on hieno. Myös auton ohjattavuus muuttuu sateella hienosti, mutta ehkä vähän liikaakin, sillä paikoin tuntuu kuin ajaisi jäällä kesärenkailla. Kelvot äänet koostuvat moottoreiden murinasta ja liikenteen hälystä sekä hyvästä ääninäyttelystä tyylikkäiden välivideoiden muodossa. Musiikki ei ole erityisen mieleenpainuvaa tai ärsyttävääkään. Tunnelma on kohdallaan erityisesti uusinnassa, jossa yksinkertaisella filmieditorilla voi vaihdella zoomauksia ja kamerakulmia hienoksi filmiksi, jonka voi tallentaa myöhemmin katseltavaksi.

Kokonaisuutena Driver on hyvällä ajotuntumalla varustettu ja hyvin toteutettu juonellinen kaahauspeli, joka kuitenkin kärsii liiaksi konsolitaustastaan ollakseen klassikkoainesta. Vapaammalla tallennuksella ja paremmin säädettävällä vaikeustasolla siinä olisi enemmän ainesta. Sain pelin yhdeltä isäni vironmatkalta ja - CD:n lakatessa toimimasta - myöhemmin myös kaveriltani. Pelin vaikeuden takia en ole koskaan onnistunut läpäisemään sitä noin kolmea neljäsosaa enempää, enkä uudempien parempien pelien sekä yleisen mielenkiinnottomuuteni autopelejä kohtaan ansioista ole pahemmin jaksanut edes yrittää uudestaan menetettyäni pelin tallennukset.

Hyvää:
+ Ajotuntuma ja auton käyttäytyminen
+ Kolarit ja peltien ruttaantuminen
+ Monipuoliset tehtävät

Huonoa:
- Tallennusrajoitukset
- Keinotekoinen vaikeuttaminen

keskiviikko 28. helmikuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XXXI

Crazy Taxi
Genre: Autopeli
Kehittäjä: Strangelite / Hitmaker
Julkaisija: Activision Value / Sega
Vuosi: 2002
Arvosana (0-10): 6,7

Crazy Taxin PC versio on suora käännös alun perin pelihalleissa aloittaneelle ja myöhemmin mm. Dreamcastille, Playstation 2:lle ja GameBoy Advancelle käännetystä Crazy Taxista. Ainoastaan musiikkiraita eroaa alkuperäisestä. Alkuperäisen pelin teki Segan alaisuudessa toiminut Hitmaker ja julkaisun hoiti itse Sega. PC käännöksen teki Strangelite ja julkaisun hoiti Activision Value. Suoran käännöksen takia grafiikkaa ei ole yhtään parannettu vastaamaan PC:n tehoja ja äänetkin ovat samat melko yhdentekevät kuin pelihallissa. Ääninäyttely on hirveän ylinäyteltyä, mutta ei onneksi liian ärsyttävääkään. Animaatiokin on paikoin melko jäykkää, mutta selvästi parempaa kuin esim. the Italian Job -pelissä, jossa pois auton tieltä syöksyvät ihmiset vaihtuvat pystyasennosta suoraan vaaka-asentoon.

Crazy Taxin pääpeli tapahtuu suuressa kaupungissa, jossa tehtävänä on kuskata mahdollisimman paljon asiakkaita paikasta toiseen ennen ajan loppumista. Pelaaja voi valita muutamasta eri hahmosta, joilla jokaiselle on erinäköinen auto. Autojen tehot tosin ovat identtiset. Paitsi nopeasta palvelusta ihmisiä kuskatessa saa bonuksia myös hypyistä ja tiukoista ohituksista. Matkustajia on myös useaa eri vaikeusastetta, mikä tarkoittaa pidempää reittiä ja tiukempaa aikarajaa. Matkustajien kuskailu kaoottisessa kaupungissa on hauskaa jonkin aikaa, mutta alkaa todella pian toistaa itseään. Myös vaikeustaso on varsin korkea ja auton ohjaaminen on paikoin hankalaa, johtuen omituisesta ajotuntumasta ja ohjaustavasta. Ärsyttävästi myös valikoissa liikutaan samalla tavalla kuin autolla vaihdetaan vaihteita.

Kaupunkiseikkailun lisäksi pelissä on sarja erilaisia temppuja ja tehtäviä, kuten pituushyppy hyppyristä tai ison asiakasporukan kuskaaminen monimutkaisen radan läpi. Pituushypyssä tavoitepituutta on yleensä mahdoton saavuttaa ilman turboa, jonka tekeminen opetetaan vain tekstin muodossa. Turbon tekeminen vaatii sekunnin sadasosan tarkkaa ajoitusta, joka tekee kaikista sitä vaativista tempuista turhauttavan vaikeita. Sama koskee käsijarrukäännöstä, joka on todella vaikeaa turboakin hankalampi tehdä. Kaikissa tehtävissä on myös erittäin tiukat aikarajat, jolloin useimmiten yksi pienikin virhe tarkoittaa turhauttavaa alusta aloittamista. Aikarajoja voi tosin hiukan höllentää asetusvalikosta. Tehtävien läpäisy ei avaa mitään bonuksia kuten uutta kaupunginosaa pääpeliin tai uusia kuskeja vaan ainoastaan entistä vaikeampia lisätehtäviä.

Kokonaisuutena Crazy Taxi on varsin hupaisaa arcade ajelua, jossa kuitenkin on liikaa puutteita ja huonoja puolia ollakseen kiinnostava kovin pitkään. Pieninä annoksia sen voisi jaksaa läpäistä paremman puutteessa. Sain pelin kopion sedältäni muutama vuosi sitten. Peli on kuitenkin niin vanha ja hankala, että en ole pahemmin tosissani jaksanut yrittää sen läpäisyä.

Hyvää:
+ Musiikki
+ Pieninä annoksina hauskaa

Huonoa:
- Aikarajat ja vaikeusaste yleensä
- Käyttöliittymä ja auton ohjaus
- Grafiikka ja ääninäyttely

torstai 25. tammikuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa XVI

CART Precision Racing
Genre: Kilpa-ajo
Kehittäjä: Terminal Velocity
Julkaisija: Microsoft

Vuosi: 1997
Arvosana (asteikolla 0-10): 3,3

Nimensä mukaisesti CART Precision Racing keskittyy amerikkalaisen cart -sarjan tarkkaan simuloimiseen. Pelissä siis ajetaan kilpaa indy formula autoilla lisensoituja tietokoneen ohjaamia oikeiden kuskien tekoälyvastineita vastaan aidoilla radoilla. Autoa voi virittää vaikka millä miljoonalla eri tavalla testeissä ja itse ajaminen on millintarkkaa simulaatiotyötä. Se onkin pelin huonoin ominaisuus. Vaikka autopelit eivät ole samalla tavalla suosikkejani kuin strategia ja räiskintäpelit, niin vielä vähemmän pidän simulaatiomaisista autopeleistä. Minulle riittävät varsin hyvin arcade henkiset autopelit täyttämään autopelinälkäni. Vielä kun CART Precision Racingin grafiikka on melko mitäänsanomattoman näköistä sen ruohonleikkuria muistuttavista äänistä puhumattakaan, ja ohjaustuntumakin on aivan mahdoton, niin peli oli minun silmissäni tuhoon tuomittu jo syntyessään. Sain pelin isäni perheellemme ostaman koneen mukana. Tai itse asiassa koneen mukana tulleen Windows 98:n ja muiden Microsoftin ohjelmien mukana, peli kun on Microsoftin julkaisema. Eli onneksi en itse siihen tuhlannut penniäkään. Pelin kehittäneellä Terminal Velocityllä ei taida nykyään mennä kovin hyvin (jos menee ollenkaan), sillä kovasta etsinnästä huolimatta en löytänyt sen verkkosivuja, historiaa tai muita tietoja yhtikäs mistään.

Hyvää:
+ Tarkkaa ja monipuolista simulointia siitä pitäville

Huonoa:
- Tarkkaa ja monipuolista simulointia sitä inhoaville
- Äänet hanurista
- Surkea ohjaustuntuma

torstai 4. tammikuuta 2007

Pelikokoelmani esittely: Osa II

1NSANE

Genre: Kilpa-ajo
Kehittäjä: Invictus
Julkaisija: Codemasters

Vuosi: 2001
Arvosana (asteikolla 0-10): 7,5

1NSANE on omaperäinen ajopeli, jossa ajellaan kaikenlaisilla maastoon edes jotenkuten soveltuvilla menopeleillä aina rantakirpusta 8-pyöräiseen rekkaan asti. Ympäristö on avoin maastoalue kukkuloineen, laaksoineen ja vesistöineen sekä satunnaisina rakennuksineen ja metsineen. Kilpamuotoja on monia erilaisia, joista lähes kaikki perustuvat tarkastuspisteiden läpi ajamiseen, vapaassa tai ennalta sovitussa järjestyksessä.
Sain pelin kopioimalla sen Tontsalta vuosi tai pari sitten (en muista tarkalleen). Ihan omaperäinen ja kohtuullisen monipuolinen ajopelihän se, mutta kyllästyttävä toisto alkaa pidemmän päälle vaivaamaan. Siksi peli on vieläkin mulla (ja muistaakseni Tontsallakin) kesken. Moninpeliä ei tosin ole tullut testattua. No mutta kyllä sen vielä joskus jaksaa pelata läpi. Kyllä 1nsanen tarjoama vapaa ajelu on ihan erilaista verrattuna putkirataan, josta ei saa edes vähän poiketa. Nykyäänhän on monenlaisia pelejä, kuten mm. Flatoutit ja monet Need For Speedit, joissa radalta voi poiketa paljonkin tai ajella melko vapaasti ympäri kaupunkia, mutta eivät ne Insanen vapaudelle vertoja vedä. Eli jatkoa Insanelle kaivattaisiin vähemmän itseääntoistavilla radoilla ja nykyaikaistetulla grafiikalla sekä fysiikalla. Toisaalta ajopelit eivät erityisesti ole suosikkejani, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Hyvää:
+ Omaperäinen
+ Ajoneuvojen monipuolisuus
+ Useita kisamuotoja...


Huonoa:
- ...jotka ovat hiukan liian samanlaisia
- Tylsä grafiikka
- Toistaa itseään