Jatketaan Richard B. Riddickin peliseikkailuilla erittäin rajusta tappelukohtauksesta, jossa vastustaja päätyi varsin kummalliseen paikkaan ja asentoon :D, ja seinille sekä lattioille lensi roppakaupalla verta. Tai no osa verestä taisi olla siellä ennestään :p. Kuva herättänee kysymyksen että miten helvetissä tuollaiseen asentoon voi päätyä, mutta onneksi tapahtumien kulku on nähtävissä kaikkien aikojen kolmanneksi katsotummaksi videoksieni päätyneestä ihka ensimmäisestä Riddick -videostani, jonka julkaisin jo viime vuoden helmikuussa.keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Päivän kuvakaappaus #32
Jatketaan Richard B. Riddickin peliseikkailuilla erittäin rajusta tappelukohtauksesta, jossa vastustaja päätyi varsin kummalliseen paikkaan ja asentoon :D, ja seinille sekä lattioille lensi roppakaupalla verta. Tai no osa verestä taisi olla siellä ennestään :p. Kuva herättänee kysymyksen että miten helvetissä tuollaiseen asentoon voi päätyä, mutta onneksi tapahtumien kulku on nähtävissä kaikkien aikojen kolmanneksi katsotummaksi videoksieni päätyneestä ihka ensimmäisestä Riddick -videostani, jonka julkaisin jo viime vuoden helmikuussa.
lauantai 8. marraskuuta 2008
DVD-kokoelmani esittely: Osa XLVII
Vaarallinen tehtävä
(Mission: Impossible)
DVD versio: 2-Disc Special Collector's Edition
Genre: Toimintatrilleri
Ohjaaja: Brian De Palma
Pääosissa: Tom Cruise, Jon Voight, Emmanuelle Béart, Jean Reno, Ving Rhames
Maa: USA
Vuosi: 1996
Kesto: 1h 46min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 8,8
Tom Cruise saa valkokankaan loistamaan tässä hittielokuvassa, "joka pitää sinut tiukasti kiinni tuolissasi ennen kuin se räjäyttää sinut taivaalle" (Howard Rosenberg, Los Angeles Times). Cruise näyttelee Ethan Huntia eli salaista agenttia, joka on lavastettu syylliseksi vakoilutiimin kuolemiin. Hunt pakenee hallituksen salamurhaajia, murtautuu CIA:n parhaiten suojattuihin holveihin ja roikkuu luotijunan katolla pysyäkseen askeleen edellä takaa-ajajiaan...ja päästäkseen lähemmäksi shokeeraavaa totuutta.
Nähtyäni kaikki kolme Vaarallinen tehtävä -elokuvaa vähintään kahdesti sekä kerran putkeen ilman häiritseviä tekijöitä, joudun ikäväkseni toteamaan, että sarjan aloittanut osa on trilogian huonoin osa. Tämä on kuitenkin vain mitätön kuriositeetti, sillä Vaarallinen tehtävä on selvä klassikkoelokuva ja viihdyttävä paketti alusta loppuun. Pian alun jälkeen alkaa monimutkainen juoni täynnä käänteitä ja yllätyksiä, eikä ensimmäisellä tai pitkän katselutauon jälkeen kymmenennelläkään katselukerralla oikein pitkään voi olla varma siitä kuka on todellinen myyrä ja kuka kenenkin puolella. Vielä kun soppaan heitetään pakkaa sekoittavia naamarileikkejä ja muuta agenttisalamyhäilyä, on kutkuttavan kiehtova keitos valmis.
Vaarallisessa tehtävässä pääpaino onkin nimenomaan yllättävissä juonenkäänteillä ja jännityksessä agentti Huntin paetessa epätoivoisesti vainoajiaan eikä niinkään toiminnalla, jota olisi saanut olla enemmän. 10-15 minuuttia lisää toiminnan muodossa olisi voinut tehdä leffasta jopa sarjansa parhaan. Onneksi harvat toimintakohtaukset ovat varsinkin lopun junarymistelyn osalta todella upeaa ja tehosterikasta katseltavaa. Toki jännityskohtauksissa on omat helmensä, kuten CIA:n päämajassa sijaitsevaan keskustietokoneen sisällään pitävään huippusalaiseen holviin murtautuminen. Ethan Hunt vakoilijatiimeineen onkin enemmän vihollisen leiriin äänettömästi soluttautuvan ja tehtävän tarvittaessa laukaustakaan vaihtamatta suorittavan James Bondin sielutoveri, kuin rytinällä ratkaisevan John McClanen. Toisin kuin Bondilla varsinkin Casino Royalessa, jää Huntin romanssipuoli ikävä kyllä lähinnä pintaraapaisuksi sarjan ensimmäisessä osassa.
90-luvun puolivälissä tehdyksi ja samaan aikaan sijoittuvaksi elokuvaksi Vaarallinen tehtävä tuntuu paikoin harvinaisen 80-lukuiselta. Vakoilijoita ja agentteja löytyy melkein joka kadunkulmasta vaikka kylmä sota on ohi, tehtävät vastaanotetaan C-kaseteilla ja CIA:n huipputurvallisen holvin arkkitehtuuri muistuttaa enemmän Tähtien sota sekä Alien -elokuvien avaruusaluksien sisustoista inspiraationsa saanutta muovimonoliittia kuin keskustietokoneen säilytyspaikkaa. Onneksi leffassa on runsaasti tuolloin uusia tai uudehkoja keksintöjä kuten läppäreitä, taskukokoisia kännyköitä ja langaton internet, joten illuusio ei säry kuin hetkittäin. Ennestään jännittävää tunnelmaa tiivistää legendaarisen tunnusmusiikin ohella Danny Elfmanin onnistuneet klassiset sävelmät. Myös kautta linjan tyydyttävät näyttelijäsuoritukset tukevat tunnelmaa. Parhaiten mieleen jäävät Tom Cruisen lisäksi Jean Renon ja Ving Rhamesin suoritukset.
Ensimmäinen Vaarallinen tehtävä on tunnelmallinen agenttijännäriklassikko, joka ratsastaa jännittävän juonen ja tiheän tunnelman avulla pitkälle vaikka toimintaa siinä onkin agenttielokuvaksi melko vähän. Televisiosarjaa seuranneiden keskuudessa yleinen mielipide elokuvasta tuntuu olevan vaihtelevanasteinen pettymys johtuen mm. Jon Voightin hahmon erilaisuudesta sarjaan verrattuna, mutta sarjan tapahtumista autuaan tietämättömille kuten allekirjoittaneella Ethan Huntin huikeaa pakoreissua voi suositella varauksetta. Keräilijäversio on tuotu paitsi kuvan- sekä äänenlaadun myös lisämateriaalin osalta nykyaikaan, sillä osassa niistä käsitellään koko elokuvatrilogiaa sekä Cruisen siihenastista uraa. Ykköslevyllä on valitettavasti vain elokuvan traileri eikä esim. kommenttiraitoja ollenkaan, mutta kakkoslevyn ekstravalikoima on monipuolinen.
Trailerien, TV-spottien, kuvagallerian, hahmojen taustoja valottavien agenttikansioiden ja viiden minidokumentin lisäksi levyllä on hieno yhdeksänminuuttinen montaasi Tompan upeasta elokuvaurasta yhdessä hänen kiitospuheensa BAFTAN:n sekä MTV:n myöntämien urapalkintojen vastaanottamisen jälkeen. Minidokkareista pisin käsittelee reilussa yhdessätoista minuutissa 40 vuoden matkan TV-sarjasta elokuvatrilogiaksi keskittyen kuitenkin eniten ensimmäiseen elokuvaan. Loput alle yhdeksänminuuttiset pätkät käsittelevät elokuvan stunttien ja junakohtauksen ohella Washington DC:ssä sijaitsevan vakoilijamuseon esineistöä ja oikeita amerikkalaisia vakoojia. Jälkimmäisistä ilmenee kuinka hämmästyttävän paljon elokuvassa nähtävät tehtävät, naamarileikit ja muut agenttijutut pohjautuvat tosielämään, kun eläkkeelle jääneet CIA-agentit ja asiantuntijat jakavat kokemuksiaan. Dokumenttien lyhyestä yhteiskestosta huolimatta keräilijäversio on pakattu sen verran näyttävästi ja sen ekstravalikoima on niin monipuolinen sekä hyvin tehty, että annan paketille kaksi kymmenystä lisää elokuvan pisteisiin.
Nähtyäni kaikki kolme Vaarallinen tehtävä -elokuvaa vähintään kahdesti sekä kerran putkeen ilman häiritseviä tekijöitä, joudun ikäväkseni toteamaan, että sarjan aloittanut osa on trilogian huonoin osa. Tämä on kuitenkin vain mitätön kuriositeetti, sillä Vaarallinen tehtävä on selvä klassikkoelokuva ja viihdyttävä paketti alusta loppuun. Pian alun jälkeen alkaa monimutkainen juoni täynnä käänteitä ja yllätyksiä, eikä ensimmäisellä tai pitkän katselutauon jälkeen kymmenennelläkään katselukerralla oikein pitkään voi olla varma siitä kuka on todellinen myyrä ja kuka kenenkin puolella. Vielä kun soppaan heitetään pakkaa sekoittavia naamarileikkejä ja muuta agenttisalamyhäilyä, on kutkuttavan kiehtova keitos valmis.
Vaarallisessa tehtävässä pääpaino onkin nimenomaan yllättävissä juonenkäänteillä ja jännityksessä agentti Huntin paetessa epätoivoisesti vainoajiaan eikä niinkään toiminnalla, jota olisi saanut olla enemmän. 10-15 minuuttia lisää toiminnan muodossa olisi voinut tehdä leffasta jopa sarjansa parhaan. Onneksi harvat toimintakohtaukset ovat varsinkin lopun junarymistelyn osalta todella upeaa ja tehosterikasta katseltavaa. Toki jännityskohtauksissa on omat helmensä, kuten CIA:n päämajassa sijaitsevaan keskustietokoneen sisällään pitävään huippusalaiseen holviin murtautuminen. Ethan Hunt vakoilijatiimeineen onkin enemmän vihollisen leiriin äänettömästi soluttautuvan ja tehtävän tarvittaessa laukaustakaan vaihtamatta suorittavan James Bondin sielutoveri, kuin rytinällä ratkaisevan John McClanen. Toisin kuin Bondilla varsinkin Casino Royalessa, jää Huntin romanssipuoli ikävä kyllä lähinnä pintaraapaisuksi sarjan ensimmäisessä osassa.
90-luvun puolivälissä tehdyksi ja samaan aikaan sijoittuvaksi elokuvaksi Vaarallinen tehtävä tuntuu paikoin harvinaisen 80-lukuiselta. Vakoilijoita ja agentteja löytyy melkein joka kadunkulmasta vaikka kylmä sota on ohi, tehtävät vastaanotetaan C-kaseteilla ja CIA:n huipputurvallisen holvin arkkitehtuuri muistuttaa enemmän Tähtien sota sekä Alien -elokuvien avaruusaluksien sisustoista inspiraationsa saanutta muovimonoliittia kuin keskustietokoneen säilytyspaikkaa. Onneksi leffassa on runsaasti tuolloin uusia tai uudehkoja keksintöjä kuten läppäreitä, taskukokoisia kännyköitä ja langaton internet, joten illuusio ei säry kuin hetkittäin. Ennestään jännittävää tunnelmaa tiivistää legendaarisen tunnusmusiikin ohella Danny Elfmanin onnistuneet klassiset sävelmät. Myös kautta linjan tyydyttävät näyttelijäsuoritukset tukevat tunnelmaa. Parhaiten mieleen jäävät Tom Cruisen lisäksi Jean Renon ja Ving Rhamesin suoritukset.
Ensimmäinen Vaarallinen tehtävä on tunnelmallinen agenttijännäriklassikko, joka ratsastaa jännittävän juonen ja tiheän tunnelman avulla pitkälle vaikka toimintaa siinä onkin agenttielokuvaksi melko vähän. Televisiosarjaa seuranneiden keskuudessa yleinen mielipide elokuvasta tuntuu olevan vaihtelevanasteinen pettymys johtuen mm. Jon Voightin hahmon erilaisuudesta sarjaan verrattuna, mutta sarjan tapahtumista autuaan tietämättömille kuten allekirjoittaneella Ethan Huntin huikeaa pakoreissua voi suositella varauksetta. Keräilijäversio on tuotu paitsi kuvan- sekä äänenlaadun myös lisämateriaalin osalta nykyaikaan, sillä osassa niistä käsitellään koko elokuvatrilogiaa sekä Cruisen siihenastista uraa. Ykköslevyllä on valitettavasti vain elokuvan traileri eikä esim. kommenttiraitoja ollenkaan, mutta kakkoslevyn ekstravalikoima on monipuolinen.
Trailerien, TV-spottien, kuvagallerian, hahmojen taustoja valottavien agenttikansioiden ja viiden minidokumentin lisäksi levyllä on hieno yhdeksänminuuttinen montaasi Tompan upeasta elokuvaurasta yhdessä hänen kiitospuheensa BAFTAN:n sekä MTV:n myöntämien urapalkintojen vastaanottamisen jälkeen. Minidokkareista pisin käsittelee reilussa yhdessätoista minuutissa 40 vuoden matkan TV-sarjasta elokuvatrilogiaksi keskittyen kuitenkin eniten ensimmäiseen elokuvaan. Loput alle yhdeksänminuuttiset pätkät käsittelevät elokuvan stunttien ja junakohtauksen ohella Washington DC:ssä sijaitsevan vakoilijamuseon esineistöä ja oikeita amerikkalaisia vakoojia. Jälkimmäisistä ilmenee kuinka hämmästyttävän paljon elokuvassa nähtävät tehtävät, naamarileikit ja muut agenttijutut pohjautuvat tosielämään, kun eläkkeelle jääneet CIA-agentit ja asiantuntijat jakavat kokemuksiaan. Dokumenttien lyhyestä yhteiskestosta huolimatta keräilijäversio on pakattu sen verran näyttävästi ja sen ekstravalikoima on niin monipuolinen sekä hyvin tehty, että annan paketille kaksi kymmenystä lisää elokuvan pisteisiin.perjantai 7. marraskuuta 2008
Nimeni on viikonloppu, Bond viikonloppu
Huomenna tosiaan on aika nähdä 22. James Bond -leffa eli Quantum of Solace, joten pitihän sitä sekä tänään kertauksena Tontsan tavoin katsottua Casino Royalea varten ostaa leffaevästä. Royalen kanssa kelpasi vetää Ristorante kinkkupitsaa ekstrajuuston kera. Ai että oli ruhtinaallisen (engl. "Royal" :D) hyvää! Jopa niin hyvää että yhdistelmä syrjäytti aiemmin supersuosikkini eli samanmerkkisen Hawaii pitsan, joka sekin pieksee kaikki muut pakastepitsamerkit 6-0 (paitsi Billy’sin). Koska leffateatterissa ei voi syödä tuoretta pakastepitsaa, lohtua (engl. "Solace" :D) antavat Chips -sipsit, Mättö -karkit ja jotkin Hulluilta päiviltä ostetut ja/tai tuliaisiksi saadut suklaat. Herkut huuhdellaan/huuhdeltiin alas limujen pyhällä kolminaisuudella eli kokiksella, Fantalla ja Mountain Dew:lla. Leffateatteriin taidan sekoittaa kahta tai useampaa samaan pulloon. Samalla reissulla ostin myös aiemmin mainitsemaani Mini Penne Rigate -pastaa, joka jostain käsittämättömästä syystä maistuu selvästi muita Penne-lajeja paremmalta, sekä pari leffaa.
Molemmat leffat ovat Will Smithin tähdittämiä, maksoivat vain 5,95€ ja molempia olen etsinyt halvalla tammikuusta lähtien, jolloin ostin niiden jatko-osat. Bad Boys on pitkään ollut tarjolla Anttilassa 7,99 eurolla, mutta Men in Blackiä en ole tätä ennen nähnyt yhtikäs missään (netti pois lukien). Saisivat muuten jo täydentää MIB:in trilogiaksi kolmannella osalla (2. kuva), sillä agentti J:n ja K:n kohelluksia katselisi kernaasti vielä kolmannenkin kerran. Vakavampi salainen agentti James Bond sen sijaan ei pahemmin koheltele, kuten toivottavasti eivät myöskään Quantum of Solacen käsikirjoittajat. Lukemieni arvostelujen perusteella odotettavissa on erittäin toimintarikas leffa, joka osittain juuri sen takia jää Casino Royalen varjoon :/. Luulisin luvassa olevan joko paras (uuden ajan) Bond tai sitten hyvä kakkonen heti Royalen perässä. Odotukset ovat siis korkealla, mutta uskoisin myös olevani varatutunut siihen ettei kumpikaan ennustus toteudu... Huomennahan se nähdään!Nyt soi: "Safri Duo - Samb-Adagio" 5:57
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Päivän kuvakaappaus #31 ja leffasuunnitelmia
Pienen tauon jälkeen päivän kuvakaappaussarja jatkuu kuvalla loistavasta The Chronicles of Riddick Escape from Butcher Bay -pelistä. Kuten kuvasta näkyy, on graafikoilla ollut hauskaa karun vankilaympäristön tekstuureja luodessa. Näin syntyy pelin immersiota syventävä illuusio siitä, että vangit ovat muokanneet ”No running in recreation area” -tekstin kuvassa näkyvään… ööh… mielenkiintoisempaan muotoon :D! Leffasta tehdyn pelin kautta päästään sopivasti pelistä tehtyyn leffaan, nimittäin Max Payne sellaiseen, jonka meinasin mennä katsomaan tiistaina.
Olisin nimittäin päässyt katsomaan sen 3,75€ hinnalla kesätyöpaikkani sponsoroimana. Syyskuun lopulla he ottivat yhteyttä ja kysyivät haluisinko tehdä kesällä tekemääni työtä osa-aikaisena etäyhteyden kautta kotoani käsin. Kun luvassa oli palkankorotus ja vapaus valita työaikani ja -tuntini itse, en keksinyt syytä olla allekirjoittamatta uutta työsopimusta ja aloitin työt viime kuun puolivälissä. Sanonta ettei rahan tuloa voi estää tuntuu pitävän paikkansa :D! Joka tapauksessa hyvä että jätin Max Paynen väliin, sillä valitettavasti sen arvosana on laskenut IMDb:ssä kuin lehmän häntä eivätkä arvostelutkaan ole vakuuttaneet. Toivottavasti näin ei käy lauantaina MatoApinan kanssa suunnitteilla olevalle Lohdun määrälle (vapaa suomennos Quantum of Solace:sta :D), sillä varaamani liput tulee noutaa viimeistään tiistaina.
Olisin nimittäin päässyt katsomaan sen 3,75€ hinnalla kesätyöpaikkani sponsoroimana. Syyskuun lopulla he ottivat yhteyttä ja kysyivät haluisinko tehdä kesällä tekemääni työtä osa-aikaisena etäyhteyden kautta kotoani käsin. Kun luvassa oli palkankorotus ja vapaus valita työaikani ja -tuntini itse, en keksinyt syytä olla allekirjoittamatta uutta työsopimusta ja aloitin työt viime kuun puolivälissä. Sanonta ettei rahan tuloa voi estää tuntuu pitävän paikkansa :D! Joka tapauksessa hyvä että jätin Max Paynen väliin, sillä valitettavasti sen arvosana on laskenut IMDb:ssä kuin lehmän häntä eivätkä arvostelutkaan ole vakuuttaneet. Toivottavasti näin ei käy lauantaina MatoApinan kanssa suunnitteilla olevalle Lohdun määrälle (vapaa suomennos Quantum of Solace:sta :D), sillä varaamani liput tulee noutaa viimeistään tiistaina.lauantai 1. marraskuuta 2008
DVD-kokoelmani esittely: Osa XLVI
V niin kuin verikosto
(V for Vendetta)
DVD versio: 2-Disc Special Edition
Genre: Toimintatrilleri
Ohjaaja: James McTeigue
Pääosissa: Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea, Stephen Fry, John Hurt
Maat: USA/Britannia/Saksa
Vuosi: 2005
Kesto: 2h 8min
Ikäraja: K-15
Arvosana (0-10): 9,1
Kuka on tämä mies, joka kätkee arpeutuneet kasvonsa naamion taakse? Sankari vai mielipuoli? Vapauttaja vai sortaja? Kuka V on - ja kuka liittyy V:n rohkeaan juoneen kansakuntaa dominoivan totalitaarisen hallituksen kukistamiseksi? Matrix-trilogian luojien elokuva V niin kuin verikosto on vangitseva ja ehdoton tulevaisuusvisio, joka perustuu vaikuttavan kumoukselliseen sarjakuvakirjaan. Natalie Portman esittää Eveyä, tavallista töissä käyvää naista, jonka täytyy päättää, onko hänen sankarinsa juuri se uhka, jota vastaan sankari itse taistelee. Hugo Weaving esittää V:tä - urheaa, karismaattista vapaustaistelijaa, jota ajaa vimma kostaa hänet vammauttaneille. Ja Stephen Rea näyttelee poliisia, joka johtaa epätoivoista yritystä napata V ennen kuin tämä saa aikaan vallankumouksen. Panokset nousevat. Jännitys tiivistyy. Toiminta räjähtää. Kenen puolella sinä olet? V:n maailmassa ei ole jotain siltä väliltä.
80-luvulla julkaistuun sarjakuvakirjaan perustuva V niin kuin verikosto sijoittuu kiehtovan vaihtoehtoisen lähitulevaisuuden Lontooseen, jossa äärioikeistolainen puolueen kautta valtaan vuosia sitten noussut Hitleriä temperamentiltaan ja manöövereiltään muistuttava John Hurtin upeasti tulkitsema ylikansleri Adam Sutler hallitsee rautaisella otteella totalitääriseksi poliisivaltioksi muokattua yhteiskuntaa. Ulkona ei saa liikkua myöhään, isoveli valvoo salakuuntelemalla kansaa kaduilla partioivilla autoilla, kulttuuria sensuroidaan rankalla kädellä, hallitus ohjailee mediaa mielensä mukaan ja salainen poliisi vie kaikki vähänkin terrorismista, kiihkoilusta, homoseksuaalisuudesta ja jopa sairaudesta epäillyt pois mustat säkit päässä, eikä heistä kuulla enää sen jälkeen koskaan mitään.
Jo lähtökohtaisesti V niin kuin verikoston taustatarina antaa mainiot puitteet hyvälle elokuvalle, joka nousee kiitettävälle tasolle hienolla toiminnalla, kiinnostavalla juonella, sekä pää- ja sivuhahmoilla. Taustatarina sallii myös sen harvinaisen tilanteen, että katsoja on terroristin puolella. Tarinan antisankari eli terroristi/vapaustaistelija V aloittaa pitkän henkilökohtaisen kostoretken ja kansankiihotusmission, jonka lopullisena tavoitteena on valtaapitävien kumoaminen. Vuoden päivät kestävä suunnitelma kulminoituu elokuvan huikeimman toimintakohtauksen ja päähahmojen välisen tragedian kautta hienoon tehostespektaakkeliin. Matkalla koetaan kaikennäköistä sopivasti vuorotellen toiminnan, jännityksen, komiikan ja hyvin tehdyn dialogin muodossa. Toimintaa tosin olisi voinut mahtua mukaan enemmän, kuten myös hidastuksia ja muita tehosteita, mutta toisaalta tällöin elokuva olisi voinut muistuttaa liikaa käsikirjoittajina ja tuottajina häärineiden Andy ja Larry Wachowskin aiempia teoksia.
Näyttelijäsuorituksista parhaiten mieleen jäävät edelle mainittu John Hurt tämän mahtipontisten puheiden värisyttäessä selkärankaa julman ylikanslerin jyristessä alempiarvoisilleen, sekä kulturellin, karismaattisen ja kielellisiltä lahjoiltaan ällistyttävän antisankarin roolissa loistava Hugo Weaving, vaikkei miehen kasvoista nähdä vilaustakaan koko elokuvassa. Myös Natalie Portman tulkitsee hienosti oman roolinsa, eli kaikenlaista kidutuksesta kidnappaukseen kokevan V:n aluksi vastahakoisen apurityttö Eveyn. Maininnan ansaitsee myös Stephen Fry piilohomojuontaja Dietrichin roolissa, jonka satiirisessa talk-showssa nähdään yksi elokuvan hauskimmista kohdista, kun valtaapitävien hyväksymä sketsin käsikirjoitus heitetään mäkeen ja tilalle otetaan ylikansleria rankasti parodioiva hyväksymätön versio. Kaikki elokuvan melko vähäinen komiikka on tyyliin mainiosti sopivaa ja hyvin hienovaraista. Huomio nimittäin kohdistuu enemmän tragiikkaan kuten V:n syntyhistoriaan ja kostoretkeen sekä Eveyn läpikäymiin mullistuksiin ja hahmonkehitykseen.
V niin kuin verikosto on hyvällä tavalla epätyypillinen Hollywood tuotos ja vahva osoitus siitä, että Wachovski veljekset osaavat tehdä useammankin kuin yhden tyyppisiä syvällisiä ja ajatuksia herättäviä sekä yhteiskuntaa kritisoivia toimintaelokuvia, jotka pitävät hyvin otteessaan alusta loppuun ja panevat miettimään asioita. Elokuvan toimintakohtausten näyttävyyden osalta jäädään etäälle Matrixin äärimmäistä viileyttä, mutta mistään tusinatoiminnastakaan ei todellakaan ole kyse kun V pilkkoo lähitaistelussa vastustajiensa suojauksia kuin veitsi voita. Näyttävät tehosteetkin ajavat asiansa hienosti kun mm. räjähdyksen pistävät tuhannen päreiksi Lontoon kuuluisia maamerkkejä. Pääpaino on kuitenkin toimintaelokuvalle epätyypillisesti syvällisemmässä dialogissa ja hahmonkehityksessä, sekä juonen onnistuneessa eteenpäin kuljetuksessa.
Lisämateriaalin määrän osalta kahden levyn painos on pettymys, joten korotusta arvosanaan tulee vain yksi kymmenys. Trailerin ja musiikkivideon lisäksi mukana on vain neljä keskimäärin alle 15 minuutin pituista making of -pätkää, joista kiinnostavin keskittyy V:n ihannoimaan Guy Fawkesiin ja ruutisalaliittoon. Toki lisämateriaalit ovat hyvin toteutettuja ja täysin suomeksi tekstitettyjä, mutta normaalisti kovin yleiset kommenttiraidat sekä poistetut kohtaukset loistavat poissaolollaan. Guy Fawkesista ja ruutisalaliitostakin olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän kuin kymmenminuuttinen selonteko, sillä kyseiset aiheet eivät liene kovin tunnettuja Britannian ulkopuolella. Itse en ainakaan tiennyt ruutisalaliitosta aiemmin yhtikäs mitään.
80-luvulla julkaistuun sarjakuvakirjaan perustuva V niin kuin verikosto sijoittuu kiehtovan vaihtoehtoisen lähitulevaisuuden Lontooseen, jossa äärioikeistolainen puolueen kautta valtaan vuosia sitten noussut Hitleriä temperamentiltaan ja manöövereiltään muistuttava John Hurtin upeasti tulkitsema ylikansleri Adam Sutler hallitsee rautaisella otteella totalitääriseksi poliisivaltioksi muokattua yhteiskuntaa. Ulkona ei saa liikkua myöhään, isoveli valvoo salakuuntelemalla kansaa kaduilla partioivilla autoilla, kulttuuria sensuroidaan rankalla kädellä, hallitus ohjailee mediaa mielensä mukaan ja salainen poliisi vie kaikki vähänkin terrorismista, kiihkoilusta, homoseksuaalisuudesta ja jopa sairaudesta epäillyt pois mustat säkit päässä, eikä heistä kuulla enää sen jälkeen koskaan mitään.
Jo lähtökohtaisesti V niin kuin verikoston taustatarina antaa mainiot puitteet hyvälle elokuvalle, joka nousee kiitettävälle tasolle hienolla toiminnalla, kiinnostavalla juonella, sekä pää- ja sivuhahmoilla. Taustatarina sallii myös sen harvinaisen tilanteen, että katsoja on terroristin puolella. Tarinan antisankari eli terroristi/vapaustaistelija V aloittaa pitkän henkilökohtaisen kostoretken ja kansankiihotusmission, jonka lopullisena tavoitteena on valtaapitävien kumoaminen. Vuoden päivät kestävä suunnitelma kulminoituu elokuvan huikeimman toimintakohtauksen ja päähahmojen välisen tragedian kautta hienoon tehostespektaakkeliin. Matkalla koetaan kaikennäköistä sopivasti vuorotellen toiminnan, jännityksen, komiikan ja hyvin tehdyn dialogin muodossa. Toimintaa tosin olisi voinut mahtua mukaan enemmän, kuten myös hidastuksia ja muita tehosteita, mutta toisaalta tällöin elokuva olisi voinut muistuttaa liikaa käsikirjoittajina ja tuottajina häärineiden Andy ja Larry Wachowskin aiempia teoksia.
Näyttelijäsuorituksista parhaiten mieleen jäävät edelle mainittu John Hurt tämän mahtipontisten puheiden värisyttäessä selkärankaa julman ylikanslerin jyristessä alempiarvoisilleen, sekä kulturellin, karismaattisen ja kielellisiltä lahjoiltaan ällistyttävän antisankarin roolissa loistava Hugo Weaving, vaikkei miehen kasvoista nähdä vilaustakaan koko elokuvassa. Myös Natalie Portman tulkitsee hienosti oman roolinsa, eli kaikenlaista kidutuksesta kidnappaukseen kokevan V:n aluksi vastahakoisen apurityttö Eveyn. Maininnan ansaitsee myös Stephen Fry piilohomojuontaja Dietrichin roolissa, jonka satiirisessa talk-showssa nähdään yksi elokuvan hauskimmista kohdista, kun valtaapitävien hyväksymä sketsin käsikirjoitus heitetään mäkeen ja tilalle otetaan ylikansleria rankasti parodioiva hyväksymätön versio. Kaikki elokuvan melko vähäinen komiikka on tyyliin mainiosti sopivaa ja hyvin hienovaraista. Huomio nimittäin kohdistuu enemmän tragiikkaan kuten V:n syntyhistoriaan ja kostoretkeen sekä Eveyn läpikäymiin mullistuksiin ja hahmonkehitykseen.
V niin kuin verikosto on hyvällä tavalla epätyypillinen Hollywood tuotos ja vahva osoitus siitä, että Wachovski veljekset osaavat tehdä useammankin kuin yhden tyyppisiä syvällisiä ja ajatuksia herättäviä sekä yhteiskuntaa kritisoivia toimintaelokuvia, jotka pitävät hyvin otteessaan alusta loppuun ja panevat miettimään asioita. Elokuvan toimintakohtausten näyttävyyden osalta jäädään etäälle Matrixin äärimmäistä viileyttä, mutta mistään tusinatoiminnastakaan ei todellakaan ole kyse kun V pilkkoo lähitaistelussa vastustajiensa suojauksia kuin veitsi voita. Näyttävät tehosteetkin ajavat asiansa hienosti kun mm. räjähdyksen pistävät tuhannen päreiksi Lontoon kuuluisia maamerkkejä. Pääpaino on kuitenkin toimintaelokuvalle epätyypillisesti syvällisemmässä dialogissa ja hahmonkehityksessä, sekä juonen onnistuneessa eteenpäin kuljetuksessa.
Lisämateriaalin määrän osalta kahden levyn painos on pettymys, joten korotusta arvosanaan tulee vain yksi kymmenys. Trailerin ja musiikkivideon lisäksi mukana on vain neljä keskimäärin alle 15 minuutin pituista making of -pätkää, joista kiinnostavin keskittyy V:n ihannoimaan Guy Fawkesiin ja ruutisalaliittoon. Toki lisämateriaalit ovat hyvin toteutettuja ja täysin suomeksi tekstitettyjä, mutta normaalisti kovin yleiset kommenttiraidat sekä poistetut kohtaukset loistavat poissaolollaan. Guy Fawkesista ja ruutisalaliitostakin olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän kuin kymmenminuuttinen selonteko, sillä kyseiset aiheet eivät liene kovin tunnettuja Britannian ulkopuolella. Itse en ainakaan tiennyt ruutisalaliitosta aiemmin yhtikäs mitään.sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Psi-Ops: The Schwarzenegger Conspiracy
Otsikossa komeilee uusimman omatekoisen videoni vähintäänkin kiehtovalta kuulostava nimi. Psi-Ops: The Schwarzenegger Conspiracy on jo kolmas spontaanisti muutamassa illassa syntynyt teos BioShock Chose the REALLY Impossible ja Star Wars Battlefront: Darth Vader Just Got Owned! -videoiden ohella. Kuten nimestä voinee päätellä, video on Psi-Ops: The Mindgate Conspiracy -nimisestä pelistä, jonka PC version voi ladata täysin laillisesti ja ilmaiseksi ainakin Fileplanetistä. Läpäisin kyseisen pelin jonkun aikaa sitten, ja tuolla läpipeluumatkalla onnistuin nauhoittamaan omituisen bugin, jossa oli ainesta videon tekoon. Yksinään se ei kuitenkaan olisi täyttänyt omia videontekostandardejani, joten kun onnistuin nauhoittamaan pari absurdia tilannetta lisää sekä kehittämään pari omasta takaa, sain päähäni yhdistää kaikki nuo pätkät erilaisiin tämän julkkispilapuheluihin erikoistuneen YouTube -tilin kautta tältä sivustolta löytämiini Arnold Schwarzeneggerin leffaletkautuksiin. Tuloksena on hupaisa pikku pätkä, jonka uskoisin naurattavan jokaista edes jollain tasolla, ellei humorintajussa ole jotain pahasti ”vialla” :D!maanantai 20. lokakuuta 2008
Viikon New York -nähtävyys: Central Park
Seuraavana vuorossa on kenties maailman tunnetuin puisto, eli Central Park New Yorkin sydämessä keskellä Manhattania. Piipahdimme tuossa tyyneyden tyyssijassa 16.7. matkalla luonnontieteellisestä museosta takaisin hotellille. Pysähdyimme ihailemaan kaikennäköistä John Lennonin muistomerkistä lähtien auringonpalvonnan kautta mestarilliseen frisbeen heittelyyn. Viidesosa kuvista kuuluu jälleen Tonsalle, joten hänelle kuuluu niistä myös kiitos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
