Duke Nukem 3D:n nimihenkilö Duke Nukem on maailman machoin ja egosentrisin äijä, naistenmies ja yleensäkin hiton kova jätkä, jota naiset rakastavat ja joita hän rakastaa sekä inhoaa kaikkea heitä uhkaavaa. Duke Nukem sarjan kolmannessa ja pelin nimestä helposti päätellen ensimmäisessä kolmiulotteisessa osassa pelaaja astuu jälleen Duken saappaisiin tehtävänään pelastaa maailma. Tällä kertaa avaruusoliot hyökkäävät Los Angelesiin, muuttaen paikalliset pollarit käveleviksi ja vihamielisiksi sioiksi ja kaapaten useita Dukelle rakkaita ihmisiä: Naisia. Duken sanat “Nobody steals our chicks… and lives!” kiteyttävät hänen motiivinsa hyvin.
Peli sijoittuu johonkin lähitulevaisuuteen ja alkaa siis Los Angelesista, kun muukalaiset ampuvat alas Duken lentoaluksen, jolla hän yritti lähteä niiden perään. Duke kiroaa “Damn those alien bastards for shooting down my ride!” ja peli voi alkaa. Piestyään muukalaiset Amerikassa Duke kiroaa ”I’m coming to get the rest of you alien bastards!” ja lähtee avaruuteen maanpuolustusavaruusasemalle ja kuuhun. Hoideltuaan muukalaiset avaruudessa täytyy Duken vielä matkustaa Japaniin pieksemään viimeistenkin muukalaisten lätyt sanoin ”It’s time to kick ass and chew bubblegum… and I’m all out of gum!” Peli siis kulkee läpi kolmen episodin ja koostuu yhteensä 28 tehtävästä. Jokaisen tehtävä on erillinen kokonaisuus, jolla on kuitenkin yleensä selvä yhteys seuraavaan tehtävään. Kaikki tehtävät päättyvät itsetuhonapin painamiseen, paitsi episodien viimeiset tehtävät, joissa tulee tappaa pomovastus. Tehtävien lopuksi näytetään juonivideoita vain episodien lopulla, mutta kaikkien tehtävien päätyttyä pelaajalle kerrotaan kuinka monta kaikista vihollisista tuli tapettua, montako salapaikkaa pelaaja löysi, ja paljonko aikaa kului verrattuna par aikaan ja tekijätiimin ennätysaikaan. Kun painaa jotain näppäintä jatkaakseen heittää Duke jonkun one linerin ja seuraavan kentän nimi ja latausruutu ilmestyy.
Läpi kenttien vastaan tulee erilaisia vihollisia, kuten pistoolein, lentorepuin ja joskus myös teleportaatiovälinein varustettuja, koirien tapaan murisevia muukalaisia. Entiset LAPD:n lainvalvojat käyvät päälle haulikoin ja luotiliivein varustettuna sekä joskus myös lentoaluksella lennellen. Muukalaisista löytyy myös konekiväärillä räiskiviä kahdella jalalla käveleviä rotan näköisiä ketteriä otuksia, jotka myös lennättävät ulostettaan kaaressa Duken päälle. Uhkaavimpia vastuksia ovat lentävät otukset, jotka ampuvat raketteja peräpäästään. Viholliset ovat saaneet vaikutteita ainakin Alien elokuvista, sillä erityisesti avaruusasemilla ja kuutukikohdassa nähdään paljon munia, jotka avautuvat Alien elokuvien tapaan ja joista ryömii esiin katoissakin ryömiviä naamalle tarttuvia facehuggereita muistuttavia olentoja, jotka kuitenkin saa helposti irti. Munien ohella pelistä löytyy Alien leffojen tapaan orgaaniseen kasvustoon vangittuja naisia, jotka vaikertavat ”Kill me!” Useimmiten naisen tappamien kuitenkin johtaa vihollisen tai vihollisjoukon ilmestymiseen. Myös vapaana olevien naisten kuten strippareiden tappamien tuo rangaistukseksi paikalle vihollisia. Mahtipontisesti ja karmivasti karjuvia ja ulvovia pomovastuksia lukuun ottamatta ehdottomasti karmivin vastustaja on energiarenkaita ampuva lentävää mustekalaa muistuttava olio, joka päästää itsekseen pirullista delfiiniä muistuttavia narinaääniä ja selkäpiitä karmivia huutoja vahinkoa saadessaan.
Muukalaisten kurmottamiseen pelistä löytää yhdeksän erilaista asetta: Pistooli, haulikko, konekivääri, sinko, putkipommeja, kutistusase, sarjatulena miniohjuksia ampuva ase, lasermiina ja jäädytysase. Aseita ja niiden ammuksia saa satunnaisesti myös vihollisilta. Ammuksia mukaan mahtuu rajattu määrä per ase, jota on kasvatettu 1.5 päivityksessä eli Atomic Editionissa. Lisäksi Duke voi ampuessaan potkia toisella jalalla ja ammusten loputtua molemmilla jaloilla ennen päivitystä bugin ansioista jopa yhtä aikaa ja samalla juosten. Hauskimmat aseet ovat kutistusase ja jäädytysase, joista ensimmäinen kutistaa viholliset tallauskokoisiksi ja jälkimmäinen jäädyttää heidät kokonaan. Molempien vaikutus kuitenkin lakkaa melko pian, jollei pelaaja litistä kutistettuja tai potkaise hajalle jäädytettyjä vihollisia, joka tapahtuu onneksi automaattisesti tarpeeksi lähelle mennessä. Pelistä löytyy myös muutamia hyödyllisiä mukana kulkevia välineitä, kuten pimeänäkölasit, lentoreppu, parantava lääkelaukku, vihollisia hämäävä hologrammi ja juoksunopeutta väliaikaisesti tehostavat steroidit. Kentistä voi poimia myös luotiliivejä, perinteisiä kertakäyttöisiä lääkelaukkuja, sekä Atomic Health -salaesineitä, jotka parantavat Dukea viidenkymmenen pisteen verran jopa yli maksimimäärän eli sadan.
Pelin etenemisen kannalta tärkeimmät esineet ovat avainkortit, joita pelissä on kolmea eri väriä. Jokainen värikoodattu kortti sopii tiettyyn oveen tai laitteeseen jossain päin kenttää ja on käytettävissä vain kerran, jonka jälkeen ovi aukeaa ilman korttia. Useimmiten jokaisen kortin löytäminen on kentän läpäisyn kannalta välttämätöntä, mutta ne voivat myös avata salapaikkoja. Useimmiten salapaikat kuitenkin löytyvät piilossa olevista koloista ja ilmastointikanavista, tai seinässä olevasta halkeamasta, jonka voi räjäyttää hajalle. Paitsi Atomic Health -salaesineitä, salapaikoista voi löytää myös ennennäkemättömiä aseita ja reittejä salakenttiin. Salakentän löydettyään ei enää voi tai edes tarvitse palata kenttään, josta löysi reitin sinne.
Kentät ovat hyvin ja monipuolisesti suunniteltuja, ja niissä näkee monia sen ajan kolmiulotteisille räiskintäpeleille ennennäkemättömiä ominaisuuksia, kuten avoimia sekä todella korkeita ulkotiloja, kokonaisia vedenalaisia kaupunkeja ja interaktiivisia esineitä. Avainkorttilukijoiden lisäksi Duke voi mm. käännellä valokatkaisijoita, käydä vessassa, juoda niistä tai muista lähteistä vettä parantaakseen hitaasti itseään, räplätä biljardipöytää tai videopeliä, antaa strippareille rahaa ja katsella valvontakameroiden kuvaa. Vaikka esineiden käyttämisellä ei pelin etenemisen kannalta ole merkitystä tuovat ne pelimaailmaan siellä olon tunnetta ja aitoutta. Lisäksi valvontakameroiden katselulla näkee monien vihollisten sijainnin ja pystyy havainnoimaan mitä jossain kauempana tapahtuu, kun painaa jotain nappia. Nappulat ovatkin kortinlukijoiden lisäksi ainoat etenemiseen vaikuttavat esineet, ja niitä on paikoin myös monta vierekkäin, jolloin pelaajan tulee etsiä oikea yhdistelmä, joka avaa jonkin oven tai käynnistää keinon päästä eteenpäin.
Kenttien maisemat vaihtelevat kaduista, kanjoneista ja vankilan pihasta sekä muista ulkotiloista elokuvateattereihin, baareihin, toimiostoihin ja avaruusasemiin sekä muihin sisätiloihin. Niissä on ovien lisäksi monia muita liikkuvia osia, kuten erittäin korkeitakin hissejä, sortuvia rakennuksia ja pyöriviä hammasrattaita, joiden välistä pelaajan tulee mahtua ajoittamalla liikkeensä oikein. Monien ikkunoiden lasit ovat rikottavissa, ja paikoin seinät voi räjäyttää auki ja skriptatuissa kohdissa ne myös räjähtävät itsekseen. Välillä ryömitään ilmanvaihtokanavissa tai viemäreissä facehuggereita vältellen, kun taas toisaalla kiivetään kanjonin viertä ylös väistellen lentoreppumuukalaisten luoteja tai sukelletaan tulvan alle jääneen kaupungin toimistotalon huoneissa ja käytävissä varoen haita ja mustekaloja, joten vaihtelua, mielikuvitusta ja tunnelmaa kentissä riittää moniin muihin sen ajan peleihin, kuten Doomeihin ja ensimmäiseen Quakeen verrattuna. Kentät eivät myöskään ole läheskään niin putkimaisia, sillä useimmat kentistä ovat täynnä monia vaihtoehtoisia reittejä ja vaativat pientä edes takaisin kulkemista avaamaan avainkorteilla ovia. Suunnistuksen helpottamiseksi esille voi ottaa kaksiulotteisen kartan, joka laajenee sitä mukaan kun kenttää tutkii. Kartan saa rautalankamallina kolmiulotteisen näkymän päälle tai yksinään täytettynä versiona, jolloin Duke voi silti liikkua normaalisti, joskin esineiden päälle hyppääminen voi olla hankalampaa.
Pelin ohjaus toimii ilahduttavasti myös näppäimistöllä ja hiirellä, tosin ylös ja alaspäin katsominen on ensimmäisiin oikeasti kolmiulotteisella moottorilla tehtyihin peleihin kuten Quakeen verrattuna jokseenkin kankeaa ja luonnotonta. Duke Nukem 3D onkin minulle se peli, jossa opettelin mm. sivuttain liikkumisen ja hiiren sekä näppäimistön käytön FPS pelin ohjaamiseen. Näppäimet voi muokata haluamikseen hiiren eri suuntia ja tuplaklikkauksia myöten, tosin tämä täytyy tehdä erillisestä setup ohjelmasta ennen Atomic Editionia. Pelin alkuvalikossa pyörii demo, joita voi myös itse nauhoittaa missä vain ja niin paljon kuin kovalevytila sallii, jolloin ne pyörivät peräkkäin alkuvalikossa. Demon äänet saa päälle poistamalla alkuvalikon näkyvistä escape -näppäimellä. Tallentamista varten on rajattu määrä paikkoja eikä pikatallennusta ole, mutta tallennusvalikon saa pikanäppäimellä esille.
Pelin grafiikka on nykykäsityksen mukaan rumaa, mutta aikoinaan se oli hienoa, monipuolista ja jo alle 640x480 resoluutiolla myös pinnoilla olevan tekstin osalta selkeää. Duken maailma on täynnä värejä, esineitä ja hauskoja yksityiskohtia, kuten leffajulisteita ja televisioita, joissa pyörii lyhyt filmi. Tosin suurin osa maailman esineistä on kaksiulotteisia, joten jotkut niistä ”kääntyvät” sitä mukaa, kun pelaaja kiertää niitä. Vihollisetkin ovat kaksiulotteisia, mutta niillä on monta eri suunnasta näkyvää kuvaa ja erilaiset kuvat ampumiselle, osumiselle, kuolinanimaatiolla jne. Sujuvaa animaatiota varten kuvia on tosin melko vähän, joten liike voi paikoin näyttää karulta. Grafiikka-asetukset ovat muokattavissa resoluution ja kuvan koon osalta kesken pelin ja Atomic Editionissa resoluution saa jopa 1280x960 kokoiseksi. Peliin on nykyään saatavilla myös 3D High Resolution Pack, joka tekee vihollisista ja monista esineistä sekä pinnoista aidosti kolmiulotteisia.
Pelin äänet ovat monipuolisia ja selkeitä varsinkin aseäänien ja Duken puheen osalta, joka tosin kärsii paikoin kohinasta. Aseista erityisesti haulikko kuulostaa komealta ja muutkin aseäänet jytisevät sen aikaiselle pelille komeasti, paitsi kolmipiippuinen konekivääri kuulostaa enemmän sarjatulta ampuvalta äänenvaimennetulta pistoolilta. Räjähdysäänet ovat varsin hienoja, mutta itse räjähdys on kaksiulotteisuuden takia joskus omituisen näköinen. Vihollisten ääntely on runsasta ja monipuolista ja luo tunnelmaa kun viholliset voi joskus kuulla ääntelevän kulman takana tai seinän toisella puolella. Ympäristöstä lähtee erilaisia jatkuvia ääniä esim. humisevista laitteita sekä kolisevista laitteista lyhytkestoisia ääniä lähtee mm. kävelemällä puskien tai kasvien läpi, törmäämällä voimakenttään tai muuten käyttämällä interaktiivisia esineitä.
Musiikki on pelin tunnelmaan loistavasti sopivaa ja erityisesti alkuvalikon osalta hyvässä mielessä mieleenpainuvaa. Paras osa pelin äänistä on kuitenkin Duken vuorosanat. Duke heittää hauskaa macholäppää one linerien ja sarkastisten kommenttien muodossa paitsi juonen ennalta määräämissä kohdissa, myös esim. tappaessaan muukalaisia erityisesti räjäyttämällä tai litistämällä niitä. Hauskaa läppää lentää myös mm. vessassa käydessä, nappuloita etsiessä, liian kauan paikalla ollessa tai salapaikkoja löytäessä. Karaokebaarissa mikrofoonia käyttämällä Duke kajauttaa ilmoihin ”Born to be Wiiiiillllddd!” ja pelihallissa Duke Nukem II peliä räplätessä ”Hmm. Don’t have time to play with myself.” Vuorosanoista löytyy myös hauskoja viittauksia muihin ammuskelupeleihin ja leffoihin, kuten Doom, Quake, Postal ja Star Wars.
Muutenkin peli on täynnä mustaa huumoria ja hauskoja viittauksia elokuviin, peleihin, ihmisiin ja maailmantapahtumiin. Eniten huomiota on herättänyt kohtaus, jossa Duke löytää salapaikasta Doom -pelin päähahmo Space Marinea muistuttavan ruumiin ja sanoo ”That’s one doomed space marine!”, sillä id Software haastoi aikoinaan 3D Realmsin ja Apogeen asiasta oikeuteen, mutta hävisi lopulta jutun. Mustan huumorin lisäksi pelissä nähdään runsaasti kiroilua, väkivaltaa (joka tosin kohdistuu lähinnä muukalaisiin), verta ja alastomuutta ja naisia alentavia seksistisiä teemoja, joten pienille lapsille se ei missään nimessä sovi mutta vastuuntuntoisilla järkeville nuorille vanhempien harkinnan mukaan kyllä, sillä itsekin pelasin sitä varhaisnuorena enkä ole sen (tai minkään muunkaan) vaikutuksesta alkanut esimerkiksi litistämään kutistettuja muukalaisia, juomaan vessanpöntöstä tai kehumaan omaa pelikuvaani. Grafiikan takia väkivalta ja alastomuus eivät edes ole kovin realistisia nykyaikaisiin peleihin verrattuna. Pelissä on myös mahdollisuus salasanalla suojatulle lapsilukolle, joka poistaa kaiken veren, alastomuuden ja seksistisen viittaukset.
Kokonaisuutena Duke Nukem 3D on hyvin toteutettu ja hauska räiskintäpelien klassikko, joka oli monella tapaa piristävä kokemus muihin sen ajan peleihin verrattuna. Se toi FPS genreen paljon pientä uutta ja muutamia suurempiakin juttuja. Pelin pelaaminen on vielä nykyäänkin hauskaa ajanvietettä lukuisien virallisten ja epävirallisten laajennusten sekä grafiikkaparannusten ansiosta, eikä hauskaan Duken läppään ja monipuoliseen kenttäsuunnitteluun kyllästy helpolla. Ainoastaan vihollisten tekoäly on sen verran ennalta arvattavaa ja Duken liikkuminen niin nopeaa, että perusvihollisten tappamien kulman takaa on usein liiankin helppoa. Suunnanvaihtonopeutta on järkevästi vähennetty Atomic Editionissa ja onneksi pelissä on neljä eri vaikeusastetta, joista korkeimmalla ei edes voi käyttää huijauskoodeja ja viholliset heräävät henkiin jonkin ajan kuluttua. Sain aikoinaan pelin ensimmäisen episodin käsittävän Shareware version kaveriltani ja myöhemmin kokoversion kopion serkultani. Aiemmin mainittujen asioiden opettelua helpotin koodien käytöllä, joista kuolemattomuuskoodia en pitkään aikaan tiennyt, vaan latasin aina pelin lopusta olevan serkkuni tekemän tallennuksen, jossa se oli päällä. Näin tappamalla loppuvastuksen pystyin aloittamaan uuden pelin tai lataamaan vanhan tallennuksen kuolemattomuuskoodi päällä. Sittemmin olen kyllä läpäissyt pelin monta kertaa ilman koodejakin. Jonkin aikaa sitten hankin pelin Atomic Editionin ja monia lisäosia, joita olen sittemmin välillä pelaillut ja jotka arvostelen viikon kuluessa jos jaksan ja ehdin.
Duke Nuclear Winter
Uusia aseita tai one-linereita Nuclear Winter ei peliin tuo, mutta uusia vihollisia sen sijaan riittää. Matkallaan Duke kohtaa mm. lumipalloja ja jääkiteitä viskovia lumiukkoja sekä monia eri aseita kantavia tonttuja, joista jää usein kuollessaan lahjapaketti, josta Duke voi löytää vaikka jonkun aseen tai lääkelaukun. Lumiukot ja tontut ovat ovelaa porukkaa, sillä he eivät ääntele mitenkään liikkuessaan, eivätkä kumma kyllä kuollessaankaan. Lisäksi suurin osa vanhoista vihollisistakin tekee paluun jouluvaatteisiin puettuna. Ennen niin vaarallinen raketteja peräpäästään ampuva muukalainen on tällä kertaa jääkiteitä ampuva lentävä lumiukko. Musiikki on vaihdettu mihinkäs muuhunkaan kuin kaikille tuttuihin joululauluihin, tosin onneksi ilman laulua. Vaikkakin melko lyhyt ja paikoin mielikuvitukseton, on Nuclear Winter parempi kokonaisuus kuin Duke it out in D.C., mutta ei uusien aseiden puutteen takia pärjää Duke Caribbeanille. Hankin tämänkin lisäosan samoihin aikoihin muiden kanssa ja senkin olen pelannut kerran läpi.
Uusia aseita tai one-linereita Nuclear Winter ei peliin tuo, mutta uusia vihollisia sen sijaan riittää. Matkallaan Duke kohtaa mm. lumipalloja ja jääkiteitä viskovia lumiukkoja sekä monia eri aseita kantavia tonttuja, joista jää usein kuollessaan lahjapaketti, josta Duke voi löytää vaikka jonkun aseen tai lääkelaukun. Lumiukot ja tontut ovat ovelaa porukkaa, sillä he eivät ääntele mitenkään liikkuessaan, eivätkä kumma kyllä kuollessaankaan. Lisäksi suurin osa vanhoista vihollisistakin tekee paluun jouluvaatteisiin puettuna. Ennen niin vaarallinen raketteja peräpäästään ampuva muukalainen on tällä kertaa jääkiteitä ampuva lentävä lumiukko. Musiikki on vaihdettu mihinkäs muuhunkaan kuin kaikille tuttuihin joululauluihin, tosin onneksi ilman laulua. Vaikkakin melko lyhyt ja paikoin mielikuvitukseton, on Nuclear Winter parempi kokonaisuus kuin Duke it out in D.C., mutta ei uusien aseiden puutteen takia pärjää Duke Caribbeanille. Hankin tämänkin lisäosan samoihin aikoihin muiden kanssa ja senkin olen pelannut kerran läpi.
