Van the Man
(National Lampoon's Van Wilder)
DVD versio: Widescreen
Genre: Komedia
Ohjaaja: Walt Becker
Pääosissa: Ryan Reynolds, Tara Reid, Kal Penn, Teck Holmes, Daniel Cosgrove
Maat: Saksa/USA
Vuosi: 2002
Kesto: 1h 28min
Ikäraja: K-15
Muuta: Osa Bailuboksi: Hitit -kokoelmaa
Arvosana (0-10): 7,8
Seitsemän vuotta Coolidgen yliopistossa ja Van Wilder on noussut elävän legendan asemaan campuksella. Teräväkynäinen journalistinalku Gwen Pearson aikoo kirjoittaa bilehileen edesottamuksista jutun koulun lehteen. Van Wilderin isä Vance taas ei ole lainkaan tyytyväinen poikansa akateemisiin saavutuksiin ja aikoo laittaa rahahanat kiinni. Seitsemän vuotta collegessa saa riittää! Pojan on aika miehistyä – ja mikä tärkeintä – valmistua. ”Van The Man” on siis melkoisessa pinteessä. Mutta Van Wilder ei ole suotta noussut opiskelijapiirien ikoniksi: kaveri kehittää ystäviensä kanssa virtaviivaisen suunnitelman, jonka avulla varmistetaan aurinkoisten yliopistopäivien jatkuvan. Bailaushirmu Van Wilderia esittää Ryan Reynolds (tv-sarja "Kaksi kaveria ja tyttö"), joka räjäyttää pankin campuksen kruunaamattomana kuninkaana (vaikka ei ehkä opintosaavutuksilla mitattuna). Van Wilder löytää itselleen vertaisensa taisteluparin sujuvasanaisesta Gwen Pearsonista (Tara Reid "American Pie 1 ja 2").
Ensivaikutelman perusteella voisi luulla että Van the Man on tyypillinen American Pien kopiointiyritys stereotyppisine nuorisohahmoineen, alapäävitseineen ja alastonkohtauksineen. Ja niinhän se onkin aina mauttomia ruumiineritevitsejään myöten, mutta vitsit ovat mauttomuudessaan sen verran hervottomia, ettei lajityypistä pitävä voi olla nauramatta ääneen suurimmalle osalle. Kun soppaan lisätään hauskaa tilannekomiikkaa, kolmiodraamajuoni ja muutama mainio mieleenpainuva hahmo, ei homma jää pelkäksi yritykseksi, vaan elokuva tarjoaa puolitoista tuntia melkein esikuvansa veroista viihdettä. Muutama tylsähkö kohta, Tara Reidin puisevahko roolisuoritus, American Piehen verrattuna vähäinen hauskojen hahmojen määrä sekä lievä omaperäisyyden puute kuitenkin estävät arvosanaa nousemasta kahdeksikkoa paremmaksi.
Lisämateriaalin lähes täydellinen puuttuminenkaan ei yhtään auta asiaa. Elokuvan traileri sekä musiikkivideo ovat ainoat ekstrat, joten niistä ei heru yhtään lisäpistettä. Arvosanasta suuri osa kuuluu mainioille roolisuorituksille paitsi Ryan Reynoldsin myös Daniel Cosgroven ja varsinkin Kal Pennin osalta. Reynoldsin charmi opintojen edistymisen osastolla saamattoman bilehile Van Wilderin roolissa puree mainiosti, mutta paremmin mieleen jää Cosgroven suoritus kolmidraaman kolmantena pyöränä, eli vihastuttavan ihastuttavan itsekkäänä ja omahyväisenä lääkisopiskelijahikke Richardina. Kaikilta kakun vie kuitenkin Pennin tulkinta stereotyyppisestä intialaisvaihto-oppilas Tajista, joka onnistuu lahjakkaasti sähläämään tilaisuutensa tehdä tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa ja laukoo paikoin mitä holtittomimpia letkautuksia varsinkin ensimmäisessä kohtauksessaan.
One-linereiden, hauskan dialogin ja tilannekomiikan lisäksi iso osa huumorista revitään erilaisista ruumiineritteistä. Elokuvassa nähtävä ulostuslääkkeen liikakäyttö, epäsovinnaiset pierut ja raju oksentelu ovat kaikille aiemmista lajityypin elokuvista tuttua joskin Van the Manin tapauksessa sopivasti hauskaa huttua, mutta suurehkon kastroimattoman bulldoggin kasseihin aikojen saatossa kertyneen sukueritteen luovasta käytöstä syntyvä pullapila oli ainakin allekirjoittaneelle uusi tuttavuus, joka ensikokemuksella aiheutti naurulihaksille vielä seuraavana päivänä tuntuneen treenin. Mauttomuutta tauottaa sopivasti kevyesti maustettu kolmiodraama rakkaustarinoineen sekä Vanin ja kumppanien taisto rahahuolten sekä koulusta erottamista kanssa. Aina onnellista loppua myöten Van the Man on varsin tyypillinen nuorisosekoiluleffa, mutta sen verran hyvin tehty että sen parissa viihtyy useammankin kerran ja sitä voi hyvin suositella lajityypin ystäville.
Ensivaikutelman perusteella voisi luulla että Van the Man on tyypillinen American Pien kopiointiyritys stereotyppisine nuorisohahmoineen, alapäävitseineen ja alastonkohtauksineen. Ja niinhän se onkin aina mauttomia ruumiineritevitsejään myöten, mutta vitsit ovat mauttomuudessaan sen verran hervottomia, ettei lajityypistä pitävä voi olla nauramatta ääneen suurimmalle osalle. Kun soppaan lisätään hauskaa tilannekomiikkaa, kolmiodraamajuoni ja muutama mainio mieleenpainuva hahmo, ei homma jää pelkäksi yritykseksi, vaan elokuva tarjoaa puolitoista tuntia melkein esikuvansa veroista viihdettä. Muutama tylsähkö kohta, Tara Reidin puisevahko roolisuoritus, American Piehen verrattuna vähäinen hauskojen hahmojen määrä sekä lievä omaperäisyyden puute kuitenkin estävät arvosanaa nousemasta kahdeksikkoa paremmaksi.
Lisämateriaalin lähes täydellinen puuttuminenkaan ei yhtään auta asiaa. Elokuvan traileri sekä musiikkivideo ovat ainoat ekstrat, joten niistä ei heru yhtään lisäpistettä. Arvosanasta suuri osa kuuluu mainioille roolisuorituksille paitsi Ryan Reynoldsin myös Daniel Cosgroven ja varsinkin Kal Pennin osalta. Reynoldsin charmi opintojen edistymisen osastolla saamattoman bilehile Van Wilderin roolissa puree mainiosti, mutta paremmin mieleen jää Cosgroven suoritus kolmidraaman kolmantena pyöränä, eli vihastuttavan ihastuttavan itsekkäänä ja omahyväisenä lääkisopiskelijahikke Richardina. Kaikilta kakun vie kuitenkin Pennin tulkinta stereotyyppisestä intialaisvaihto-oppilas Tajista, joka onnistuu lahjakkaasti sähläämään tilaisuutensa tehdä tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa ja laukoo paikoin mitä holtittomimpia letkautuksia varsinkin ensimmäisessä kohtauksessaan.
One-linereiden, hauskan dialogin ja tilannekomiikan lisäksi iso osa huumorista revitään erilaisista ruumiineritteistä. Elokuvassa nähtävä ulostuslääkkeen liikakäyttö, epäsovinnaiset pierut ja raju oksentelu ovat kaikille aiemmista lajityypin elokuvista tuttua joskin Van the Manin tapauksessa sopivasti hauskaa huttua, mutta suurehkon kastroimattoman bulldoggin kasseihin aikojen saatossa kertyneen sukueritteen luovasta käytöstä syntyvä pullapila oli ainakin allekirjoittaneelle uusi tuttavuus, joka ensikokemuksella aiheutti naurulihaksille vielä seuraavana päivänä tuntuneen treenin. Mauttomuutta tauottaa sopivasti kevyesti maustettu kolmiodraama rakkaustarinoineen sekä Vanin ja kumppanien taisto rahahuolten sekä koulusta erottamista kanssa. Aina onnellista loppua myöten Van the Man on varsin tyypillinen nuorisosekoiluleffa, mutta sen verran hyvin tehty että sen parissa viihtyy useammankin kerran ja sitä voi hyvin suositella lajityypin ystäville.
