Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2
(Spider-Man 2)
DVD versio: Widescreen Special Edition (2-Disc)
Genre: Supersankaritoiminta
Ohjaaja: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Alfred Molina
Maa: USA
Vuosi: 2004
Kesto: 2h 2min
Ikäraja: K-11
Arvosana (0-10): 9,4
Spider-Man™ suurmenestyksen jatko-osa, SPIDER-MAN™ 2 – Hämähäkkimies 2 jatkaa uskollisesti Marvelin klassikkosarjakuvan jalanjäljissä. Tobey Maguire palaa valkokankaalle ujona opiskelijana, joka tasapainottelee opintojensa ja yliluonnollisen kaksoiselämänsä välillä. Peter Parkerin suuresti kunnioittama tiedemies Otto Octavius (Alfred Molina) on keksimässä ratkaisun maailman energiapulaan, kun tapahtumat saavat dramaattisen käänteen. Laboratoriossa tapahtuva onnettomuus, joka tappaa hänen vaimonsa, ajaa Otto Octaviuksen hulluuden partaalle. Päästäkseen eroon ainoasta uhkaajastaan, hämähäkkimiehestä, Octavius kaappaa MJ:n (Kirsten Dunst). Hämähäkkimiehen on kohdattava mahtava vihollisensa "Tohtori Mustekala" eli Otto Octavius pelastaakseen sekä rakkaansa, että kotikaupunkinsa varmalta tuholta...
Spider-Man 2 ei juonen osalta jatka suoraan siitä mihin hämähäkkimiehen valkokangasdebyytti jäi, vaan sen tapahtumista on ehtinyt kulua pari vuotta. Mutta elokuvallisesti jatko-osa jatkaa samaa upeaa rataa sekoittaen samoja aineksia kuin ensimmäinenkin osa: Toimintaa, komiikkaa, jännitystä, draamaa, seikkailua, rakkaustarinaa, fantasiaa ja sci-fiä. Kaikki on jälleen toteutettu loistavalla tavalla, mutta pienen pienet erot, kuten surullisempi yleisilme eli draaman lisäys komiikan kustannuksella, tekevät siitä aavistuksen ensimmäistä huonomman. Kyse on kuitenkin sen verran pienestä erosta (pisteissä yksi kymmenesosa), että toista Spider-Mania voi pitää edeltäjänsä tapaan erittäin positiivisena yllätyksenä ja loistavana elokuvana.
Nyt kun hämis hallitsee voimansa mestarillisesti, keskittyy elokuva voimaharjoittelun sijaan tasapainotteluun Peter Parkerin ja hämähäkkimiehen tehtävien ja vastuun välillä. Kaksi vuotta on kulunut ja MJ on ensimmäisen elokuvan lopun tapahtumien seurauksena edennyt urallaan ja rakkauselämässään poispäin Peteristä, eikä Peter pysty MJ:n kaipuultaan keskittymään sekä opiskeluun että supersankarin elämään. Niinpä hän päättää jättää hämiksen tehtävät, mutta ei silti onnistu voittamaan MJ:tä puolelleen. Tämän tarinapolun seuraaminen tekee elokuvasta edeltäjäänsä surullisemman ja vähän synkemmänkin, mutta onneksi ollaan vielä kaukana kolmannen Spider-Manin liiallisesta angstista ja kaikki pääty lopulta hyvin MJ:n, Peterin ja hämiksen välillä. Loppu on ehkä aavistuksen liian venytetty, mutta välttämätön kolmosen juonen kannalta ja onnellinen loppu tuo lopulta hyvän mielen. Eikä Vihreän menninkäisen näyttäytyminenkään ole koskaan haitaksi.
Pääpahiksena toimii tällä kertaa fuusiovoiman hallitsemiseen pyrkivästä tohtori Otto Octaviuksesta onnettomuudessa syntyvä visuaalisesti ja fyysisesti upean näköinen Doc Ock, jota Alfred Molina tulkitsee hienosti. Vaikkei Vihreän menninkäisen loistavan psykoottiselle kaksoisroolitasolle aivan päästä, ovat tohtorin lonkerot selvästi oma kiehtova hahmonsa ja hänkin vaihteittain tuskailee toisen persoonan eli lonkeroidensa tekoälyn kanssa. Taistelut Octaviuksen ja hämiksen välillä ovat Vihreän menninkäisen tavoin upeaa katseltavaa mutta selvästi fyysisempiä, sillä menninkäisen ohjusten ja kranaattien sijaan nähdään enemmän puhdasta turpaanmättöä lonkeroiden välityksellä. Taistelutkin tapahtumat entistä päätähuimaavimmissa paikoissa, kuten kerrostalojen seinillä, sekä junan katolla, ja kaikkea tietenkin ryydittävät jälleen upeat tehosteet ja paikoittain hidastukset, tehden niistä todella näyttäviä kokonaisuuksia, joten toiminta ei tälläkään kertaa todellakaan petä. Muista tehosteista varsinkin Fuusioreaktio ja sen aiheuttamat painovoimavaihtelut säväyttävät.
Muiden pääosien näyttelijät ovat yhä kovassa vedossa. Erityisesti James Francosta paljastuu uusia ulottuvuuksia hänen yrittäessä toteuttaa kostoaan hämikselle hänen isänsä tappamisesta (vaikka oikeastihan hän tappoi vahingossa itsensä omalla kiiturillaan) ja jatkaessaan tämän kunnianhimoisia tavoitteita Oscorpin johdossa. Sivuhahmoista voiton kotiin vie jälleen kerran J.K. Simmons päätoimittaja J. Jonah Jamesonina. Hänestä irtoaa tälläkin kertaa nauru poikineen kerta toisensa jälkeen yhä terävämpien kommenttien ja tempausten muodossa. Muutkin hahmot sutkauttelevat paikoin hauskoja kommentteja ja ykkösen tapaan Hämähäkkimiehen ja lukuisten muiden supersankareiden luojalegenda Stan Lee vilahtaa pikkuroolissa.
Ensimmäisen Spider-Manin tavoin näin myös jatko-osan ensimmäisen kerran vasta videolta, koska kun näin ykkösen oli kakkonen jo häipynyt teattereista. Mutta todellakin parempi myöhään kun ei milloinkaan, kun näin loistavista elokuvista on kyse. DVD:n hankin viime keväänä 8 eurolla autuaan tietämättömänä siitä, että alle kuukauden päästä ilmestyisi myöskin kaksilevyinen pidennetty versio nimeltään Spider-Man 2.1. No onneksi ekstroja molemmissa näyttäisi olevan suunnilleen yhtä paljon, mutta ykkösen massiiviseen tarjontaan ei aivan päästä. Ykköslevyltä löytyy trailereita, musiikkivideo, lyhyitä Web-i-sodeja, hauskahko piilotettu esittely Sam Raimin toimesta, sekä kolme kommenttiraitaa. Ykkösen tapaan yksi näistä on ”Spidey Sense 2” -niminen triviaraita, joka tosin keskittyy paikoin enemmän sarjakuviin ja näyttelijöiden taustoihin, kuin itse elokuvan kohtauksiin. Vain tietokoneella toimivia ekstroja ensimmäisellä levyllä ei ole lainkaan.
Kakkoslevyllä niitä löytyy, mutta vain nettilinkkien muodossa. Varsinaisia ekstroja on lähemmäs kolme tuntia. Kaksitoistaosainen ”Making The Amazing” vie näistä kaksi tuntia, jokaisen osan keskittyessä johonkin elokuvan osa-alueeseen, kuten tarinaan, puvustukseen, tehosteisiin, ohjaukseen, editointiin, stuntteihin ja musiikkiin, joka on jälleen Danny Elfmanin mahtavaa käsialaa. Muut lyhytdokumentit, kuten ”Ock-Umentary” ja "Hero In Crisis", keskittyvät elokuvan ohella jonkun verran myös sarjakuvaan, jonka lisäksi Spider-Man 2 pelin teosta löytyy trailerin ohella oma pätkänsä. Lisäksi kakkoslevyllä on ”Enter The Web” -niminen kooste, jossa yhden kahdeksan päivää kuvatun, mutta vain 25 sekuntia kestävän kohtauksen tekemistä voi katsoa kolmesta eri kuvakulmasta, sekä kuvagalleria alkuteksteissä nähdyistä Alex Rossin piirtämistä hämmästyttävän aidon näköisistä piirroskuvista. Etsivä löytää myös kaksi hauskaa Alfred Molinaan ja Willem Dafoehen liittyvää piiloekstraa. Mielenkiintoista katseltavaa siis riittää, mutta ei yhtä paljon kuin ensimmäisen Hämähäkkimiehen tapauksessa, joten ekstroista heruu vain kaksi kymmenesosaa lisää jättäen kokonaisuuden karvan verran alle kympin ja kaksi kymmenystä ykköstä jälkeen, mikä on silti loistava saavutus.
Spider-Man 2 ei juonen osalta jatka suoraan siitä mihin hämähäkkimiehen valkokangasdebyytti jäi, vaan sen tapahtumista on ehtinyt kulua pari vuotta. Mutta elokuvallisesti jatko-osa jatkaa samaa upeaa rataa sekoittaen samoja aineksia kuin ensimmäinenkin osa: Toimintaa, komiikkaa, jännitystä, draamaa, seikkailua, rakkaustarinaa, fantasiaa ja sci-fiä. Kaikki on jälleen toteutettu loistavalla tavalla, mutta pienen pienet erot, kuten surullisempi yleisilme eli draaman lisäys komiikan kustannuksella, tekevät siitä aavistuksen ensimmäistä huonomman. Kyse on kuitenkin sen verran pienestä erosta (pisteissä yksi kymmenesosa), että toista Spider-Mania voi pitää edeltäjänsä tapaan erittäin positiivisena yllätyksenä ja loistavana elokuvana.
Nyt kun hämis hallitsee voimansa mestarillisesti, keskittyy elokuva voimaharjoittelun sijaan tasapainotteluun Peter Parkerin ja hämähäkkimiehen tehtävien ja vastuun välillä. Kaksi vuotta on kulunut ja MJ on ensimmäisen elokuvan lopun tapahtumien seurauksena edennyt urallaan ja rakkauselämässään poispäin Peteristä, eikä Peter pysty MJ:n kaipuultaan keskittymään sekä opiskeluun että supersankarin elämään. Niinpä hän päättää jättää hämiksen tehtävät, mutta ei silti onnistu voittamaan MJ:tä puolelleen. Tämän tarinapolun seuraaminen tekee elokuvasta edeltäjäänsä surullisemman ja vähän synkemmänkin, mutta onneksi ollaan vielä kaukana kolmannen Spider-Manin liiallisesta angstista ja kaikki pääty lopulta hyvin MJ:n, Peterin ja hämiksen välillä. Loppu on ehkä aavistuksen liian venytetty, mutta välttämätön kolmosen juonen kannalta ja onnellinen loppu tuo lopulta hyvän mielen. Eikä Vihreän menninkäisen näyttäytyminenkään ole koskaan haitaksi.
Pääpahiksena toimii tällä kertaa fuusiovoiman hallitsemiseen pyrkivästä tohtori Otto Octaviuksesta onnettomuudessa syntyvä visuaalisesti ja fyysisesti upean näköinen Doc Ock, jota Alfred Molina tulkitsee hienosti. Vaikkei Vihreän menninkäisen loistavan psykoottiselle kaksoisroolitasolle aivan päästä, ovat tohtorin lonkerot selvästi oma kiehtova hahmonsa ja hänkin vaihteittain tuskailee toisen persoonan eli lonkeroidensa tekoälyn kanssa. Taistelut Octaviuksen ja hämiksen välillä ovat Vihreän menninkäisen tavoin upeaa katseltavaa mutta selvästi fyysisempiä, sillä menninkäisen ohjusten ja kranaattien sijaan nähdään enemmän puhdasta turpaanmättöä lonkeroiden välityksellä. Taistelutkin tapahtumat entistä päätähuimaavimmissa paikoissa, kuten kerrostalojen seinillä, sekä junan katolla, ja kaikkea tietenkin ryydittävät jälleen upeat tehosteet ja paikoittain hidastukset, tehden niistä todella näyttäviä kokonaisuuksia, joten toiminta ei tälläkään kertaa todellakaan petä. Muista tehosteista varsinkin Fuusioreaktio ja sen aiheuttamat painovoimavaihtelut säväyttävät.
Muiden pääosien näyttelijät ovat yhä kovassa vedossa. Erityisesti James Francosta paljastuu uusia ulottuvuuksia hänen yrittäessä toteuttaa kostoaan hämikselle hänen isänsä tappamisesta (vaikka oikeastihan hän tappoi vahingossa itsensä omalla kiiturillaan) ja jatkaessaan tämän kunnianhimoisia tavoitteita Oscorpin johdossa. Sivuhahmoista voiton kotiin vie jälleen kerran J.K. Simmons päätoimittaja J. Jonah Jamesonina. Hänestä irtoaa tälläkin kertaa nauru poikineen kerta toisensa jälkeen yhä terävämpien kommenttien ja tempausten muodossa. Muutkin hahmot sutkauttelevat paikoin hauskoja kommentteja ja ykkösen tapaan Hämähäkkimiehen ja lukuisten muiden supersankareiden luojalegenda Stan Lee vilahtaa pikkuroolissa.
Ensimmäisen Spider-Manin tavoin näin myös jatko-osan ensimmäisen kerran vasta videolta, koska kun näin ykkösen oli kakkonen jo häipynyt teattereista. Mutta todellakin parempi myöhään kun ei milloinkaan, kun näin loistavista elokuvista on kyse. DVD:n hankin viime keväänä 8 eurolla autuaan tietämättömänä siitä, että alle kuukauden päästä ilmestyisi myöskin kaksilevyinen pidennetty versio nimeltään Spider-Man 2.1. No onneksi ekstroja molemmissa näyttäisi olevan suunnilleen yhtä paljon, mutta ykkösen massiiviseen tarjontaan ei aivan päästä. Ykköslevyltä löytyy trailereita, musiikkivideo, lyhyitä Web-i-sodeja, hauskahko piilotettu esittely Sam Raimin toimesta, sekä kolme kommenttiraitaa. Ykkösen tapaan yksi näistä on ”Spidey Sense 2” -niminen triviaraita, joka tosin keskittyy paikoin enemmän sarjakuviin ja näyttelijöiden taustoihin, kuin itse elokuvan kohtauksiin. Vain tietokoneella toimivia ekstroja ensimmäisellä levyllä ei ole lainkaan.
Kakkoslevyllä niitä löytyy, mutta vain nettilinkkien muodossa. Varsinaisia ekstroja on lähemmäs kolme tuntia. Kaksitoistaosainen ”Making The Amazing” vie näistä kaksi tuntia, jokaisen osan keskittyessä johonkin elokuvan osa-alueeseen, kuten tarinaan, puvustukseen, tehosteisiin, ohjaukseen, editointiin, stuntteihin ja musiikkiin, joka on jälleen Danny Elfmanin mahtavaa käsialaa. Muut lyhytdokumentit, kuten ”Ock-Umentary” ja "Hero In Crisis", keskittyvät elokuvan ohella jonkun verran myös sarjakuvaan, jonka lisäksi Spider-Man 2 pelin teosta löytyy trailerin ohella oma pätkänsä. Lisäksi kakkoslevyllä on ”Enter The Web” -niminen kooste, jossa yhden kahdeksan päivää kuvatun, mutta vain 25 sekuntia kestävän kohtauksen tekemistä voi katsoa kolmesta eri kuvakulmasta, sekä kuvagalleria alkuteksteissä nähdyistä Alex Rossin piirtämistä hämmästyttävän aidon näköisistä piirroskuvista. Etsivä löytää myös kaksi hauskaa Alfred Molinaan ja Willem Dafoehen liittyvää piiloekstraa. Mielenkiintoista katseltavaa siis riittää, mutta ei yhtä paljon kuin ensimmäisen Hämähäkkimiehen tapauksessa, joten ekstroista heruu vain kaksi kymmenesosaa lisää jättäen kokonaisuuden karvan verran alle kympin ja kaksi kymmenystä ykköstä jälkeen, mikä on silti loistava saavutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti