Hän on palannut. Meidän vuosituhantemme sankari. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska niiden viiden vuoden aikana (aika, joka tuntuu elokuvafaneista paljon pitemmältä) kun Teräsmies etsi varsinaista kotiplaneettaansa, asiat muuttuivat hänen uudella kotiplaneetallaan. Elämä on jatkunut ilman häntäkin. Lois Lanella on nyt poika, sulhanen ja Pulitzer-palkinto kolumnista, jossa hän perustelee, ettei maailma tarvitse Teräsmiestä. Ja Lex Luthorilla on suunnitelma, joka voi tuhota miljoonia - ei, vaan miljardeja - ihmishenkiä. Elokuvantekijä Bryan Singer (X-Men, X-Men 2) tarjoaa maailmalle sen kaipaaman Teräsmiehen kunnioittamalla tätä kaikkien rakastamaa legendaa, mutta samalla muuttamalla sankaria aivan uuteen, vaikuttavaan suuntaan. Brandon Routh osoittautuu täydelliseksi valinnaksi kantamaan sankarin viittaa, ja hän johtaa huippuluokan näyttelijäkaartia, kuten Kate Bosworthia Lois Lanena ja Kevin Spaceya Lexinä. Ja jännittävät kohtaukset - putoavan jumbojetin kanssa painiskelusta mantereita vavahduttavaan välienselvittelyyn - saavat katsojan haukkomaan henkeään. "Olen aina lähellä", Teräsmies kertoo Loisille. Katsoja on siitä hyvillään.
Teräsmiehen tuntevat lähes kaikki vauvasta vaariin, ja vaikka tuon sinipunaisen trikoomiehen
näytelty elokuvadebyytti oli jo 70-luvun lopulla ja se on sittemmin poikinut ainakin 3 jatko-osaa, itse en ole tainnut nähdä yhtäkään jatko-osista. Ensimmäisestä vuonna 1978 ilmestyneestä tuotoksestakaan en muista enää yhtikäs mitään, sillä sen näkemisestä on vähintään 15 vuotta, ja sarjakuvia tai sarjaa en ole katsonut tai lukenut juuri yhtään. Siksi minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia elokuvasarjan uusinta lähes 20 vuoden tauon jälkeen ilmestynyttä painosta kohtaan. Ainoastaan ennakkoon nähdyt trailerit asettivat sille joitain odotuksia, mutta ne täyttyivät onneksi hyvin, sillä Superman Returns on upea supersankaritoimintaspektaakkeli maustettuna sopivalla annoksella komiikkaa. Kuten jo
aiemmassa pika-arvostelussani mainitsin, erityisesti minigun -ammuskelukohtaus on mieleenpainuvaa ja todella upeaa katseltavaa, kuten elokuvan tehosteet kautta linjan. Myös lentokoneen syöksyminen maahan on erittäin näyttävä ja mieleenpainuva kohtaus. Muitakin toimintakohtatauksia elokuvassa riittää sopivaan tahtiin, mutta muutamat tylsemmät pätkät, kuten lopun jahkailu, estävät sitä nousemasta kahden ensimmäisen Hämähäkkimies elokuvan tai loistavan
Batman Beginsin tasolle.
Näyttelijäkaartista Brandon Routh on todella oiva valinta teräsmiehen ja Clark Kentin kaksoisrooliin. Mies muuttuu erittäin uskottavasti voittamattomasta, lihaksikkaasta ja melkein kaikkivoivasta supersankarista tuiki tavalliseksi ujohkoksi maalaispojaksi ja toimittajaksi, joka mystisesti ei koskaan ole näkemässä teräsmiehen urotekoja. Lex Luthorin pahisroolissa Kevin Spaceyn suoritus hipoo täydellisyyttä. Ensimmäistä kertaa kuultuna jo pelkät yksikertaiset huudahdusvuorosanat, kuten ”Billions!” ja ”Wroooong!”, karmivat selkäpiitä hyvällä tavalla ja painuvat mieleen pysyvästi. Hahmoonsa Spacey tuo juuri sopivaa ylimielisyyttä, kyynisyyttä ja huumoria, joka saa katsojan sekä rakastamaan että vihaamaan Lexiä. Pahiksenahan hänellä ei ole minkäänlaisia erityisiä apuvälineitä tai supervoimia, vaan hän turvautuu nerouteensa ja rahoihinsa mestarillisten rikostensa toteuttamisessa, mikä tuo asetelmaan sopivaa vaihtelua verrattuna yliluonnollisiin roistoihin. Muutkin roolit pääosannäyttelijöistä lähtien ovat onnistuneita, mutta erityisesti mieleen niistä jäävät Parker Posey hauskan sarkastisena ja bimbona Kitty Kowalskynä sekä
Sam Huntington nuorena valokuvaajana. Erityismaininnan ansaitsee tietysti edesmennyt
Marlon Brando teräsmiehen isän eli Jor-Elin lyhyessä roolissa, joka luotiin tietokoneella aiemman materiaalin pohjalta.
Elokuvan käsikirjoitus on ehkä vähän tyypillinen toimintaelokuvalle, mutta toimii hyvin ja vie tarinaa pääosin sopivaa vauhtia eteenpäin. Esimerkiksi alkupuolen maatilalle ja menneisyyteen sijoittuvat kohtaukset tuovat mukavaa vaihtelua tarinaan ja teräsmiehen osalta oleelliset käsitteet kuten mistä hän saa voimansa ja mikä on hänen ainoa heikkoutensa, selitetään hyvin niille jotka eivät niitä tunne, jotta elokuvan tapahtumat käyvät järkeen, kuitenkaan häiritsemättä liikaa katsojaa jolle ne ovat jo itsestäänselvyyksiä. Hyvänä puolena voidaan pitää myös pahiksen vaiheiden seuraamista silloinkin kun hän ei ole niinkään tekemisissä sankarin kanssa, samaan tapaan kuin Hämähäkkimies elokuvissa. Suurin osa elokuvan stunteista on tehty aidosti eikä tietokoneella ja varsinkin teräsmiehen lentäminen näyttää todella hienolta. Tapahtumapaikkojen maisemat vaihtelevat upean näköisistä jääluolista Metropolis -kaupungin katujen kautta keskellä merta kohoavaan mantereeseen. Kaikki lavasteet ovatkin toteutettu esimerkillisen hienosti, eikä niitä erota aidoista. Elokuvan musiikki sopii tapahtumiin hyvin kautta linjan, ja erityisesti legendaarinen tunnusmusiikki nostaa joka kerta hymyn huulille.
Ekstroja on kahden levyn julkaisulle hyvä määrä. Ykköslevyllä ei ole ekstroja ollenkaan, mutta toista levyä dominoi tyypillisten lyhyempien ekstrojen, kuten trailerien ja poistettujen kohtausten rinnalla lähes kolmetuntinen seitsemään osaan jaettu laadukas ja mielenkiintoinen making of -katselmus, jolla on hauskatkin hetkensä, kuten lopussa nähtävät mokailupätkät. Osansa hupailuun tuo myös Marlon Brando, tai oikeastaan hänen pelkkä päänsä, josta päästänkin levyn toiseksi mielenkiintoisimpaan ekstraan, jossa näytetään vaiheittain kuinka Jor-Elin rooli luotiin tietokoneella vuoden 1978 teräsmies elokuvan materiaalista. Suurin osa yhdestätoista poistetusta kohtauksesta ovat luokkaa ”hyvä että ne eivät päätyneet elokuvan lopulliseen leikkaukseen”, sillä ne ovat melko tylsiä ja juonen kannalta lähes merkityksettömiä, mutta löytyy joukosta muutama hauska ja mielenkiintoisempikin poistettu kohtaus, ja on toki mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea päätyi leikkaushuoneen lattialle. Kaikki ekstrat on tekstitetty myös suomeksi, ja ne nostavat DVD:n arvosanaa parilla kymmenyksellä yhdeksikön puolelle, kuten monen muunkin arvostelemani DVD:n tapauksessa. Superman Returnsin kahden levyn painos kannattaa ehdottomasti ostaa esim. Stockmannin Hulluilta päiviltä josta itse sen ostin alle seitsemällä eurolla, jos yhtään pitää supersankarielokuvista ja näyttävästä toiminnasta, vaikkei olisikaan nähnyt yhtään aiemmista elokuvista tai sarjoista, saati lukenut sarjakuvia.
Åressa maisemat ovat jylhiä, komeita ja vihervalkosinisiä.
Lumipeitteen ansiosta levolle voi asettua vaikka rinteen keskelle :D! Väsyminen onkin enemmän sääntö kuin poikkeus, kun pisimmällä laskulla on pituutta 6,5 kilometriä! Etualalla minä ja taaempana isosiskoni.
Huipulla täytyy varoa, ettei törmää lumen peittämiin taloihin.
Silti tarjoilu pelaa silloinkin, kun näkyvyys on lähes nolla.
Lumen peittämiin hissitolppiin vasta helppo onkin törmätä, jolloin palkinnoksi saa niskaansa liudan massiivisia jääpuikkoja :D!
Jossain tuon möykyn alla on talo, uskokaa tai älkää.
Aivan korkeimmalle huipulle ei pääse kuin moottorikelkan vetämänä.
Siellä tuulee niin kovaa, että tuulta vasten voi helposti nojata!
Alempana on joskus niin lämmintä, että vohvelit voi nauttia ulkona.
Tutuksi tullut peukkutyyli oli hallussa jo viisi vuotta sitten B)!
