skip to main |
skip to sidebar
Vihdoin kolmantena blogauksena vuorossa on pelikokoelmani päivitys, joka koostuu tällä kertaa poikkeuksellisesti pelkästään digitaalisessa muodossa tehdyistä hankinnoista. Kuten arvata saattaa, syyllinen on Steam-latauspalvelun jokavuotinen kesäale, joka järjestettiin tällä kertaa 12.–22. heinäkuuta. Vaikka tänä vuonna luvassa ei ollut arvontaa tai palkintoja, ei se estänyt pistämästä rahoja likoon bittimarkkinoilla. Päivittäin vaihtuvien lukuisten tarjousten lisäksi nimittäin tarjolla oli monia muita houkutteita rahojensa luovuttamiseksi, kuten neljä kappaletta kahdeksan tunnin välein vaihtuvaa pikatarjousta. Lisäksi käyttäjillä oli kahdeksan tunnin ajan mahdollisuus valita kolmesta eri tarjouksesta, mikä niistä tulisi ostettavaksi seuraavan äänestyksen ajaksi. Lisäksi uutena systeeminä esiteltiin Steam-saavutukset yhteen keräävät arvomerkit, jotka kertovat kuinka ahkera käyttäjä on ollut eri tapahtumien saavutusten keräämisessä. Uusien hankintojen tekoon oli siis vaikka minkälaista houkutinta, joten ei ole mikään ihme, että niitä kasaantui jälleen varsin paljon. Kokonaan uusia pelihankintoja kertyi yhtä paljon kuin viime vuonna, eli kuusi kappaletta. Lisärien määrä sen sijaan jäi vain viiteen, tai oikeastaan seitsemään, kun lasketaan mukaan myös muutama päivä kesäalen jälkeen päivätarjouksesta hankkimani kaksi lisäriä. Pitemmittä pöpinöittä on aika listata nuo hankinnat hullunhalpoine hintoineen ostopäivämäärän mukaan jaoteltuna.
- 13. heinäkuuta:
- 14. heinäkuuta:
- 15. heinäkuuta:
- 18. heinäkuuta:
- 19. heinäkuuta:
- 20. heinäkuuta:
- 21. heinäkuuta:
- 27. heinäkuuta:
Kesäalen ensimmäisenä päivänä en löytänyt sopivia tarjouksia, mutta seuraavana päivänä eli perjantai 13. päivänä onni suosi pahamaineisesta päivästä huolimatta, kun tarjouksessa oli ilmestymisestään lähtien toivelistallani ollut suomipeli Trine 2, joka jatkaa Amadeus-velhon, Pontius-ritarin ja Zoya-varkaan seikkailuja. Ykköseen verrattuna suurin lisäys on moninpeli, mutta samalla on tehty myös monia pieniä poistoja, kuten enemmän tai vähemmän salaisista arkuista löytyvät hyödylliset esineet. Nyt arkuista löytyykin itse pelaamisen kannalta hyödyttömiä keräilykuvia ja ‑runoja. Silti kyseessä on ykkösen tavoin erittäin laadukas ja viihdyttävä seikkailu, joka kelpaa mainiosti vientituotteeksi maailmalle. Seuraavana alepäivänä ostoksia kertyi triplasti enemmän, alkaen loistavan Dead Island ‑zombiepelin vähemmän loistavasta Ryder White ‑lisäosasta. Emopeliin avoimeen rakenteeseen verrattuna Ryder White on nimittäin yhtä putkimainen kuin putkinäköinen putkimies. Poissa ovat paitsi avoin maailman ja autot, myös sivutehtävät ja hahmonkehitys. Tilalla on lähitaisteluaseiden sijaan enemmän tuliaseilla räiskimiseen keskittyvä pelityyli ja osan pääpelin juonen avainkohdista kokeminen väärinymmärretyn pahiksen näkökulmasta. Onneksi ne tekevät hommasta tarpeeksi viihdyttävää oikeuttamaan oston alehinnalla, mutta ei missään nimessä täysihintaisena.
Päivän toisen ostoksen sen sijaan olisi hyvinkin voinut ostaa täydellä viiden euron hinnalla, koska siinä riittää omalaatuista viihdettä pitkiksi ajoiksi kiitos satunnaisesti luodun pelimaailman. Kiinnostukseni ainutlaatuiseen The Binding of Isaac ‑indiepeliin heräsi YouTube-julkkis UberHaxorNovan videoiden kautta, jotka saivat myöhemmin seurakseen uuden videosarjan Wrath of the Lamb ‑lisäosan ilmestyttyä. Se lisää peliin valtavasti uutta sisältöä mm. uusien tasojen, esineiden, hirviöiden ja loppuratkaisujen muodossa. Isaacin painajaisissa ei tunneta pelitallennuksia, joten kuolema tarkoittaa ensimmäisestä tasosta uudelleen aloittamista, ellei vastaan ole tullut harvinaisia lisäelämiä. Siksi 19 tunnin peluun jälkeen olen onnistunut läpäisemään pelin vasta kahdesti, mikä tosin pelin tilastoissa lasketaan vain kerraksi, koska voitettuaan loppupomon ensimmäistä kertaa, aukeaa kasa uusia tasoja, jotka vievät Isaacin syvälle loppupomon sisuskaluihin kohtaamaan entistä kamalampia hirvityksiä. Seuraava alepäivä toi mukanaan jälleen uuden sopivan lisäosatarjouksen, joka tällä kertaa kohdistui toiseen loistavaan avoimeen maailmaan sijoittuvaan peliin eli Batman: Arkham Cityyn. En tosin ole vielä pystynyt kokeilemaan päätarinaa jatkavaa Harley Quinn’s Revenge ‑lisäosaa, koska poistin emopelin Bat-asennuksen aikaisemmin vapauttaakseni levytilaa edellisessä blogauksessa mainituille videoprojekteille. Tarjouksessa oli samalla myös kaikki muu Arkham Cityn maksullinen lisäsisältö, mutta ne laajentavat tarinan sijaan bättiksen pukuvalikoimaa sekä Challenge Mode ‑haastetilaa, joten en viitsinyt sijoittaa pennosiani niihin.
Pennoseni saivat olla rauhassa pari päivää, kunnes alkoi neljän päivän ostoputki, jonka ensimmäinen kohde oli palkittu indiepeli Bastion. Peli keräsi sen verran paljon palkintoja ja huomioita viime vuonna, että oikeastaan aloin inhoamaan sitä, kuinka se vei palkintoja omien suosikkieni nenän edestä. Nyt kuitenkin päätin demoversion ja halvan hinnan houkuttelemana kokeilla, enkä ole katunut. Bastion on palkintonsa ansainnut, sillä varsinkin omaperäisyys kukoistaa tässäkin indiepelissä. Seuraava päivä jatkoi omaperäisten pelien ja suomipelien linjaa, kun pelikokoelmaani ilmestyi muuan Alan Wake sekä sen itsenäinen lisäosa Alan Wake’s American Nightmare. Samalla sain myös Collector’s Edition ekstrat, koska oli halvempaa ostaa kaikki kolme yhdessä paketissa sen sijaan, että olisin ostanut erikseen emopelin ja American Nightmare ‑lisäosan. Alan Waken kokeilua olen lykännyt tarkoituksella, koska se on yksi kymmenstä peliehdokkaasta, josta aloittaisin seuraavan Let's Play ‑videosarjan juutuubissa. Aion järjestää asiasta äänestyksen RCT2-videosarjani 37. jaksossa, joten yritän pitää siinä listaamani pelit pelaamattomina äänestyksen päättymiseen asti, jotta reaktioni olisivat sitten nauhoituksessa mahdollisimman aidot. Päivä jatkui myöhemmin jälleen uudella indiepelihankinnalla, joka on myös yksi seuraavan Let's Play sarjan ehdokkaista. Kyseessä on Hard Reset ‑niminen vanhan koulukunnan näyttävä sci-firäiskintä, jossa ei huohotella suojan takana terveyden palautuessa itsekseen, vaan kerätään perinteiseen tapaan parannuspaketteja ynnä muita vermeitä maastosta. Aseita pelissä on vain kaksi, mutta niihin saa päivitettyä vaikka minkälaisia tulitusmoodeja haulikosta ja rynkystä lähtien aina liekinheittimeen ja plasmapalloihin saakka. Kokeilin demoversiota pian sen ilmestymisen jälkeen, ja nautin siitä sen verran paljon, että päätin lisätä pelin toivelistalle sopivaa hintaa odottamaan. Nyt odotus palkittiin paitsi halvalla hinnalla, myös heinäkuussa ilmestyneellä ilmaisella Exile ‑lisäosalla.
Ostoputken kolmas päivä osoittautui kaikista halvimmaksi, kun nappasin Path To War ‑lisäosan Red Faction: Armageddon ‑peliin halvemmalla kuin juustopekonihampparin mäkkäristä. Valitettavasti emopelin asennuksen poiston takia en ole vielä päässyt kokeilemaan tätäkään lisäriä. Myös neljän päivän ostoputken ja samalla koko kesäalekampanja viimeisen hankinnan kokeilu on jäänyt odottamaan äänestyksen tulosta. Driver: San Francisco päätyi pelikokoelmaani hyvien arvosteluiden ja halvan hinnan houkuttelemana huolimatta siitä, että aiempi kokemukseni Driver-sarjan pelien kanssa ei ole ollut mairitteleva. Sarjan ensimmäinen osa nimittäin jäi kesken vaikeuden takia, ja kolmas osa oli arvosteluiden sekä kaverilla testatun demon perusteella lähinnä kuraa lokasuojissa. Onneksi arvostelut kertovat tästä osasta jotain aivan muuta, kuten myös se mielenkiintoinen pelimekaniikka, kuinka pelissä voi siirtyä minkä tahansa auton kuskin paikalle koska tahansa, sillä kaikki tapahtuu päähahmon unessa tämän maatessa koomassa. Ykkösosasta poiketen tässä osassa ei siis todellakaan tarvitse huolehtia auton hajoamisesta liiasta törmäilystä, koska aina voi napata uuden kumijalan alleen. Törmäilyä jopa suositaan, koska kaikki kerran on pelkkää unta, niin mikäs sen helpompi tapa pysäyttää takaa-ajettava, kuin ajaa täysillä tämän kylkeen rekalla? Steam-kesäalen hankinnat päättyivät siis tuohon, mutta vajaa viikko myöhemmin päivätarjouksessa oli jälleen Cities in Motion lisäosineen, joten päätin jatkaa suomipelien tukemista hankkimalla sen kaksi toiseksi uusinta lisäkaupunkia eli Pariisin ja Ulmin. Uusin lisäys Pietari ei ollut alennuksessa, joten sen hankinta jäi odottamaan itseään.
Nyt soi: "Global Deejays - Sounds of San Francisco" 3:31
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti