Pelikokoelmani esittely: Osa XLV

Elasto Mania
Genre: Kilpa-ajo
Kehittäjä: Balázs Rózsa
Julkaisija: Balázs Rózsa, Csaba Rózsa
Vuosi: 2000
Arvosana (0-10): 8,2

Elasto Mania on alun perin Action SuperCross tai lyhemmin Across nimisestä pelistä modernisoitu taitopeli, jossa pelaaja ajaa kiikkerällä moottoripyörällä läpi erilaisten kaksiulotteisten tasojen tehtävänään päästä vahingoittumattomana maaliin. Maalina toimii leijuva kukka ja matkalla tulee kerätä kaikki tasosta löytyvät omenat. Jossain tasoissa omenat saattavat vaihtaa painovoiman suuntaa ylös, alas tai johonkin sivulle. Kypärästä huolimatta pää on pelaajan ainoa heikko kohta. Jos pää osuu maahan tai sirkkeleihin, täytyy taso aloittaa alusta. Pisimmissäkään tasoissa ei minkäänlaista välitallennusta tunneta, joten tuskastumiselta ei voi välttyä. Pysyäkseen elossa ohjaa pelaaja takavetoista motocrosspyöräänsä kaasuttamalla, jarruttamalla ja heiluttelemalla vartaloaan eri suuntiin, jolloin pyörä pyörähtää tilanteesta riippuen myötä tai vastapäivään.

Moottoripyörän varustukseen kuuluvat erittäin joustavat jouset, ja muutenkin kestävä rakenne, sillä pelaaja voi roikkua melkein missä asennossa tahansa ja kovassa vauhdissa esteeseen törmätessä jouset venyvät hurjiin mittoihin ennen kuin painuvat takaisin kasaan. Oikealla vauhdilla, kulmalla ja oikea-aikaisilla kaasutuksilla, jarrutuksilla sekä heilautuksilla pelaaja pystyy pyörällään päätä huimaaviin temppuihin ja suorituksiin, joista uskaliaimmat huimapäätkään eivät uskalla uneksia. Rekisteröidyn Elasto Manian 54 tasossa vaativimmat temput eivät kuitenkaan ole aivan välttämättömiä läpäisyn kannalta, vaan parhaiten pelaajien huimat taidot pääsevät oikeuksiinsa itse tehdyissä kentissä. Pelin mukana tulee yksinkertainen ja suhteellisen helppokäyttöinen kenttäeditori, jolla saa helposti väsättyä omia kenttiä vain mielikuvitus rajanaan.

Elasto Manialle onkin syntynyt suuri faniyhteisö mm. Moposite sivustolle, jossa järjestetään esim. maailmanmestaruuskisoja siitä kuka tekee parhaimman ajan missäkin kentässä. Sivustolta löytyy tuhansia käyttäjien tekemiä tasoja ja muuta sälää, sekä mm. epävirallinen moninpelin mahdollistava päivitys. Pelattava ei siis lopu helposti kesken. Itse en ole vielä kyseistä päivitystä ehtinyt kokeilla, mutta videota moninpelistä olen nähnyt. Sen ja erilaisten maailmanennätysvideoiden taso on kuitenkin sen verran korkea, että minunlaisellani sunnuntai elmailijalla ei varmaan olisi hirveästi saumaa pärjätä kisoissa. Yhden omatekoisen videon tosin olen saanut aikaiseksi, tosin senkin Tontsan esimerkkiä seuraten. Uusia tasoja olen lataillut jo kymmeniä erilaisia, joista tosin suurin osa on edelleen läpäisemättä. Alkuperäisistä tasoista olen läpäissyt kaikki paitsi yhden.

Jaetun ruudun kaksinpeli Elasto Maniassa on ollut jo pitkään ennen epävirallista nettimoninpelipäivitystä. Pelimuotoina ovat vastakkain taistelu, jossa maalissa kerättyjen omenoiden määrä voittaa nopeuden, sekä lipunryöstö, jossa ei ole maalia ja pysyvästi kuolee vain sirkkeleihin, joten peli päättyy vasta kun molemmat ovat sellaiseen osuneet. Eniten lippua pidellyt pelaaja siis voittaa, mutta sirkkelittömässä tasossa peli jatkuu keskeytymättä, ellei sitä itse lopeta. Sekä yksin-, että kaksinpelin tapahtumat voi katsella uusinnasta, jonka voi tallentaa myöhempää katselua varten. Tosin minkäänlaisia toistonhallintatoimintoja ei ole. Jokaisesta tason läpäisystä tallentuu suoritusaika parhaiden aikojen listalle.

Grafiikka on tarpeeksi selkeää sekä yksityiskohtaista, ja tasoista löytyy kaikennäköistä rekvisiittaa, kuten puita, pensaita, rakennustelineitä ja tynnyreitä, jotka ovat pelissä vain esteettisistä syistä. Maastolle ja taustalle on muutama eri vaihtoehto mullasta tiiliin ja kiveen. Äänet koostuvat moottoripyörän kaasutuksen ja vauhdin mukaan voimistuvasta pärinästä sekä jousien kirskunasta. Jarrut ovat äänettömät, mutta kuolema, omenansyönti ja maaliin pääsy tuottavat erilaiset ääniefektit. Minkäänlaista musiikkia pelissä ei ole.

Pelinä Elasto Mania on yksinkertainen mutta nerokaan hauska ja koukuttava taitopeli, jota on mukava pelata pienissä tai suurissakin erissä yksin, kaveria vastaan tai päivityksen myötä tuntemattomia ammattimaisia pelureita vastaan netin välityksellä. Internetin aikakaudella pelattavat tasot eivät todellakaan lopu kesken, vaan niitä löytyy kaikennäköisiä ja vaikeudeltaan vaihtelevia, joskin ei kovin paljoa sieltä helpoimmasta päästä. Elasto Mania ei kaipaa huippu- tai edes uudehkoa grafiikkaa tai tehosteita ollakseen edelleen nauttiva kokemus ja mukava reaktio- sekä älytesti tällä putkijuoksuräiskintäpelien kultakaudella.

Acrossin rekisteröimätöntä versiota pelasin aikoja sitten serkullani melko usein ja myöhemmin myös Elasto Maniaa, mutta sen rekisteröidyn version hankin vasta jonkun aikaa sitten. Rekisteröimättömälläkin versiolla tuli yhdessä ja erikseen väsättyä muutamia omia tasoja, joita tahkottiin joskus jopa kyllästymiseen saakka, vaikka käytettävien elementtien määrää onkin rajoitettu runsaasti. Minkäänlaista himopelaamiseen en kuitenkaan koskaan sortunut ja Elma taidoiltani pidän itseni melko keskinkertaisena tai vähän sitä parempana.

Hyvää:
+ Yksinkertaisen nerokas idea
+ Hyvä ohjaustuntuma ja puolirealistinen fysiikka
+ Nettiyhteisöjen ansiosta pelattava ei lopu kesken

Huonoa:
- Ei välitallennusta pitkissäkään kentissä
- Epälooginen lipunryöstö

Pelikokoelmani esittely: Osa XLIV

Dyna Blaster
Genre: Toiminta
Kehittäjä: Hudson Soft
Julkaisija: Ubisoft
Vuosi: 1992
Muuta: Tunnetaan myös nimellä Bomberman
Arvosana (0-10): 8,3

Dyna Blaster on se peli joka aloitti Bomberman tyyppisten pommipelien buumin, joka jatkuu yhä, tosin hitaampaa vauhtia. Tai sitten Bomberman oli ensin, kuka tietää. Melkein sama kuin esittäisi iänikuista ”muna vai kana” kysymyksen. Onneksi Wikipedia tietää Bombermanin ilmestyneen jo 1983, mutta Dyna Blaster (myöskin Bombermanina tunnettu) oli ensimmäinen PC ja Amiga peli lajissaan. Dyna Blaster oli myös ensimmäinen peli, jossa kuulin midi-tason ääniä ja musiikkia. Pelattuani sitä ehkä vuoden tai pari PC-speakerin piipitystä kuunnellen, koin historiallisen hetken kun ääni tuli ensimmäisen kerran irrallisista kaiuttimista eikä koneen syövereistä ja se kuulosti joltain aivan muulta kuin erikorkuisilta piipityksiltä ja rahinalta. Joskin nykytilaan verrattuna PC-speaker on esihistoriaa ja midi-äänet antiikkia, niin onhan niillä suunnilleen yhtä iso ero kuin luolamiehillä ja antiikin roomalaisilla.

Tarina on tuiki tavallinen pelasta tyttö pahan käsistä. Aivan, pelkän ”pahan” käsistä, sillä millään puheella tai tekstillä kun juonta ei mitenkään selosteta, vaan alkuvideossa pahis (pukeutuu mustiin) lentää lohikäärmettä muistuttavalla hirviöllä ulos laboratoriota muistuttavasta rakennuksesta kauniin tytön (pukeutuu vaaleanpunaisiin) roikkuessa hirviön kynsistä. Samaan aikaa ulos ryntäävät pelaaja sekä hajamielistä professoria muistuttava vanha mies (molemmat pukeutuneet valkoisiin) kädet villisti heiluen hirviön lentäessä kohti kauempana näkyvää synkkää linnaa. Näin alkaa pelastusretki läpi kahdeksan erilaisen alueen, joissa kussakin on kahdeksan kenttää. Kentät ovat neliön tai suorakaiteen muotoisia ruudukoita, joissa on kolmenlaisia ruutuja: Tyhjiä, tuhottavia ja tuhoutumattomia. Tuhoutumattomat ruudut ovat aina samoissa paikoissa vaaka ja pystyriveissä yhden ruudun päässä toisistaan. Kenttien ja vihollisten ulkonäkö ja vaikeusaste muuttuvat alueen vaihtuessa uuteen. Alueet vaihtelevat metsästä ja joesta vuoriston ja pensasaron kautta linnaan, johon kolme viimeistä aluetta sijoittuvat. Jokaisen alueen viimeisessä kentässä kohdataan välipomo tai monta välipomoa, jotka tavallisten vihollisten sijaan kestävät monta osumaa ja omaavat erikoisvoimia tai koostuvat monesta osasta.

Rivivastustajia löytyy laidasta laitaan: Tyhmimmästä ja vaarattomimmasta päästä ovat mm. ilmapallo-, hyytelö- ja sipulieläimet, etanoita, meduusoita ja hymynaamoja muistuttavat oliot sekä muut vaarattoman ja söpön näköiset hitaasti lyllertävät elukat. Söpöys on joskus kuitenkin pelkkää hämäystä, sillä yksi pelin pahimmista vihollisista on söpö nallekarhu, joka hakeutuu pelaajaa kohti kovalla vauhdilla. Pelin edetessä kohdataan myös mm. seinien läpi ja yli kulkevia haamuja sekä lepakoita. Jokaisessa kentässä on tavoitteena tappaa kaikki viholliset ja löytää uloskäynti jonkun tuhoutuvan palikan alta. Paljastettuaan uloskäynnin täytyy kuitenkin varoa pommien kanssa hosuessa, sillä uloskäynnin kärventäminen tuo sieltä lauman satunnaisia vihollisia. Tämä on tietysti ennätyspisteiden tavoittelijan taktiikka joka kerta, sillä hirviöiden tappamisesta heruu pisteitä ja sitä enemmän mitä enemmän niitä kärventää yhdellä iskulla. Liian kauan ei kuitenkaan kannata lisäpisteitä kalastella, sillä ajan loppuessa ilmestyy ympäri kenttää joukko vihaisia seinien läpi kulkevia ja pelaajaa kohti hakeutuvia tappajapyörylöitä.

Uloskäynnin lisäksi jokaisesta kentästä löytyy yksi piilossa oleva esine, joka auttaa pelaajaa jollain tavoin. Esineitä on kahdeksan erilaista ja niiden järjestys ja tyyppi vaihtelevat alueen kenttien kesken. Pomovastuksen kentässä ei apuesinettä enää heru. Esine voi olla lisäpommi, pommin räjähdyspituutta lisäävä liekki, seinien- tai pommienläpikävelytaito, lisäelämä, nopeutta lisäävät rullaluistimet, tilapäinen kuolemattomuus tai ylivoimaisesti paras esine eli ajastin. Seinien- ja pommienläpikävelytaidot tai ajastin eivät säily alueen vaihdetuessa. Kuollessaan pelaaja menettää muut edut paitsi lisäpommit, -räjähdyspituuden ja -nopeuden. Yksinpeli on varsin hauska ja viihdyttävä kokonaisuus mutta varsinainen hauskuus piilee moninpelissä, jossa yksinpelin tavoin on lisähauskuutta tuova bugi: Jos jättää ajastimen kanssa pommeja jonnekin kentälle ennen kuin astuu uloskäyntiin ja räjäyttää ne juuri oikealla hetkellä tason vaihtuessa, räjähtävät ne samoilla paikoilla myös uudessa kentässä.

Sama kikka toimii siis myös moninpelissä, tosin sen toteuttaakseen täytyy kahden pelaajan olla hengissä ajan loppuessa ja jättää pommeja siten että ne eivät ehdi räjähtää vaan räjähtävätkin seuraavalla kierroksen alkaessa. Moninpeli onnistuu 2-4 pelaajan kesken samalla ruudulla saman näppäimistön ääressä (Joystickin avulla 5 pelaajaa) kunnes jollekin kertyy hahmojen kokoon nähden massiivisia voittopokaaleja 1-5. Ihmispelaajien määrästä riippuen pakkaa sekoittaa muutama ilmapallo- ja haamuvihollinen. Moninpelissä ainoat kerättävät bonukset ovat lisäpommit ja -räjähdyspituudet. Useimmiten voittajaksi selviääkin se, joka onnistuu keräämään eniten molempia. Bonusten lisäksi kentältä voi löytyä erilaisia tauteja, jos näin pelityyppiä valitessa haluaa.

Pakkaa sekoittavat siis myös erilaiset tarttuvat taudit. Taudin, kuten minkä tahansa muun esineen, voi toki käräyttää sopivasti sijoitetulla pommilla, mutta silloin ei pääse kokemaan taudin tyypin arvailun tuomaa jännitystä ja mahdollista taktista etua. Tauteja on neljää eri lajia: Pomminjättötauti, joka pakottaa pelaajan tiputtamaan pommeja niin nopeasti kuin hänellä niitä riittää. Pommienjättämättömyystauti estää pelaajaa jättämästä pommeja. Nopeustauti triplaa liikkumisnopeuden ja hitaustauti puolittaa sen. Kaikki tauti-ikonit ovat samannäköisiä ja niiden vaikutus kestää yhtä kauan. Sairaina ollessaan taudinkantajat vilkkuvat punasinisinä. Taudin voi myös tartuttaa vastustajaan koskettamalla häntä, joten sopivalla ajoituksella esim. nopeustaudin voi säilyttää aktiivisena pelin loppuun saakka tartuttamalla sen vuorotellen toiselle pelaajalle.

Vaikka moninpeli ei monipuolisuudeltaan vedä vertoja yksinpelille, olen sen parissa kokenut niin kavereiden kuin sukulaisten kesken lukuisia muistorikkaita hetkiä. Erityisesti taudit ja niiden kaoottiset vaikutukset pelin kulkuun aiheuttivat välillä aivan hulvattomia tilanteita. Vaikka olen pelannut mainion yksinpelin ainakin kahdesti läpi, on moninpeli se josta tämän pelin parhaiten muistan ja jonka takia se kannattaisi hankkia ilmaiseksi netistä. Nykyään tosin varmaan löytyy monia hyviä tai edes kohtuullisia modernisoituja versioita tästä klassikosta, mutta enpä tiedä tekisinkö sellaisella yhtikäs mitään kun vanha klassikko ajaa saman asian paremmin. Pääosassa kun ei ole grafiikka tai äänet, vaan hauskanpito ja hektinen pommienräjäyttely. Dyna Blaster taitaa muuten olla ainoa tai ainakin yksi niistä harvoista pitämistäni manga/anime -aiheisista peleistä tai asioista.

Hyvää:
+ Sopivan haastava, monipuolinen ja hauska yksinpeli
+ Hulvattoman hauska moninpeli
+ Ihanat tarttuvat taudit

Huonoa:
- Muutama bugi
- Osa pomovastuksista liian helppoja

DVD-kokoelmani esittely: Osa XVIII

Resident Evil: Apocalypse
DVD versio: Special Edition
Genre: Sci-fitoiminta
Ohjaaja: Alexander Witt
Pääosissa: Milla Jovovich, Sienna Guillory, Oded Fehr, Thomas Kretschmann
Maat: Saksa/Ranska/Britannia/Kanada
Vuosi: 2004
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,6

Paettuaan täpärästi maanalaisesta Pesästä Alice (Milla Jovovich) joutuu heti takaisin maan päällä raivoavan sodan syövereihin. Koska kaupunki on karanteenissa, Alice liittyy pieneen eliittisotilasjoukkoon, jota johtavat Valentine (Sienna Guillory, Rakkautta vain) ja Carlos (Oded Fehr, Muumion paluu). Joukko on värvätty pelastamaan T-viruksen kehittäjän, tohtori Ashfordin kadonnut tytär. Tästä kehkeytyy epätoivoinen taistelu aikaa vastaan, kun joukko käy verenhimoisten zombien, viekkaiden lickereiden ja mutanttikoirien laumoja päin. Lisäksi he saavat vastaansa tähän saakka pahimman vihollisensa. Resident Evil-elokuvan visionäärisen ohjaajan Paul W. S. Andersonin (Alien Vs. Predator) kirjoittama ja tuottama sekä Alexander Wittin ohjaama RESIDENT EVIL: Apocalypse on ylivoimaisen jännittävä jatko-osa.

Siinä missä Resident Evil keskittyi klaustrofobiseen eloonjäämiskamppailuun ja tiheään tunnelmaan, painottaa Apocalypse enemmän näyttävää toimintaa ja tehosterymistelyä suurkaupungin kaduilla ja rakennuksissa. Toisaalta erilainen painotus on hyvä asia, sillä se tekee elokuvasta hyvin erilaisen kokemuksen edeltäjäänsä verrattuna, mutta toisaalta se tekee siitä myös hyvin samankaltaisen kuin moni muu sci-fitoimintarymistely. Tarina siis jatkuu peleistä tutun Raccoon Cityn kaduilla, kun tappajavirus leviää pesän ulkopuolelle. Kaupungin lisäksi pelistä lainataan hahmoja kuten Sienna Guilloryn hienosti tulkitsema Jill Valentine, sekä ihmisestä tappokonehirviöksi muutettu Nemesis. Luvassa on siis kaksin verroin kick-ass sankarittaria pistämässä zombeja poikki ja pinoon. Kaduilla liikkuu zombeja ja muita uhkia entistä enemmän, joten ammuskelua ja muu toiminta on lähes tauotonta. Tiheään viljellään tietysti myös upeita tehosteita mm. kun ydinpommi räjähtää pilvenpiirtäjän yläpuolella. Luvassa on myös huikeita näyttelijöiden itse suorittamia stuntteja kuten helikopterista hyppäämisiä ja pilvenpiirtäjän seinää pitkin alas juoksemista.

Juonikuvio ei ole erityisen nerokas, monisäikeinen, yllättävä tai kliseetön, mutta ajaa asiansa tarpeeksi hyvin. Ainoa hiukan liian kliseinen ja ennalta arvattava käänne on Nemesiksen kääntyminen hyvisten puolelle. Mukana on paitsi reilusti enemmän toimintaa ja tehosteita, myös muutamia hauskoja vitsejä ja hassuja tilanteita lähinnä Mike Eppsin tulkitseman L.J. hahmon toimesta. Ne keventävät mukavasti tunnelmaa, mutta toisaalta tekevät elokuvasta entistä tavallisemman Hollywood toimintaelokuvan, vaikka Yhdysvallat ei elokuvan tekomaihin kuulukaan. Näyttelijöiden suoritukset ovat kautta linjan hyviä sekä pää- että sivuhahmojen osalta, joskin eniten esiin nousevat jo mainitun Mike Eppsin ja Sienna Guilloryn lisäksi Oded Fehr sekä tietysti itse Alice eli Milla Jovovich.

Koska musiikista ei enää vastaa Marilyn Manson ei se yllä läheskään ykkösen loistavalla tasolle, mutta onnistuu silti varsin hyvin ylläpitämään tunnelmaa. Ohjaajakaan ei enää ole Paul W.S. Anderson vaan aiemmin lähinnä kakkosohjaajana toiminut Alexander Witt, mutta onneksi Paul häärii käsikirjoittajana ja tuottajana sarjan kaikissa elokuvissa. Paras mahdollinen skenaario olisi tietysti ollut että hän myös ohjaisi kaikki kolme, jolloin Apocalypse olisi kenties noussut lähemmäksi mainiota ykkösosaa. Toivon hartaasti että syksyllä teattereihin saapuvalle Resident Evil: Extinctionille ei käy kuten pettymykseksi osoittautuneelle Spider-Man 3:lle, vaan kuten hienoksi trilogian päätökseksi osoittautuneelle Pirates of The Caribbean: At World’s Endille.

Resident Evil: Apocalypse ansaitsisi elokuvana ehkä jotain välillä 8,2–8,4 koska se on hienolla toiminnalla ja tehosteilla väritetty vähän tyypillinen mutta hyvä ja erilainen sci-firymistely jatko-osa, mutta sen yksilevyiseksi julkaisuksi yllättävän suuri määrä kiinnostavia ekstroja nostavat DVD:n pistesaaliin yhdeksikön puolelle. Ekstroissa nähdään huikeat kaksikymmentä poistettua tai pidennettyä kohtausta, kuusi ”making of” -dokumenttia, kolme muuta elokuvaan liittyvää pätkää, kolme kommenttiraitaa ja paljon muuta. Mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa siis riittää, tosin ei suomeksi tekstitettynä. DVD:n ostin vuoden alussa Anttilan alennusmyynnistä kahdeksalla eurolla ja itse elokuvan näin ensimmäisen kerran leffateatterissa. Konsolipeliin perustuvan zombietrilogian toinen osa on siis hyvä ja erilainen varsin kelpo jatko-osa, jonka kyytipojaksi on laitettu paljon hyviä ekstroja. Ensimmäisestä osasta pitäneille pitäisi kelvata, ja muillekin elokuva on suositeltava jos tykkää näyttävästä zombeihin ja muihin kammottaviin otuksiin kohdistuvasta ammuskelusta ja muusta toiminnasta.

Pelikokoelmani esittely: Osa XLIII

Dungeon Master II: The Legend of Skullkeep
Genre: Roolipeli
Kehittäjä: FTL Games
Julkaisija: InterplayEntertainment
Vuosi: 1994
Arvosana (0-10): 5,9

Dungeon Master kakkosen ohjekirjassa on niin pitkä taustatarina selittämään pelin alkutilannetta, että sitä ei hullukaan jaksa lukea - Tai ainakaan nuori ensimmäisen PC-CD pelinsä juuri lahjaksi saanut kymmenkesäinen poika. Serkkuni tuoreelta sittemmin eronneelta tietokonekaupan tuolloin omistaneelta mieheltä saamani Dungeon Master 2 oli siis ensimmäinen CD:llä oleva pelini. Serkkuni aviomies oli jopa niin antelias, että oli synttäreitäni seuranneena arkiaamuna jättänyt oven ulkopuolelle lisälahjaksi tarkoitetun CD-aseman, koska tuolloin missään tietokoneistamme ei vielä sellaista hienoutta ollut. Sittemmin CD-asema osoittautui peliä paljon paremmaksi lahjaksi.

Juoniselostus siis on pitkä ja monimutkainen ja menee tiivistettynä suunnilleen näin: Torham niminen nuori sankari saa tehtäväkseen kolmen valitsemansa apurin kera aktivoida uudelleen maaginen Zo Link ja mennä sen avaaman portin läpi tuhoamaan ilkeä Dragoth ja hänen hyökkäävä armeijansa. Peli alkaa sankarien hallissa, jossa on viisitoista erilaista sankaria säilöttynä jonkunlaisissa maagisissa salpauskammioissa. Pelaaja voi vapaasti tarkastella jokaisen sankarin ominaisuuksia ja mukana tulevia tavaroita erikseen liikkumalla ympäriinsä hallissa, joka muistuttaa kyllä enemmän luolaa. Sankareita voi herättää haluamansa määrän nollasta kolmeen ja halliin voi myös palata uudestaan korvaamaan kuolleen sankarin uudella. Sankareilla voi olla pelin edetessä kasvavaa kokemusta neljästä eri luokasta: Taistelija, ninja, pappi ja velho. Kokemus kasvaa kyseisen luokan taitoja käyttämällä, joten pelkästään suurta miekkaa heilutteleva taistelijaninja ei kehity ninjana ollenkaan. Muita valintoja hahmonkehityksen suhteen pelaaja ei pysty tekemään.

Lisäksi sankareilla on kaksi kuudesta mahdollisesta erikoisosaamisesta: Voima, nopeus, viisaus, kestävyys, taikakestävyys ja tulen kestävyys. Nämä ja kokemukset eri luokissa vaikuttavat paitsi sankarin tekemään vahinkoon ja onnistumismahdollisuuksiin eri aseilla ja loitsuilla, myös neljän ominaisuuden maksimiarvoihin: Terveys, kestävyys, taikavoima ja kantokyky. Kolme ensimmäistä palautuvat hitaasti ajan myötä, mutta palautumista nopeuttavat loitsut, taikajuomat ja nukkuminen. Kestävyyden mennessä nollaan alkaa liikkuminen vähentää terveyttä. Lisäksi jokaisella hahmolla on nälkää ja janoa mittaavat mittarit, joten he voivat myös kirjaimellisesti kuolla nälkään tai janoon.

Sankarit liikkuvat neliönä, jossa heidän paikkojaan ja rintamasuuntaansa voi vapaasti vaihdella. Maailman koostuu neliöistä joten liikkuminen tapahtuu yksi ruutu kerrallaan, mutta reaaliaikaisesti. Ryhmä voi liikkua eteen, taakse ja sivulle tai kääntyä paikallaan 90 astetta kerrallaan. Liikkuminen onnistuu näppäimistöltä tai klikkaamalla hiirellä nuolia. Taistelu onnistuu vain hiirellä hankalasti ensin klikkaamalla jonkun hahmon kättä tai asetta ja sitten valitsemalla luettelosta jokin hyökkäys. Pelaajalla täytyy olla yli-inhimillisen nopea ja tarkka hiirikäsi ehtiäkseen pahimmassa tapauksessa puolustamaan jopa neljästä suunnasta tulevia hyökkäyksiä klikkailemalla vuoronperään jopa kahdeksaa asetta tai kilpeä ja valitsemaan joka kerta jonkun hyökkäyksistä tai puolustuksista sekä samalla vielä heitellä loitsuja ja juoda taikajuomia. Siksi paras taktiikka onkin taistella kapeikossa, tai ainakin siirtyä sellaiseen jos vastassa on useampi kuin yksi vihollinen. Ongelmana vain on että useimmat vihollisista eivät hyökkää suin päin pelaajan kimppuun vaan odottelevat aukeammalla paikalla.

Sankarit voivat kantaa mukanaan rajoitetun painomäärän verran kaikkea omenoista, piirakoista ja vesileileistä loitsujen ja taikajuomien kautta jousipyssyihin, miekkoihin ja kilpiin. Maastossa tai sankareilla itseltään voi olla myös erilaisia pussukoita, arkkuja ja rahakoteloita joihin voi säilöä monta pientä esinettä. Ongelmalliseksi niiden käytön tekee se, että ottaakseen ulos tai laittaakseen sisään tavaraa säilöön, tulee säiliö olla jonkun sankarin kädessä. Myöskään pelkän inventaarion avaaminen ei pysäytä peliä, joten taikajuomien kaivelu inventaarion ja arkun syövereistä täytyy tehdä joko todella nopeasti tai kaukana vihulaisista. Mitään pikanäppäimiä tai nopeasti kaiveltavia taskuja pelistä ei löydy. Kaiken kaikkiaan taistelu on siis varsinkin monta vihollista vastaan erittäin hankalaa ja huonosti toteutettua.

Taistelun ja varsinkin vihollisten vaikeuden takia en koskaan ole päässyt peliä läpi tai edes lähellekään puoliväliä. Paitsi että alussa käytössä olevat aseet ovat sieltä surkeammasta päästä, myös vihollisten taso nousee hyvin jyrkästi. Alun hallin ulkopuolella odottavista mustekalaa muistuttavista olennoista selviää melkein toinen käsi selän takana, mutta avaimella aukeavan portin takaa odottavat madot tarjoavat jo todella pahan vastuksen varsinkin suurella joukolla. Taistelemalla kapeikoissa yhtä vastustajaa vastaan kerralla ja perääntymällä usein ja pitkälle madoista selviää vielä kohtuullisen hyvin ja palkinnoksi niiden tapoista saa pelkkää matopiirakkaa, nam. Sittemmin vastaan alkaa tulla luolissa viihtyviä erittäin ärsyttäviä lepakoita, joihin on paitsi hankala osua, myös aiheuttavat purressaan hitaasti tappavan myrkytyksen jonka saa hoidettua vain kalliilla ja harvinaisella vasta-aineella. Pian vastaan tulee myös sarvikuonoa olemukseltaan ja kooltaan muistuttavia kasvisyöjiä, jotka onneksi hyökkäävät lähinnä ärsyyntyessään, sekä mm. näkymättömiä salamoita ampuvia pyörremyrskyjä ja tavaraa varasteleva kääpiö.

Tulta ja tappuraa sylkevistä pyörremyrskyistä vielä selviää välttelemällä ja väistelemällä, mutta kääpiötä vastaan eivät auta parhaatkaan aseet. Tai ainakaan lähes parhaat, sillä vaikka alun kyläkaupoista voi ostaa mitä vain, maksavat über-aseet ja -suojat niin paljon, ettei niihin olisi varaa edes paikallisen loton pääpotin voittajalla. Sitten kun vihdoin on saanut löydettyä tarpeeksi rahaa edes kohtuullisen tehokkaaseen aseeseen, tulee nopea kääpiön pirulainen ja varastaa sen. Jos päättää lähteä kääpiön perään tappaa hän äkkiä sankarit äsken varastamallaan aseella tai pahimmassa tapauksessa riisuu sankarit kokonaan aseista, koska voi varastaa koko ajan uuden aseen sillä matka takaisin kätkölle ei ole nimeksikään. Monista kokeiluista huolimatta en ole mitenkään onnistunut kiertämään kääpiötä tai pääsemään käsiksi hänen kätköönsä. Tai vaikka pääsisinkin, niin siellä olevista aseista ei olisi vastusta sille nopealle pirulaiselle, koska hän kantaa tietysti mukanaan aina sitä parasta asetta ja suojaa ja pelaajan kohdatessaan varastaa aina lisää. Ovela pikkukääpiö on siis vedetty vaikeuden osalta överiksi tehden siitä typerän ja ärsyttävän pelinpysäyttäjän, jolle en mahda mitään.

Loitsut saattaisivat avittaa kääpiön kukistamisessa, mutta siinäpähän loitsit kun minkäänlaisia valmiita loitsuja ei ole, vaan kaikki pitää oppia erilaisia symboleja klikkailemalla. Symboleja on neljää eri luokkaa: Voima, elementti, muoto ja suuntaus. Klikkaamalla peräkkäin kahta tai useampaa eri luokaa olevaa symbolia, syntyy voimakkuudeltaan ja vaikutukseltaan vaihtelevia loitsuja. Tai siis pitäisi syntyä. Sankarin kun tulee ensin opetella jonkin elementin alhainen loitsu pystyäkseen edes ymmärtämään sen voimakkaampaa magiaa. Ohjekirjassa on hämärästi selitetty jokainen symboleista, mutta silti olen toistaiseksi onnistunut taikomaan vain ohjekirjan esimerkkiloitsun eli ilmaisen soihdun (joita muutenkin löytää joka puolelta) ja sattumankaupalla syntyneen janonsammuttajaloitsun - juuri kun hetkeä aiemmin olin juottanut kaikki sankarit ja täyttänyt kaikki vesileilini suihkulähteestä. Enkä edes tiennyt mikä loitsu oli kyseessä, ennekuin sattumalta onnistuin taikomaan sen myöhemmin, sillä onnistuneen loitsun vaikutuksia on usein erittäin vaikea huomata. Loitsusysteemi voisi hiotumpana ja paremmin opastettuna olla omaperäisen onnistunut tekele, mutta vaikeutensa ja monimutkaisuutensa takia se osa-alue pelissä jää turhaksi ja lähes tuntemattomaksi.

Grafiikka on aikaisekseen varsin yksinkertaista, mutta selkeää ja vihollisten animaatiot kohtuullisia. Muuten maailma on sadetta lukuun ottamatta staattinen sillä esineiden ottaminen ja työntämisessä ei animaatiosta voi puhua. Sadetta ja ukkosta pelissä tuntuukin piisaavan, mutta se ei vaikuta itse peliin muuten kuin että maa näyttää märältä jonkun aikaa ja salamat valaisevat hetkittäin pelialuetta. Tunnelmaa synkkä ilma ja jatkuva pimeys toki korostavat mukavasti. Pelin musiikki toistaa erittäin nopeasti itseään joten sen kytkee nopeasti pois. Ääniä en jostain syystä ole koskaan pelissä kuullut alkudemoa lukuun ottamatta. Äänet eivät tunnu toimivan edes Dosboxilla, jolla olen saanut lukuisten muiden ennen toimimattomien vanhojen pelien äänet toimimaan. Sateesta ja synkkyydestä huolimatta tunnelma jää melko vaisuksi äänen puutteen takia, mutta toisaalta jännitys tiivistyy sillä viholliset voivat ääneti hiipiä sankarien kimppuun. Ilmaista yllätysmomenttia viholliselle eniten kaipaakin peliltä, jossa viholliset ovat muutenkin liian vaikeita, taistelu hankalaa, inventaarion käyttö kökköä ja loitsiminen lähes mahdotonta.

Hyvää:
+ Kohtalaisen hyvä tunnelma
+ Paljon erilaisia ja mielikuvituksellisia sankareita, hirviöitä ja tavaroita

Huonoa:
- Pelinpysäyttäjäkääpiö ja muutenkin liian nopeasti vaikeutuvat viholliset
- Kökkö taistelusysteemi ja inventaarion käyttö
- Surkea loitsusysteemi pakottaa unohtamaan loitsimisen
- Musiikki ja äänet

Kesätyöpaikka

Ensi maanantaista lähtien en olekaan enää (pariin kuukauteen) opiskelija, vaan localization engineer eli lokalisointi-insinööri B)! Sain kuin sainkin elokuun loppuun asti kestävän kesäpestin Lionbridgeltä. Kyseessä on iso kansainvälinen mm. lokalisointiin erikoistuva yritys, jolla on Suomessa ja ympäri maailmaa asiakkaina mm. sellaisia jättejä kuin Google ja Microsoft.

Alun perin hain Lionbridgelle (vai pitäisikö sanoa L10NBRIDGE kuten logossa lukee :D) mobiilisovellusten lokalisoitavan materiaalin valmistelijan paikkaa, mutta en sitä saanut, vaikka sain sen hakuprosessiin kuuluneesta Source Creation testistä 4,4 pistettä viidestä ja läpäisin tietotekniikkatestin. Onneksi he kuitenkin ystävällisesti ilmoittivat hakevansa kesätyöntekijöitä myös tekniselle puolelle ja pyysivät toiseen työhaastatteluun sekä tekemään jälleen yhden testin. Testissä sain kaikki tehtävät hyvissä ajoin tehtyä, mutta haastattelu meni mielestäni huonommin kuin aiempaa paikkaa hakiessa. No eipä se enään harmita kun paikan sain :D!

Mielekäs kesäduuni ilmastoidussa toimistossa siis napsahti ja palkka on mukava 11,5€ tunnissa - 2,5€ enemmän kuin toissa kesänä. Eli jos työskentelen joka arkipäivä 8 tuntia saan kesän loppuun mennessä mukavat 5520€ (josta tietenkin menee veroa jonkun verran), FUCK YEAH =)! Kävi kyllä hyvä tuuri, koska en kovin aktiivisesti hakenut mitään vaan lähettelin aika myöhään hakemuksia mutsin löytämiin paikkoihin :ashamed:, eikä minua kutsuttu haastateltavaksi kuin Lionbridgelle. Kesätyöpaikan haku kun pitäisi aloittaa kuulemma jo tammikuussa, mutta kuka hullu semmosta jaksaa :(. Se hakeminen kun on niin tuskaista hommaa että sitä vaan lykkää ja lykkää vanhempien painostaessa ja hönkiessä ärsyttävästi niskaan :’(… :D! Kunpa prosessi olisikin yhtä helppo kuin viereisessä päivän kuvassa :D!

Nyt soi: "Red Hot Chili Peppers - By The Way" 3:33

DVD-kokoelmani esittely: Osa XVII

Resident Evil
DVD versio: Special Edtion
Genre: Sci-fitoimintatrilleri
Ohjaaja: Paul W.S. Anderson
Pääosissa: Milla Jovovich, Michelle Rodriguez, Eric Mabius, James Purefoy, Martin Crewes, Colin Salmon
Maat: Britannia/Saksa/Ranska/USA
Vuosi: 2002
Kesto: 1h 36min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,9

Umbrella Corporation on yksi maailman suurimmista biotekniikan ja lääkealan yrityksistä. Mutta syvällä maan alla, huippusalaisessa Pesäksi kutsutussa laboratoriossa tehdään kaikkein tuottavinta työtä; geenitutkimusta ja biologisia aseita. Mutta jotakin menee pahasti pieleen; tarttuva ja tappava virus pääsee laboratorion ulkopuolelle. Sen leviämistä yritetään estää lähettämällä kommandojoukot alas laboratorioon eristämään virus. Heillä on vain kolme tuntia aikaa. Perillä he huomaavat, että virus on jo ehtinyt muuttaa kaikki Pesään jääneet epäkuolleiksi. Suurin ongelma ei olekaan enää vain tikittävä kello, vaan vastassa olevat verenhimoiset zombiet ja hulluksi tulleet mutanttidobermannit - ja ne tekevät kaikkensa tappaakseen… Lähde mukaan selkäpiitä karmivalle retkelle RESIDENT EVILin mukana! Elokuva perustuu samannimiseen tunnettuun tietokonepeliin ja sen pääosassa on MILLA JOVOVICH (THE FIFTH ELEMENT). Hurja action, huikeat tehosteet ja soundtrackilla mm. Marilyn Manson saavat pulssisi tykittämään täysillä alusta loppuun!

Resident Evil perustuu samannimiseen konsolipelisarjaan, josta on vuosien saatossa nähty monta peliä paitsi erilaisilla pelikonsoleilla, myös PC:lle käännettynä. Trilogian ensimmäiseen osaan peleistä on lainattu lähinnä taustatarina siitä, kuin jättiyhtiö Umbrellan kehittämä virus pääsee vapaaksi maanalaisessa tukikohdassa ja muuttaa kaikki elävät olennot zombeiksi. Resident Evil: Apocalypsessä pelistä lainataan muutamia hahmojakin ja syksyllä elokuvateattereihin on tulossa sarjan kolmas osa Resident Evil: Extinction. Ensimmäisen osan ohjasi ja käsikirjoitti mm. loistavasta Event Horizon elokuvasta tuttu Paul W.S. Anderson. Hän tekee jälleen loistavaa työtä, sillä Resident Evil on yksi parhaista näkemistäni zombie leffoista eikä näin äkkiseltään tule mieleen parempaa videopeliin perustuvaa elokuvaa.

Läpi koko leffan tunnelma on jännityksestä tiheä ja sitä korostaa paitsi Marilyn Mansonin säveltämä loistava musiikki, myös klaustrofobinen huipputekninen tutkimuslaitos, jota hallitsee seonnut tekoäly. Musiikki ei ehkä ole eeppisen mahtavaa kuten esim. Star Wars, Indiana Jones tai muissa spektaakkelielokuvissa, mutta se sopii elokuvan tapahtumiin lähes täydellisesti - sekä jännitykseen että hienoon toimintaan, joita molempia riittää sopivin väliajoin annosteltuna. Hienoja räjähdyksiä ja ammuskelua riittää, mutta enemmän keskittyy välillä todella epätoivoiseen selviytymistaisteluun tuhansia zombeja vastaan. Elokuvan zombitkaan eivät ole aivan käveleviä kliseekasoja, vaan niiden liikkuminen ja käyttäytyminen on piristävän erilaista. Joka ikinen zombi ihmisistä koiriin asti on myös toteutettu oikeilla ihmisillä ja maskeeratuilla koirilla. Ainoastaan peleistäkin tuttu licker hirviö on tehty tietokoneella, joskin erittäin näyttävästi.

Näyttelijöistä Milla Jovovich on nappivalinta Alicen rooliin. Harva pystyy olemaan yhtä viileä kick-ass sankaritar kuin hän, joka taitaa sekä aseiden käsittelyn, että lähitaistelun niin hyvin ja osaa silti näytellä riittävän hyvin. Myös Michelle Rodriguez ja muut kommandojoukon jäsenet hoitavat homman kotiin. Kommandotiimin johtajana loistaa mainio Colin Salmon, jonka nopeahko kuolema harmittaa vähän. Kaiken kaikkiaan leffan kaikki osat, juoni, toiminta, tehosteet, tunnelma ja näyttelijät napsahtavat hyvin yhteen luoden todella mainion kokonaisuuden. Ekstrojakin levyllä on mukava määrä. Levyltä löytyvät niin kommenttiraidat ja näyttelijöiden filmografiat, kuin musiikkivideo sekä viisi lyhytdokumenttia mm. elokuvan musiikista, lavastuksesta ja zombeista. Ainoastaan poistettuja tai pidennettyjä kohtauksia jäin kaipaamaan. Paremmin varustetulta Deluxe versiolta löytyy mm. vaihtoehtoinen loppu, joka kiinnostaisi nähdä. Resident Evil peleistä olen pelannut lyhyttä testailua enemmän vain Code Veronica X:n Playstation 2 versiota ja sitäkin satunnaisesti siskoni luona vieraillessa. Itse elokuvan näin ensimmäisen kerran Hulkilta lainatulta VHS:ltä ja DVD:n ostin vajaa vuosi sitten Anttilan alennusmyynnistä, enkä ole katunut.

Uusi langaton näppis ja hiiri - Logitech MX3000 Laserin tarina

Pari päivää sitten Tontsa ehdotti Autohotkey nimisen ohjelman käyttöä pikanäppäinten ja makrojen luomiseksi erinäisten blogailuvahinkojen estämiseksi. Ohjelmaa jonkun aikaa kokeiltuani tulin siihen tulokseen että se on aivan liian vaivalloista. Yksinkertaisten komentojen luominen kyllä onnistui suhteellisen helposti, mutta monimutkaisempien teko vaati hirveästi tutkimista enkä silti saanut esim. hakasulkeita sisältäviä kirjoituskomentoja toimimaan. Vaihtoehtoista ratkaisua kaivaten ja muutenkin jo jonkun aikaa paremman näppäimistön hankintaa pohtineena päätin vähän surffailla nettiä sopivia ehdokkaita etsien.

Vertailtuani pari päivää erilaisia näppäimistöjä, päätin lähteä kauppaan vertailemaan niitä paikan päällä, koska netistä ei löytynyt mittoja kuin muutamasta näppiksestä. Ajelin kaikessa rauhassa kohti Verkkokauppa.comia, kunnes…

…ohi suhahti auto, jonka yli oli ajanut valkoisesta maalista vielä märkinä olevilla renkailla kulkeva jättiläisauto :D!

Perillä jonkin aikaa eri vaihtoehtoja vertailtuani läksin Verkkokaupasta mukanani suuri mysteeripaketti, joka ei edes mahtunut ostoskassiin.

Mysteeripaketista paljastui kaikkien hämmästykseksi Logitech MX3000 Laser. Verkkokaupasta napatussa esitteessä komeilee Logitech diNovo Media Desktop Laser, joka olisi pienen kokonsa ja kaukosäätimenä toimivan irrallisen numeronäppäimistönsä kannalta loistava valinta, jos se vaan ei maksaisi niin helvetisti.

Paketin auetessa kuin itsekseen sisältä paljastui jo näkyvissä olleen langattoman moninäppäimisen MX600 laserhiiren lisäksi pikaohjeet, paristot ja tukiasema johtoineen.

Loputkin sisällöstä löysi tiensä ulos paketista: Itse näppäimistö eli langaton medianäppis MX3000, kiinnitettävä rannetuki ja ohjelmisto CD.

Kaikennäköistä pakkausroskaa syntyi aimo kasa.

Tuli aika siirtää vanha näppis (Labtec Wireless Desktop) ja hiiri (Logitech Mouseman Wireless Optical) pois.

Hiiressä ei ole ollut oikeastaan mitään muuta valittamista, kuin taipumus kerätä likaa saumoihinsa ja jatkuva päällä olo ja siten pariston tuhlaus valon palaessa jatkuvasti vaikka konekaan ei olisi päällä. Eli sinänsä sitä ei olisi tarvinnut vaihtaa, mutta kun pelkkää näppistä ostaessa vaihtoehdot ovat vähäiset näppis ja hiiri yhdistelmiin verrattuna.

Näppäimistön vaihto sen sijaan on ollut suunnitelmissa jo pidempään. Onnistuneita puolia Labtecissä ovat kevyt paino, kapeus, pieni virrankulutus ja hyvin toimivat joskin nykyasteikolla vähäiset medianäppäimet. Huonoja puoliakaan ei ole montaa, mutta ne ovat sitäkin pahempia. Varsinkin peleissä monta näppäintä yhtä aikaa painaessa jokin nappula saattaa jäädä ”alas” kunnes sitä painaa uudestaan vaikka itse nappi ei fyysisesti jumiudu. Lisäksi tukiaseman ollessa lähellä jotain toista laitetta tai esim. puisen hyllyn toisella puolella, heikkenee signaali niin paljon, että esim. painaessa Ctrl-C mitään ei tapahdu. Tai niin ainakin luulee, kunnes huomaa että Ctrl on jäänyt pohjaan. Tämä ongelma pahentui huomattavasti kun uuteen kämppäämme hankittiin langaton lähiverkko.

Sitten ei muuta kuin uudet tilalle. Kyllä ovat komeita. Näppiksen keskellä olevan Logitech logokin on kohokuvio.

Heti ilmeni yksi ongelma. Koska uusi näppis on noin kaksi senttiä vanhaa leveämpi, menee se hiirimaton päälle.

Ratkaisu oli yksinkertainen: Leikkaa hiirimatosta pala pois. Voi olla että tuo matto on nimenomaan suunniteltu leikattavaksi, koska se ei ole mitään jäykkää muovia vaan jotain tasaisesti leikkautuvaa pehmeää kumiseosta.

Kapeamman maton kanssa näppis sopi kuin hanska käteen. Hiiren tila tosin väheni pari senttiä, mutta eipä hiirtäkään enää tarvitse niin paljoa kiitos MX kolmetonnisen runsaiden erikoisnäppäinten.

Sitten piti sijoittaa tyylikäs (ainakin edellistä tyylikkäämpi) tukiasema ja kytkeä sen johdot koneeseen. Kytkentä onnistuu sekä vanhalla PS/2:lla, että USB:llä. Tukiaseman A, F ja 1 ilmaisevat ovatko Caps Lock, F Mode tai Num Lock päällä. F Mode on nappi jolla kytketään Funktionäppäimet toimimaan normaalisti tai Logitechin omilla säädöillä.

Johto sai liittyä muiden johtojen joukkoon kätevän johto ”kotelon” sisään. Taustalla näkyy joskus vuonna miekka ja kilpi TV:stä nauhoitettuja VHS leffoja.

Ensin piti tietysti repiä vanhat härpäkkeet pois. Labtecin tukiasemassa on samanlaiset fiksut valoilmaisimet kuin uudessa Logitechissä, mutta muuten se on paljon rumempi ja isompi, eikä sitä edes voi kytkeä USB:llä.

Johtoja kytkiessä ei tarvinnut miettiä kumpi pää kannattaa pujottaa mistäkin, sillä tukiasema on niin kapea, että se mahtuu helposti hyllyjen välistä. Kuvassa oikealla näkyy uusi ADSL reititin/modeemimme Telewell TW-EA510. Alun perin sen piti olla A-Link Roadrunner 24AP, mutta sen toimituksessa kesti niin kauan, että kävimme itse hakemassa toisen mallin samaan ilmaiseen hintaan Elisa Shopitista. Vasemmalla oleva musta mötikkä on Subwoofer.

Näin kompakti viihdekeskukseni sai kaksi uutta jäsentä kahden siirtyessä hierarkiapuussa alemman kerhon jäseniksi (perheen yhteisen koneen oheislaitteiksi). Enää siitä puuttuvat…

…televisio (Samsung LE32S73BDX-FID)…

…digiboksi (Topfield 5100PVRt)…

…ja tallentava DVD (Sony RDR-GX300), jotka ovat vielä vanhalla kämpällä ja joiden paikat on merkitty viihdekeskuskuvaan.

Käteviä nappuloita uudessa näppäimistössä riittää. Vasemmasta reunasta löytyvät mm. nelisuuntainen iNav selausrulla, zoomaus, back ja sulje -napit, sekä erilaiset ”My/Omat” -kansiot avaavat napit.

Keskellä ovat erilaiset medianäppäimet. Löytyy perus play, pause, stop, next, prev, jne. sekä tietysti kätevä äänensäätörulla. Kaiuttimistakin löytyy vastaava johdon päässä olevan, mutta sitä kun ei saa mitenkään yhtä ulottuville. Lisäksi löytyy mediatoisto-ohjelman avausnappi ja kaukosäätimen kuva, josta aukeaa Logitechin oma MediaLife ohjelma, joka on erityisen kätevä esim. television ruudulta leffoja tms. kauempaa katsellessa.

Oikealta puolelta löytyvät mm. napit sähköposti- ja pikaviestintäohjelmalle sekä laskimelle. Kaikki erikoisnapit, sekä funktionäppäimet ovat täysin muokattavissa avaamaan mitä vaan ohjelmia, kansiota, nettisivuja, tekemään jonkin näppäinyhdistelmän tai vaikka siirtämään vierityspalkkia johonkin suuntaan.

Hiiren rullaa voi tökkiä paitsi pystysuunnassa myös sivusuunnassa. Ohjelmoitavia nappeja siitä löytyy rullan lisäksi viisi. Oletustoimintoina ovat zoomailu ja back sekä foward. Vaihdoin zoomailun äänenvoimakkuudeksi, jolloin leffoja tms. katsellessa kaukosäätimeksi riittää pelkkä hiirikin.
Ainakin toistaiseksi tuntuu että hyvä ostos tuli tehtyä. Näppäintuntuma on hyvä ja ääntäkin näppäilystä lähtee huomattavasti vanhaa vähemmän. Äänenvoimakkuusrullan ja MediaLife ohjelman hyödyllisyys olivat positiivisia yllätyksiä. Pelikäyttöä en tosin vielä ole pahemmin ehtinyt kokeilla, mutta jos se tökkii pahasti, niin vaihto saattaa olla edessä.