Outoja meteoriitteja putoaa maapallolle, mukanaan avaruusolentoja. Universumissamme on vihamielisiä naapureita ja uhan käydessä yhä selvemmäksi ihmiskunta mobilisoi voimavaransa vihollista vastaan. Nuoria värvätään propagandafilmien avulla vapaaehtoisjoukkoihin suoraan yliopistoista, missä biologiantunnit käytetään viholliseen tutustumiseen. Johnny Rico (Casper Van Dien) ja hänen tyttöystävänsä Carmen (Denise Richards) liittyvät federaaliarmeijaan. Molemmat onnellisen tietämättöminä siitä, mikä heitä odottaa. Kova Starship Troopers -joukko lähetetään suoraan helvettiin - avaruusolentojen kotiplaneetalle... Mestariohjaaja Paul Verhoeven (Robocop, Total Recall) ja erikoisefektien asiantuntija Phil Tippett (Jurassic Park) vievät katsojan mukaan tähän päätähuimaavaan avaruusseikkailuun, joka on saanut vaikutteita tieteiskirjailija Robet Heinleinen kirjoista.
Ohjaaja Paul Verhoeven on pitkään ollut sci-fin osalta yksi monista lempiohjaajistani, sillä hänen repertuaariinsa kuuluvat sellaiset klassikot, kuten
RoboCop,
Total Recall,
Hollow Man ja tietysti
Starship Troopers. Eikä hän pelkää rohkeiden teemojenkaan esittämistä, mikä nähdään varsinkin elokuvista
Basic Instinct ja
Showgirls, joista molemmat ovat himokkaan teinipojan märkiä unia, mutta ainakin jälkimmäisen osalta elokuvallisesta näkökulmasta roskaa. Paras edellä mainituista on ainakin tällä hetkellä Starship Troopers, sillä RoboCopin näkemisestä on jopa kymmenen vuotta ja muista kaksi tai kolme. Vahvin ehdokas universumin sotilaiden kukistajaksi on Total Recall, jonka aion melko pian katsoa, sillä sen arvosteluvuoro lähestyy. Sanomattakin on siis selvää, että Paul hoitaa hommansa Starship Troopersin osalta hyvin. Tosin huono puoli hänen työskentelyssään on se, että hän ei ole suostunut (tai kenties edes pyydetty) ohjaamaan yhtäkään menestyselokuvansa jatko-osaa. Näin olisi ehkä voitu edes jotenkuten välttää
Starship Troopers 2:den ja
Basic Instinct 2:den kaltaiset katastrofit. Luultavasti myös
Hollow Man 2 sekä
Robocop 2 ja
3 olisivat onnistuneet huomattavasti paremmin, vaikken niitä olekaan nähnyt.
Verhoevenin Starship Troopersin Special Editionissa hyviä ekstroja on yhden levyn julkaisuksi riittävän paljon ja suomeksi tekstitettynä, joten siitä kymmenesosa pistettä lisää. Poistettuja kohtauksia on viisi, trailereita ja testikuvauksia muutama, sekä yksi kommenttiraita, jossa äänessä on itse ohjaaja. Mielenkiintoisimmat ekstroista ovat vajaa kahdeksanminuuttinen making of sekä muutaman taistelukohtauksen synnyn läpikäynti ohjaajan kattavalla selostuksella. On jännä nähdä kuinka kymmenen vuotta vanhalla tekniikalla syntyi uskottavamman näköisiä avaruusötököitä ja muista tehosteita kuin monissa paljon uudemmissa projekteissa. Toiminnaltaan ja tehosteiltaan Starship Troopersilla ei olekaan paljoa hävettävää kovin monen uudemman elokuvan kanssa. Jo pelkältä mittakaavaltaan taistelukohtaukset ovat vaikuttavia, kun kymmenet tai sadat sotilaat puolustavat vimmatusti linjojaan tuhansia ja taas tuhansia katujyrän tavoin päälle vyöryviä pelottavan nopeita ja aggressiivisia jättiötököitä vastaan, tai kun planeetan kiertoradalla odottavat sadat tukialukset saavat osumia plasma-ammuksista ja kosahtelevat toinen toisensa perään kuin missäkin ilotulituskilpailussa.
Juonen osalta Starship Troopersin skaala on mukavan laaja, sillä suoraan taisteluun sen suuremmin taustoja selittämättä ryntäämisen sijaan nähdään sotilaiden ja elokuvan päähenkilöiden mielenkiintoinen matka taistoon aina värväytymisestä ja koulutuksesta saakka, vähän Full Metal Jacketin tapaan. Draamalta ja komedialta ei kuitenkaan matkan varrella vältytä, joten kyllästyminen on lähes mahdotonta vaikka kestoa tällä epookilla onkin pari tuntia. Tarinaa kannattelevien päähenkilöiden välinen kemia toimii mainiosti. Casper Van Dieniä parempaa valintaa nohevan mutta epäsärmän ja stereotyypillisen komean koulunsa tyttöjen ihailun ykköskohde -perusmosurin rooliin saa hakea, vaikken tunnekaan miestä mistään muusta elokuvasta. Denise Richardsiin sekä kauniin että huippufiksun ja silti särmikkään Carmen Ibanezin roolissa on vaikea olla ihastumatta alusta alkaen, vaikka kun juoni käy läpi hiukan kliseiset ”poika menettää tytön, toinen poika vie tytön, tyttö palaa ensimmäisen pojan luo” jne. -kuviot. Muista rooleista maininnan ansaitsevat Jake Busey hupaisana bilehirmu Ace Levynä, sekä sittemmin mm.
Carnivàle -sarjasta tutuksi tullut
Clancy Brown ulkoisesti säälimättömän mutta sisäisesti hyväsydämisen kouluttajakersantti Zimin roolissa.
Tapahtumapaikkana Starship Stroopersin tulevaisuuden maailma on kiehtova ja raaka. Maan kamaralla viitettä uudesta teknologiasta ei juurikaan nähdä, vaan sci-fi keskittyy enemmän kaikkeen sotaan liittyvän teknologiaan sekä avaruusolioihin. Aatteellisesti sen maailma on ihanan fasistisen macho. Kaikkia lietsotaan sotaan äärimäistä pahuutta, eli kammottavia älyllisesti alempiarvoisia tappajaötököitä vastaan, painottamalla erityisesti sitä että intergalaktiseen armeijaan värväytyminen takaa kansalaisuuden, joka taas takaa äänestysoikeuden. Ilman rahaa tai kansalaisuutta et ole mitään. gandan mukaan epäkehittyneiden ötököiden tuhoamisen ennustetaan olevan lasten leikkiä ja siihen osallistuminen on suurin kunnia, joten innokkaasta tykinruuasta ei ole pulaa. Totuus onkin toinen sotatantereella saavuttaessa, vaikka leffaan hyvin sopiva machoilu jatkuukin myös siellä. Ötökät räimitään palasiksi lähes kosketusetäisyydeltä sotahuudon saattelemana ja niiden pesäkkeet käristetään miehekkäästi kannettavilla ydinkärjillä. Ja lopuksi tietysti poseerataan tapetun hirmun ruhon äärellä suoran satelliittiyhteyden kautta kotijoukoille groteskin liman peitossa, jos vaan kameramiestä ei vielä ole lävistetty, vaikka kuvan ulkopuolella saattaakin maata kymmenittäin omia kuolleita.
Kaikki tämä karu äijäily, ylilyönti ja sodan ihannointi mm. propagandan muodossa sopivat elokuvaan paremmin kuin hyvin. Armeija ei edes katso tykinruokaa värvätessään sukupuoleen, joten miehet ja naiset asuvat ja peseytyvät sulassa sovussa. Ainoa liikaa ylilyöty asia on groteski aivoötökkä, joka imee ihmisuhriensa aivot kasvattaakseen omaa viisauttaan. Mutta ei sekään pahemmin haittaa, sillä elokuva itse toteaa sen älyttömyyden. Ja mieluummin näin päin, eli vähän ylilyöty ja epäuskottava vihollinen, kuin sotilaina luoteja imurin tavoin imeviä tunteellisesti kylmiä lihaskimppuja tavallisten mutta kiehtovan ongelmallisten Matti Meikäläisten sijaan. Kaikki muu onkin niin pikkutarkasti mietittyä, että elokuvan maailmaa luodessa on suunnittelupöydällä varmasti taidettu viettää tovi jos toinen. Hyvä näin, sillä kaikki tällaiset yksityiskohdat parantavat tunnelmaa roimasti. Starship Troopers perustuukin monien muiden klassikoiden tavoin kirjasarjaan ja osia sen teemasta onkin sittemmin kopioitu mm. Half-Life ja Halo -pelisarjoihin. Halo tosin perustuu myös kirjaan, joten en oikeastaan tiedä kumpi oli ensin. Joka tapauksessa Starship Troopers on klassikko ylilyödyn macho-fasistisen näyttävän sci-fi toiminnan saralla, keskittyen silti sopivasti myös pehmompiin tapahtumiin ja teemoihin.
