Spider-Man - Hämähäkkimies
(Spider-Man)
DVD versio: Widescreen Special Edition (2-Disc)
Genre: Supersankaritoiminta
Ohjaaja: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Willem Dafoe, Kirsten Dunst, James Franco
Maa: USA
Vuosi: 2002
Kesto: 1h 56min
Ikäraja: K-11
Arvosana (0-10): 9,6
Peter Parker on koulukiusattu lukiolaisnörtti, joka unelmoi naapurin kauniista Mary Janesta. Tyttö ei vain tunnu huomaavan silmälasipäistä ruipeloa. Peterin ollessa luokkaretkellä tieteellisessä tutkimuslaitoksessa puraisee häntä karkuteillä seittejään punova geenimanipuloitu hämähäkki. Pian Peter tunnistaa itsessään outoja voimia ja hänen kehonsa käy läpi rajun muutoksen. Peter huomaa saaneensa hämähäkin suhteellisen voiman, nopeuden ja ketteryyden. Silmälasit jäävät yöpöydälle ja koulun kovikset saavat olla varuillaan. Peter päättää lyödä rahoiksi uusilla voimillaan ja ottaa pestin show-painijana. Palkkio ei kuitenkaan vastaa luvattua. Peterille tarjoutuu tilaisuus estää röyhkeä ryöstö, mutta myrtynyt nuorukainen ei tee elettäkään konnuuden estämiseksi. Kohtalon oikusta pakoon päässyt roisto kaappaa Peterin Ben-sedän auton ja tappaa samalla Benin. Kun karmaiseva totuus lopulta valkenee Peterille, hän vannoo omistavansa elämänsä taistelulle pahuuden voimia vastaan. Ensimmäinen pahis ilmoittautuu lähes saman tien, kun miljonäärikeksijä Norman Osbornin tieteellinen koe ajaa tämän hulluuden partaalle. Osbornista tulee väkivaltainen ja arvaamaton Vihreä Menninkäinen. Titaanien taistelu New Yorkin teräskanjoneissa voi alkaa! Spider-Man - Hämähäkkimies elokuva tuiki tavallisesta murrosikäisestä kaverista, jolla on epätavallisia voimia, rikkoi kaikki yleisöennätykset Yhdysvalloissa. Marvel Comicsin rakastettuun sarjakuvaan perustuva elokuva yhdistää jännityksen, huumorin ja toiminnan vastustamattoman vauhdikkaalla tavalla. Hämähäkkimiehen roolissa nähdään loistava TOBEY MAGUIRE (”Wonder Boys”, ”Oman Elämänsä Sankari”), maaninen WILLEM DAFOE (”Amerikan Psyko”)on Norman Osborn alias Vihreä Menninkäinen ja KIRSTEN DUNST (”Anna Palaa!”) on enemmän kuin napakymppi Mary Jane Watsonin roolissa.
Vaikka Spider-Man rikkoi vuonna 2002 katsojaennätyksiä ainakin Yhdysvalloissa ja varmaan muuallakin maailmalla, onnistuin jotenkin välttymään houkutukselta käydä katsomassa se elokuvateatterissa. Minkäänlaista tai ainakaan kovin suurta houkutusta ei tainnut missään vaiheessa edes olla, sillä en koskaan lapsena leikkinyt esim. hämisnukeilla tai edes lukenut sarjakuvia saati katsonut sarjaa televisiosta ehkä muutamaa pätkää lukuun ottamatta. Lapsuuteni ainoat toimintanukeiksi lelukokoelmaani asti päätyneet supersankarit olivat teinimutanttininjakilpikonnat. Muu aika kului mm. legopalikoiden ja leikkiautojen parissa. Kesällä 2002 kiinnostus supersankarielokuviin ei tainnut olla vielä herännyt, sillä en silloin luultavasti ollut nähnyt edes supersankaribuumia aloittanutta ensimmäistä X-Men elokuvaa, koska jos oikein muistan, näin sen vasta joskus myöhemmin videolta. No mutta oli syy mikä oli, olisi ehdottomasti pitänyt elää tuolloin vähemmän kiven alla ja käydä katsomassa elokuvateatterissa tämä upea teos nimeltään Spider-Man – Hämähäkkimies!
Hämähäkkimiehen valkokangasdebyytti on loistava sekoitus vähän kaikkea: Toimintaa, komiikkaa, jännitystä, draamaa, seikkailua, rakkaustarinaa, fantasiaa ja sci-fiä. Kaikki on sidottu yhteen juonella, joka vie mukanaan alusta alkaen. Alussa esitellään tärkeimmät hahmot ja taustat jäntevästi samalla kun muuntautuminen tavallisesta nörttipojasta hämikseksi alkaa. Peter Parkerin ällistelyä ja tuskailua outojen voimiensa kehittyessä on hauska katsella. Tämä erottaakin eniten Spider-Manin lähes yhtä mainiosta jatko-osastaan, jossa hämis voimiensa hallitsemisen sijaan tuskailee enemmän minäkuvansa kehittymisen kanssa, mistä ei helpolla heru samanlaista naurua kuin edellä mainitusta. Yhtälailla kiinnostavaa katseltavaa on Peterin karikkoisen suhteen alkutaival hänen ihastuksensa Mary Jane Watsonin kanssa. Samaan aikaan toisaalla nähdään muuntautumisprosessi Norman Osbornista Vihreäksi menninkäiseksi sekä hänen poikansa Harryn tuskailu isänsä hyväksynnän kanssa. Myös kolmiodraama Harryn, Mary Janen sekä Peterin välillä tuo rutkasti mielenkiintoa, joten elokuva on hieno kudelma monesta toisiinsa kytkeytyvästä eri tarinasta.
Tarinaa kertomaan on valittu loistava näyttelijäkaarti. Vaikken pahemmin ole Spider-Man sarjakuvia lukenut, sopivat Tobey Maguire sekä Kirsten Dunst mielestäni rooleihinsa täydellisesti, ja heidän välinen kemiansa toimii hienosti. Willem Dafoe on aina varma valinta pahiksen rooliin, eikä kovin moni varmasti päihittäisi häntä upeassa Norman Osbornen ja mielihullun Vihreän menninkäisen skitsofreniaa tihkuvassa kaksoisroolissa. Pahiksena menninkäinen on sopivan mielipuolinen, mutta silti kylmän laskelmoiva roisto, joka ajaa häikäilemättä omaa etuaan sivullisista tai edes perheenjäsenistä välittämättä apunaan kavalkadi kiinnostavia sci-fi vempeleitä ja aseita. Sivuhahmojen valinnatkin ovat onnistuneita, mutta eniten heistä erottuu edukseen J.K. Simmons häikäilemättömänä Daily Bugle sanomalehden päätoimittaja J. Jonah Jamesonina, jonka teräviä kommentteja on aina hauska kuunnella. Ohjauksesta vastaava Sam Raimi on onnistunut tekemään paitsi hyvin tahditetun mestariteoksen, myös muutaman hienon erikoistehostehäivytysleikkauksen, jotka luovat mukavaa kontrastia normaaleihin leikkauksiin verrattuna. Kameratyöskentely erityisesti hämiksen lentelykohtauksissa on erittäin sujuvaa katseltavaa.
Hyvät hahmot, näyttelijät, ohjaus, tarina ja juoni eivät riitä, sillä pitäähän toimintaelokuvassa olla toimintaa! Ensimmäinen Spider-Man tarjoaakin sitä riittoisin määrin sopivasti annosteltuna alusta loppuun ja totta kai näyttävien tehosteiden saattelemana. Hämiksen kiipeily ja menninkäisen liitely sekä päätähuimaavat akrobaattitemput ovat yllättävän luonnollisen näköisiä, vaikka kyllä ne vielä tehosteiksi tunnistaa. Taistelut punasininuttuisen trikoosankarimme ja vihreän ilkimyksen välillä ovat todella upeaa räjähdysten saattelemaa katseltavaa ja hienoja hidastuksiakin nähdään useita. Puhtaasti erikoistehosteiden kannalta ehkä eniten hehkutusta ansaitsee hämiksen hyppely ja flengailu pitkin New Yorkin katuja ja kattoja, jota kelpaisi katsella pidempäänkin. Erilaiset seittikudelmat ja -köydetkin näyttävät tulevan hienosti hämähäkkimiehen käsistä, vaikka ovatkin jälkikäteen luotuja tehosteita. Sekä lopputaistelu että -ratkaisu olivat onneksi erittäin onnistuneita ja erilaisiin tunteisiin vetoavia, toisin kuin liian monissa muissa nykyelokuvissa, vaikka loppuratkaisu jättikin tyypillisesti selvän option jatko-osalle. Myös pituutta ja eeppisyyttä loppukohtaamisella riitti mukavasti.
Vaikka DVD:nä Spider-Man on normaalikokoinen loota, löytyy ekstroja kaksilevyiseksi tekeleeksi massiivinen määrä. Ensimmäisellä levyllä erilaisia kommenttiraitoja on periaatteessa rajaton määrä, sillä PC:llä voi luoda jopa oman kommenttiraitansa. Mielenkiintoisimmat raidoista ovat ”Spider Sense” -pikkutietoraita, sekä ”verkkoa punomassa” -tietoraita, joka ilmenee monissa kohtauksissa ilmesyvänä hämis -kuvakkeena ja tuo esiin jonkun tuon kohtauksen tuotantoon liittyvän making of -pätkän. Lisäksi ykköslevyltä löytyy liuta trailereita, TV-spotteja, hahmoesittelyjä jne. sekä PC:llä vertailumoodi, jossa elokuvan voi katsoa rinnakkain virallisen sarjakuvaversion kanssa. Yhden levyn julkaisussakin siis riittää lisämateriaalia reilusti normaalia enemmän. Myös suunnilleen puoliksi elokuvaan ja sarjakuvaan liittyvään sisältöön jaettu kakkoslevy pursuaa PC ja DVD sisältöä. Erilaisia yli puolituntisia making of -dokumentteja löytyy useita kappaleita ja oman esittelyn saavat mm. ohjaaja Sam Raimi sekä tunnettu säveltäjä Danny Elfman. Sarjakuvapuolella voi tutustua paitsi satoihin alkuperäisten Spider-Man sarjakuvalehtien kansiin ja selosteisiin, myös katsoa mielenkiintoisia dokumentteja sen synnystä, saada vihjeitä viralliseen videopeliin ja jopa pelata sen pari ensimmäistä tasoa. Molemmista lätyistä ahkera selaaja löytää myös muutamia piilotettuja ominaisuuksia. Lisäksi kaikki näkyvät ominaisuudet on kätevästi listattu yhteen vaihtoehtoiseen navigointivalikkoon. Hyvin toteutettua ja mielenkiintoista, joskin tekstitysvajaata sisältöä on siis enemmän kuin porukkaa pienessä kylässä, joten ekstroista Hämähäkkimiehelle heruu jopa 3 kymmenesosaa lisäpistettä, mikä nostaa arvosanan kympin puolelle. Itse elokuva ei aivan virheetön ole, joten se joutuu tyytymään erittäin vahvaan yhdeksikköön, vaikka onkin tähän päivään mennessä paras näkemäni supersankarifilmatisointi.
Koska Spider-Man ei ollut ensimmäinen eikä varsinkaan viimeinen supersankarielokuva jonka tulen arviomaan, otan nyt käyttöön uuden IMDb:lle ”vieraan” elokuvagenren. Nimittäin supersankarielokuva -genren, sillä useimmat supersankarielokuvista yhdistelevät sekä sci-fiä, että fantasiaa, joten ne pitäisi oikeastaan nimetä esim. sci-fifantasiatoimintaelokuviksi, mutta silloin ne olisivat sanahirviön lisäksi hankala erottaa oikeasta sci-fistä ja fantasiasta tai varsinkin tavallisista toimintaelokuvista, jos sci-fin ja fantasian jättää pois. Niinpä ne ovat tästä lähtien esim. supersankaritoimintaelokuvia kuten Spider-Man elokuvat, tai vaikka supersankarikauhuelokuvia, jos sellainen joskus tulee vastaan.
Vaikka Spider-Man rikkoi vuonna 2002 katsojaennätyksiä ainakin Yhdysvalloissa ja varmaan muuallakin maailmalla, onnistuin jotenkin välttymään houkutukselta käydä katsomassa se elokuvateatterissa. Minkäänlaista tai ainakaan kovin suurta houkutusta ei tainnut missään vaiheessa edes olla, sillä en koskaan lapsena leikkinyt esim. hämisnukeilla tai edes lukenut sarjakuvia saati katsonut sarjaa televisiosta ehkä muutamaa pätkää lukuun ottamatta. Lapsuuteni ainoat toimintanukeiksi lelukokoelmaani asti päätyneet supersankarit olivat teinimutanttininjakilpikonnat. Muu aika kului mm. legopalikoiden ja leikkiautojen parissa. Kesällä 2002 kiinnostus supersankarielokuviin ei tainnut olla vielä herännyt, sillä en silloin luultavasti ollut nähnyt edes supersankaribuumia aloittanutta ensimmäistä X-Men elokuvaa, koska jos oikein muistan, näin sen vasta joskus myöhemmin videolta. No mutta oli syy mikä oli, olisi ehdottomasti pitänyt elää tuolloin vähemmän kiven alla ja käydä katsomassa elokuvateatterissa tämä upea teos nimeltään Spider-Man – Hämähäkkimies!
Hämähäkkimiehen valkokangasdebyytti on loistava sekoitus vähän kaikkea: Toimintaa, komiikkaa, jännitystä, draamaa, seikkailua, rakkaustarinaa, fantasiaa ja sci-fiä. Kaikki on sidottu yhteen juonella, joka vie mukanaan alusta alkaen. Alussa esitellään tärkeimmät hahmot ja taustat jäntevästi samalla kun muuntautuminen tavallisesta nörttipojasta hämikseksi alkaa. Peter Parkerin ällistelyä ja tuskailua outojen voimiensa kehittyessä on hauska katsella. Tämä erottaakin eniten Spider-Manin lähes yhtä mainiosta jatko-osastaan, jossa hämis voimiensa hallitsemisen sijaan tuskailee enemmän minäkuvansa kehittymisen kanssa, mistä ei helpolla heru samanlaista naurua kuin edellä mainitusta. Yhtälailla kiinnostavaa katseltavaa on Peterin karikkoisen suhteen alkutaival hänen ihastuksensa Mary Jane Watsonin kanssa. Samaan aikaan toisaalla nähdään muuntautumisprosessi Norman Osbornista Vihreäksi menninkäiseksi sekä hänen poikansa Harryn tuskailu isänsä hyväksynnän kanssa. Myös kolmiodraama Harryn, Mary Janen sekä Peterin välillä tuo rutkasti mielenkiintoa, joten elokuva on hieno kudelma monesta toisiinsa kytkeytyvästä eri tarinasta.
Tarinaa kertomaan on valittu loistava näyttelijäkaarti. Vaikken pahemmin ole Spider-Man sarjakuvia lukenut, sopivat Tobey Maguire sekä Kirsten Dunst mielestäni rooleihinsa täydellisesti, ja heidän välinen kemiansa toimii hienosti. Willem Dafoe on aina varma valinta pahiksen rooliin, eikä kovin moni varmasti päihittäisi häntä upeassa Norman Osbornen ja mielihullun Vihreän menninkäisen skitsofreniaa tihkuvassa kaksoisroolissa. Pahiksena menninkäinen on sopivan mielipuolinen, mutta silti kylmän laskelmoiva roisto, joka ajaa häikäilemättä omaa etuaan sivullisista tai edes perheenjäsenistä välittämättä apunaan kavalkadi kiinnostavia sci-fi vempeleitä ja aseita. Sivuhahmojen valinnatkin ovat onnistuneita, mutta eniten heistä erottuu edukseen J.K. Simmons häikäilemättömänä Daily Bugle sanomalehden päätoimittaja J. Jonah Jamesonina, jonka teräviä kommentteja on aina hauska kuunnella. Ohjauksesta vastaava Sam Raimi on onnistunut tekemään paitsi hyvin tahditetun mestariteoksen, myös muutaman hienon erikoistehostehäivytysleikkauksen, jotka luovat mukavaa kontrastia normaaleihin leikkauksiin verrattuna. Kameratyöskentely erityisesti hämiksen lentelykohtauksissa on erittäin sujuvaa katseltavaa.
Hyvät hahmot, näyttelijät, ohjaus, tarina ja juoni eivät riitä, sillä pitäähän toimintaelokuvassa olla toimintaa! Ensimmäinen Spider-Man tarjoaakin sitä riittoisin määrin sopivasti annosteltuna alusta loppuun ja totta kai näyttävien tehosteiden saattelemana. Hämiksen kiipeily ja menninkäisen liitely sekä päätähuimaavat akrobaattitemput ovat yllättävän luonnollisen näköisiä, vaikka kyllä ne vielä tehosteiksi tunnistaa. Taistelut punasininuttuisen trikoosankarimme ja vihreän ilkimyksen välillä ovat todella upeaa räjähdysten saattelemaa katseltavaa ja hienoja hidastuksiakin nähdään useita. Puhtaasti erikoistehosteiden kannalta ehkä eniten hehkutusta ansaitsee hämiksen hyppely ja flengailu pitkin New Yorkin katuja ja kattoja, jota kelpaisi katsella pidempäänkin. Erilaiset seittikudelmat ja -köydetkin näyttävät tulevan hienosti hämähäkkimiehen käsistä, vaikka ovatkin jälkikäteen luotuja tehosteita. Sekä lopputaistelu että -ratkaisu olivat onneksi erittäin onnistuneita ja erilaisiin tunteisiin vetoavia, toisin kuin liian monissa muissa nykyelokuvissa, vaikka loppuratkaisu jättikin tyypillisesti selvän option jatko-osalle. Myös pituutta ja eeppisyyttä loppukohtaamisella riitti mukavasti.
Vaikka DVD:nä Spider-Man on normaalikokoinen loota, löytyy ekstroja kaksilevyiseksi tekeleeksi massiivinen määrä. Ensimmäisellä levyllä erilaisia kommenttiraitoja on periaatteessa rajaton määrä, sillä PC:llä voi luoda jopa oman kommenttiraitansa. Mielenkiintoisimmat raidoista ovat ”Spider Sense” -pikkutietoraita, sekä ”verkkoa punomassa” -tietoraita, joka ilmenee monissa kohtauksissa ilmesyvänä hämis -kuvakkeena ja tuo esiin jonkun tuon kohtauksen tuotantoon liittyvän making of -pätkän. Lisäksi ykköslevyltä löytyy liuta trailereita, TV-spotteja, hahmoesittelyjä jne. sekä PC:llä vertailumoodi, jossa elokuvan voi katsoa rinnakkain virallisen sarjakuvaversion kanssa. Yhden levyn julkaisussakin siis riittää lisämateriaalia reilusti normaalia enemmän. Myös suunnilleen puoliksi elokuvaan ja sarjakuvaan liittyvään sisältöön jaettu kakkoslevy pursuaa PC ja DVD sisältöä. Erilaisia yli puolituntisia making of -dokumentteja löytyy useita kappaleita ja oman esittelyn saavat mm. ohjaaja Sam Raimi sekä tunnettu säveltäjä Danny Elfman. Sarjakuvapuolella voi tutustua paitsi satoihin alkuperäisten Spider-Man sarjakuvalehtien kansiin ja selosteisiin, myös katsoa mielenkiintoisia dokumentteja sen synnystä, saada vihjeitä viralliseen videopeliin ja jopa pelata sen pari ensimmäistä tasoa. Molemmista lätyistä ahkera selaaja löytää myös muutamia piilotettuja ominaisuuksia. Lisäksi kaikki näkyvät ominaisuudet on kätevästi listattu yhteen vaihtoehtoiseen navigointivalikkoon. Hyvin toteutettua ja mielenkiintoista, joskin tekstitysvajaata sisältöä on siis enemmän kuin porukkaa pienessä kylässä, joten ekstroista Hämähäkkimiehelle heruu jopa 3 kymmenesosaa lisäpistettä, mikä nostaa arvosanan kympin puolelle. Itse elokuva ei aivan virheetön ole, joten se joutuu tyytymään erittäin vahvaan yhdeksikköön, vaikka onkin tähän päivään mennessä paras näkemäni supersankarifilmatisointi.
Koska Spider-Man ei ollut ensimmäinen eikä varsinkaan viimeinen supersankarielokuva jonka tulen arviomaan, otan nyt käyttöön uuden IMDb:lle ”vieraan” elokuvagenren. Nimittäin supersankarielokuva -genren, sillä useimmat supersankarielokuvista yhdistelevät sekä sci-fiä, että fantasiaa, joten ne pitäisi oikeastaan nimetä esim. sci-fifantasiatoimintaelokuviksi, mutta silloin ne olisivat sanahirviön lisäksi hankala erottaa oikeasta sci-fistä ja fantasiasta tai varsinkin tavallisista toimintaelokuvista, jos sci-fin ja fantasian jättää pois. Niinpä ne ovat tästä lähtien esim. supersankaritoimintaelokuvia kuten Spider-Man elokuvat, tai vaikka supersankarikauhuelokuvia, jos sellainen joskus tulee vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti