Sytytän omaankin blogiini virtuaalisen kynttilän uhrien muistoksi, sekä toivotan uhrien omaisille tsemmpiä kriisin kestämiseen. Tätä toivotan vilpittömästi myös tekijän omaisille sekä tragediasta elossa selvinneille. Kaikkien kannalta oli kuitenkin parasta että tekijä lopulta menehtyi aiheuttamaansa ampumahaavaan.
Die Hard 4.0
(Live Free or Die Hard)
Genre: Toiminta
Ohjaaja: Len Wiseman
Pääosissa: Timothy Olyphant, Justin Long, Maggie Q, Mary Elizabeth Winstead
Maa: USA
Vuosi: 2007
Kesto: 2h 11min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,0
Neljännelle Die Hardilla on isot saappaat täytettävänä, sillä ensimmäinen Die Hard uudisti erittäin onnistuneesti lähes yliluonnollinen tarkasti laumoittain vihollisia ampuviin muskelissankareihin juuttunutta toiminta genreä ollen yksi kaikkien aikojen parhaista toimintaelokuvista. Seitsemän vuoden sisään ilmestyneet jatko-osat jatkoivat onnistuneesti samaa linjaa, joskin yltämättä ensimmäisen osan mahtavuuteen, johon onkin erittäin vaikea päästä. Nyt kaksitoista vuotta myöhemmin saapui sarjan neljäs osa ryminällä elokuvateattereihin pääosassaan Bruce Willis, vaikka tuo aito ja alkuperäinen John "Yippee-ki-yay, motherfucker" McClane onkin iältään jo lähes eläkeläinen.
Mutta ikä ei miestä paina, vaan John joutuu jälleen tekemään hikihatussa töitä terroristien pysäyttämiseksi. Matkan varrella hän mm. toikkaroi lennossa olevan suihkuhävittäjän siivellä, ajaa autolla päin helikopteria ja leipoo tuttuun tapaan pahiksia lättyyn, tosin tällä kertaa jääden pariin otteeseen pahasti alakynteen. Eikä tässäkään tapauksessa selityksenä ole iän painaminen, joka se kyllä mieluummin saisi olla, kuin se että Maggie Q:n esittämä Mai Lihn on naurettavan yliluonnollisen kestävä. Tämä supernainen kun selviää pahimman luokan pieksennän jälkeen kolarista ison katumaasturin kanssa. Eikä mistään tavallisesta kolarista, vaan sellaisesta, jossa maasturi ajaa suoraan häntä päin kuljettaen häntä puskurissaan useiden lasiseinien läpi lopulta törmäten betoniseinään. Ja kyseessähän siis EI ole supersankarifilmatisointi. No ainakin Mai Lihn jää mieleen joskin ei ihan positiivisimmassa mielessä.
Varsinainen pääpahis, eli Timothy Olyphantin esittämä Thomas Gabriel sen sijaan ei oikein jää mieleen. Siinä missä kolmen ensimmäisen elokuvan pahikset olivat julmia ja kunnianhimoisia, mutta fiksuja ja järjestelmällisiä finanssiterroristeja tai fanaatikkoja, jää Gabriel mieleen lähinnä hallitukselta saamistaan rukkasista tuohtuneeksi mieheksi, joka haluaa näyttää hallitukselle närhen munat pysäyttämällä koko maan infrastruktuurin kertaheitolla. Vaikka tavoite ja suunnitelmat ovatkin suuret ja todellinen tavoitekin paljastuukin häijymmäksi, ei Gabriel mm. heikomman dialogin takia jää mieleen läheskään yhtä hyvin kuin esim. Hans Gruber. Lopputaistelukin häntä vastaan jää aivan liian lyhyeksi ja epähenkilökohtaiseksi.
Itse John McClane jää tietysti jälleen hyvin mieleen, mutta ei enää niin hyvin, sillä paitsi että leffan lopussa kuultava "Yippee-ki-yay, motherfucker" –huudahdus on kuultu jo 3 kertaa, niin neljännessä Die Hardissa on ehkä liikaan huomiota varastavia muita hahmoja. Mukana häärivät paitsi roistojen nappaamaksi joutuvaa McClanen tytär Lucyä esittävä mm. Final Destination 3:sta ja Death Proofista tuttu Mary Elizabeth Winstead, myös väärille ihmisille keikan tehnyt Justin Longin esittämä hakkeri Matthew Farrell ja Kevin Smithin tulkitsema hupaisa äitinsä kellarissa asuva überhakkeri lempinimeltään Velho. Velho toimii sopivan hauskana sivuhahmona lyhyen esiintymisensä ajan, mutta yhtenä päähahmoista Matthew Farrell kyselee tyhmiä ja kauhistelee menoa vähän liikaakin. Vähempikin olisi riittänyt mainiosti. Muutenkin kieli ja koko elokuva on nykytrendin mukaan rahan kiilto silmissä siistitty yhä nuoremmille sopivaksi.
Se missä Die Hard 4.0 onnistuu parhaiten, on sarjan tuomisessa 2000-luvulle. Efektit ovat erittäin näyttäviä, mutta silti ilahduttavasti suurin osa stunteista tehdään aidoilla autoilla ja eri otokset vain liitetään yhteen tietokoneella. Tuloksena on paljon näyttäviä kolareita ja muuta hienoa toimintaa. Johnin edetessään jahdissaan nähdään tehoistein toteutettuna erilaisia massiivisiakin sortumisia ja tietysti räjähdyksiä, joista ainakin autokolareista syntyvät ovat oikeilla räjähteillä toteutettuja. Ammuskelu sen sijaan jää alun sarjatulituksen jälkeen vähän liiankin vähäiseksi. Käsirysyjä sen sijaan on sopivasti ja ne ovat mukavaa katseltavaa varsinkin kätyreiden huimien, muttei yliluonnollisten akrobaatin taitojen takia. Loppujen lopuksi toiminnan parhaiksi osiksi jäävät huimiin kolareihin päätyvät hurjastelut. Vähän hölmö ratkaisu on se, että upouusi F-35B suihkuhävittäjä leijailee sillan alla, vaikka sillä voisi yhtä hyvin ampua hakeutuvia ohjuksia turvallisemmalta etäisyydeltä.
Muutenkin kuin tehosteiden osalta Die Hardin tuo 2000-luvulle sen juoni, jossa terroristit eivät hyökkää perinteisin räjähtein ja asein, vaan fiksusti aiheuttavat maan vajoamisen kaaokseen lamaannuttamalla kokonaan sen infrastruktuurin. Aluksi liikennevalot saavat liikenteen täysin jumiin, sitten puhelimet, internet sun muut viestivälineet pimenevät ja lopuksi sähkö ja vedenjakelukin lakkaavat. Kaikki tämä onnistuu hakkeroimalla sekä pääpahiksen omaavan etulyöntiaseman avulla. Tuloksena on massiivinen kaaos ja paniikki, jonka seassa McClane yrittää pysäyttää terroristit ja pelastaa tyttärensä. Matkalla riittää mukavasti näyttävää toimintaa varsinkin kolarien osalta, sekä jonkin verran hyviä juonen käänteitäkin. Neljäs Die Hard on siis oikein kelpo toimintaelokuva, joka olisi kaivannut syvällisemmän pääpahiksen, vähemmän supervoimia omaavia rikollisia, kunnon lopputaistelun ja vähemmän jäkättäviä sivuhahmoja viemään huomiota itse pääjehulta. Hyviin puoliin lukeutuvat toiminta, tehosteet, modernisointi, juoni, sekä näyttelijäsuoritukset ja hahmot ainakin pääosin. Kannattaa siis katsoa oli sitten die hard Die Hard -fani (huom. sanaleikki) tai ei. Rahoilleen saa hyvin vastinetta, vaikka selvästi enemmän olisi kyllä toivonut. Kaikkeahan ei aina voi saada. Silti neljäs Die Hard ansaitsee tuplat eli 8,0, mikä ei ole ollenkaan huono vaikka kyseessä onkin sarjan heikoin osa.
Smokin' Aces
Yhteen lauseeseen tiivistettynä Smokin’ Aces on vauhdikasta ja näyttävää ammuskeluun keskittyvää toimintaa hauskoilla vuorosanoilla ja tähtiä vilisevällä näyttelijäkaartilla. Toiminta on suoraa ja veristä ja alastomuuttakin leffassa esiintyy, mutta esim. Saw III:een verrattuna sen verran vähän, että K-15 merkintäkin olisi ollut riittävä. Luultavasti jatkuva kiroilu ja huumeviittaukset avustavat ikärajan nousemisessa. Edellä mainitut hauskat vuorosanat eivät suinkaan ole ainoastaan kirosanojen ansiota, vaan myös kaikenlaisen haukkumisen ja uhittelun muodossa kovaotteisten hahmojen suista hienosti ja hauskasti näyteltynä. Myös hauskoja hahmoja leffassa nähdään, kuten hidasälyinen lähes kaiken ryssivä ryssä (HEHEE :D!), mutta ehdottomasti hauskin hahmo on pieni ADHD keskittymishäiriöstä ja hyperaktiivisuustaudista kärsivä mummonsa luona asuva teini, joka uhoilee nyrkit heiluen karatetaidoillaan monta kertaa isompaansa.
Toiminta on melko tavallista ja vähäistä ennen näyttävää loppuhuipennusta, jossa luoteja sitten sateleekin kuin missäkin maailmansodassa. Lopun ammuskelu on paikoin hiukan kaoottista (mutta niinhän on sotakin), mutta pääosin todella nautinnollista katseltavaa varsinkin, kun yksi palkkatappajista napsii FBI-agentteja .50 kaliiperin Barrett M82A1 tarkkuuskiväärillä lennättäen heidät pitkin hotellin seiniä. Tietenkin oikeassa elämässä näin ei kävisi edes noin järeällä aseella, kuten esim. Myytinmurtajat -ohjelmassa on todistettu, mutta helvetin näyttävää ja viihdyttävää toimintaa tällä pienellä illuusiolla saa aikaan. Harvoinpa Hollywood elokuvissa ei liioitella aseiden vaikutuksia, joten se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Smokin' Acesin juoni on varsin toimivasti käsikirjoitettu ja pääsee jopa hiukan yllättämään lopussa. Tosin itse aavistin tuon juonenkäänteen hiukan ennen kun sen selosti tarkkaan yksi elokuvan hahmoista. Hän selosti sen ehkä jopa liiankin tarkkaan ikään kuin vääntäen rautalangasta tyhmemmällekin katsojalle. Luulisi että K-18 leffa on tehty aikuisille, jotka ymmärtävät vähemmälläkin vääntämisellä. No mutta hyvä yllättävä käänne juonessa siis, mutta itse leffan loppu eli tapahtumat yllättävän käänteen jälkeen jäivät vähän vaisuiksi. Mutta kokonaisuutena leffa on ysin arvoinen näyttävän toiminnan, hauskan läpänheiton ja toimivien näyttelijäsuoritusten ansiosta. Myös pikkuroolissa nähty Lost -sarjan Matthew Fox hoiti hommansa mallikkaasti. Myös leffojen osalta ensikertalainen Alicia Keys vetää osansa hyvin, sillä häntä ei rooliin eläytymisen takaa laulajaksi tunnistakaan. Ehdottomasti siis suositeltava leffa, jos yhtään pitää aikuiseen makuun sopivasta ronskista toiminnasta. Ben Affleckiä vieroksuvillekin elokuva sopii mainiosti, sillä häntä ei kovin kauaa parrasvaloissa nähdä leffan kestoon verrattuna.
Ekstrojenkaan osalta Smokin’ Aces ei petä. Tavaraa on yhden levyn julkaisuksi mukavasti ja kaikki on tekstitetty myös suomeksi. Niin poistetuista kohtauksista, mokailupätkästä, making of -dokkareista kuin vaihtoehtoisesta lopusta löytyy tekstit. Myös kuvasuhde on useimmissa aito laajakuva. Vaihtoehtoinen loppu on paitsi lyhyt myös selvästi alkuperäistä huonompi, joten onnittelut ohjaajalle oikeasta valinnasta. Ekstratarjonta on ihan mielenkiintoista katseltavaa vaikka onkin melko tavanomaista, lukuun ottamatta tekstitystä ja laajakuvaa, sekä sitä että levyllä on vain yksi traileri eikä sekään ole Smokin’ Acesin. Mutta sitä nimenomaista traileria onkin pääosin kiittäminen että kävin katsomassa Smokin’ Acesiäkin aavistuksen loistavamman Hot Fuzzin jo leffateatterissa.
Sky Captain and the World of Tomorrow
DVD versio: 2-Disc Edition
Genre: Sci-fitoiminta
Ohjaaja: Kerry Conran
Pääosissa: Jude Law, Gwyneth Paltrow, Angelina Jolie, Giovanni Ribisi
Maat: USA/Britannia/Italia
Vuosi: 2004
Kesto: 1h 46min
Ikäraja: K-11
Arvosana (0-10): 8,5
Sky Captain and the World of Tomorrow on monella tapaa ainutlaatuinen tekele. Ensinnäkin se on ohjaajakäsikirjoittaja Kerry Conranin ensimmäinen koskaan ohjaama elokuva. Sen lisäksi hänen ansioluetteloa komistaa ainoastaan The World of Tomorrow – kuusiminuuttinen lyhytelokuva, jonka hän itse teki neljässä vuodessa apunaan vain bluescreen ja Apple II kotitietokone. Neljä vuotta myöhemmin alkoi täyspitkän Hollywood luokan budjetilla varustetun kokopitkän version kuvaaminen ja se kesti vain 29 päivää. Kerry oli nimittäin viimeiset 4 vuotta työstänyt kuvakäsikirjoituksesta pre-visualization animaatioversiota näyttelijöitä varten, koska kaikki kohtaukset kuvattiin minimaalisilla lavasteilla bluescreenin edessä. Loput kaksi vuotta menivät taustojen ja tehosteiden luomiseen tietokoneilla. Täytyy nostaa hattua paitsi ohjaajalle hienosti esikoistyöstä ja näyttelijöille hyvästä työstä ilman minkäänlaista ympäristöä, myös animaattoreille jotka puursivat ylitöitä usein aamuyön tunneille asti, jotta deadlinestä saatiin pidettyä kiinni. Kaikki tämä välittyy hienosti kakkoslevyn kaksiosaisesta Brave New World dokumentista, joskin ilman minkäänlaista tekstitystä. Muut myös tekstittömät ekstrat ovatkin sitten melko vakiokamaa, eli poistettuja kohtauksia, kommenttiraitoja, hupailupätkiä ja trailereita. Trailereissa omituista on se, että molemmilla levyillä on sama kuvanlaadultaan huono traileri. Onneksi kakkoslevyllä on myös toinen hyvälaatuinen versio.
Kun koko elokuva kuvataan sinistä taustaa vasten, ovat jälkikäsittelyn rajat lähes rajattomat. Elokuvaan onkin luotu upea omalaatuinen värimaailma ja tunnelma vähän samalla tavalla kuin loistavassa Sin Cityssä. Värejä tosin on enemmän vaikka kaikki onkin seepian sävyistä. Tyyli sopii elokuvaan mainiosti, koska se sijoittuu vaihtoehtoiseen menneisyyteen joskus ennen toista maailmansotaa. Vaihtoehtoisuus tulee esiin selvemmin erilaisten jopa kerrostalon korkuisten robottien muodossa. Läpi elokuvan nähdään lähes yhtä paljon mielenkiintoisia ja mielikuvituksellisia robotteja, kuin tähtien sota elokuvassa keskimäärin. Lisäksi käytössä on mm. sädeaseita, veden alle sukeltavia propellikoneita, ilmassa leijuva lentotukikohta sekä lentoreppuja. Kiehtovaa katseltavaa siis riittää, kun lisäksi tarina vie New Yorkia muistuttavasta kaupungista ilmojen halki Himalajalle ja trooppiselle saarelle keskellä merta. Onnistuneen juonen kuljettamalla matkalla nähdään (yllätys yllätys) koreita tehosteita vaikka muille jakaa, kuitenkin sopivasti sijoitettuna ja tauoteltuna etteivät ne jätä ”tyhjyyteen” reagoivia näyttelijöitä liikaa varjoonsa.
Näyttelijät siis osaavat hienosti hommansa, vaikka ovatkin vain sinisessä huoneessa keskenään kameran edessä. Kaikki pääosien esittäjät ovat nappivalintoja rooleihinsa ja tulkitsevat paikoin hauskahkon dialogin hyvin. Erityisesti Polly Perkinsin ja Sky Captainin keskinäiset piikittelyt ovat hauskaa katseltavaa. Elokuvan tekijöiltä hieno teko, on herättää edesmennyt Sir Laurence Olivier eloon esittämään Totenkopfin muutamat vuorosanat. Tämä onkin yksi monista Sky Captain and the World of Tomorrown kenties aivan ensimmäisenä maailmassa tai ainakin Hollywoodissa käyttämistä kikoista, joita sittemmin on kopioitu sellaisissa elokuvissa kuin Superman Returns (edesmennyt Marlon Brando Jor-Elinä) ja 300 (kuvattu bluescreeneillä). Filmiteollisuus saa siis olla jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa Kerry Conranille kun hän päätti toteuttaa hienon visionsa. Tuloksena onkin mainio, hyvin onnistunut, omalaatuinen ja piristävän erilainen seikkailu, jota ei kannata missata. Itse näin se jo elokuvateatterissa MatoApinan kanssa ja ostin DVD:n tarjoushintaan tammikuussa. Tekstityksellä DVD olisi ansainnut selvemmän pesäeron itse elokuvan 8,4 pisteeseen....eikä sitä ole vielä edes julkaistu! Kyseessä on niin järkyttävä tapaus että blogaan siitä omassa blogissanikin. Etsin IGN sivuilta Heaven & Hell nimistä peliä ja mihinkäs törmäsin: Vuonna 2008 ilmestyvään leffaan nimeltään Meet the Spartans 
Kärsin ilmeisesti pahoista Hullut päivät vieroitusoireista, koska ostin nyt jo kolme uutta leffaa ja yhden uuden pelin :D! Tai sitten yritän niillä kompensoida Hullujen päivien Stockmannin osalta huonohkon leffatarjonnan ja Indiana Jones trilogia boksin menetyksen tuottamaa pettymystä :D! No joka tapauksessa luotettavasta Anttilasta löytyi taas hyviä tarjouksia, tosin vain kuvan kaksi ylintä. Ensimmäisenä on yksi lempi reaaliaikaisista strategiapeleistäni eli Command & Conquer: Red Alert 2. Peleistäni, koska kuten pelikokoelmani esittelyn 27. osasta voi päätellä, omistan jo kyseisen pelin, joskin hiukan kyseenalaisella tavalla. Mutta nyt se komistaan hyllyäni 100% rehellisesti ja vielä hullun halvalla =)! Tai siis keskusvaraston tyhjennys -halvalla :D! Toinen Anttila ostos eli Mission: Impossible III:n kahden levyn painos hintaan 5,99€ kasvattaa jälleen Tom Cruise kokoelmaani. Vielä pitäisi löytää sen parhaan vaarallisen tehtävän eli itse John Woon ohjaaman kakkososan keräilijäversio. Loput kaksi ostosta tilasin Discshopista eilen, ja tänään ne olivat jo postilaatikossa. Ensimmäisenä on jännän ja erilaisen sci-fijännäri Perhosvaikutuksen kahden levyn versio. Eipä ole tuota versiota tullut koskaan kaupassa nähtyä, joten 7,95€ kelpasi hinnaksi mainiosti, varsinkin koska 2,95€ rahtimaksu ei riipu leffojen määrästä. Viimeinen leffa eli loistava Spider-Man ja sen kahden levyn versio on varsinainen syy miksi eksyin Dischopin sivuille. Sitä (tai kolmen levyn painosta) olen etsinyt viime syksyn kolmannesta Hullusta päivästä lähtien (kun ostin kakkososan erikoisversion) ja nyt se vihdoin löytyi kohtuulliseen 9,95€ hintaan luotettavasta kaupasta. Hallelujah!
Keskiviikkona tuli vaihteeksi tehtyä retki leffateatteriin. Tällä kertaa Tontsan kanssa katsomaan Shaun of the Deadin tekijöiden ja päätähtien uutuusleffa Hot Fuzzia. Jouduimme valitsemaan arkipäivän näytöksen koska viikonloppuna näytöksiä oli vain lauantaina klo 23:15 ja sunnuntaina klo 20:15 eikä ensi viikolla enää ollenkaan :o! No todellakin parempi myöhään kuin ei milloinkaan, koska pirun hauska ja vauhdikas leffa oli kyseessä! Hyvää läppää lensi lähes koko ajan ja vauhdikasta, näyttävää ja hauskaa toimintaa oli varsinkin lopussa vaikka muille jakaa. Juonikin oli oikeasti hyvä ja vähän yllättäväkin eikä mikään aivoton toimintatekele. Dialogikin oli terävää ja oikealla tavalla "tyhmää", kuten jälkeenjääneen isokokoisen miehen tapauksessa, koska hänen ainoat vuorosanansa olivat Jaarp ja Naarp :D! Kyseessä oli sen verran riemastuttava kokemus, että yhdeksikkö sille on annettava, ja ainakin tällä hetkellä se pieksee Shaun of the Deadin. Tosin sen näkemisestä on aikaa, joten vertailu on vaikeaa. Mutta joka tapauksessa kannattaa katsoa Hot Fuzz tai ostaa sen DVD olipa sitten nähnyt Shaunin tai ei. Simon Pegg on aina varma valinta :D! Seuraava leffateatterikäynti on luvassa ehkä jo ensi viikonloppuna, jos menen silloin katsomaan Shoot 'Em Up -rymistelyn Hulkin kanssa.
